Hän vietti usein koko pitkän päivän huoneessaan ja käyskeli yksinään Eman tien rautatammien alla ensimmäisten tähtien värähdellessä kalpealla taivaalla. Sattumalta tavatessaan ikäisiään aatelisnuorukaisia hän ei ollenkaan hymyillyt eikä paljoa puhunut. Sitäpaitsi hänen lausumansa olivat usein vaikeasti tajuttavia. Tämä omituinen käytös ja sellaiset hämärät puheet kävivät hänen kumppaniensa sydämelle. Messer Betto Bruneleschia ne huolestuttivat enemmän kuin ketään muuta, sillä hän rakasti sydämestään messer Guidoa ja halusi mitä kiihkeimmin saada hänet yhtymään siihen veljesliittoon, johon kuuluivat Firenzen rikkaimmat ja kauneimmat aatelismiehet ja jonka kunnia ja ilo hän itse oli. Messer Betto Bruneleschia näet pidettiin ritariston hienona kukkana ja koko Toskanan soreimpana kavaljeerina, messer Guidoa lukuunottamatta.
Eräänä päivänä, viimeksimainitun astuessa Santa Maria Novellaan, missä dominikaanimunkit pitivät hallussaan lukuisia kreikkalaisten tuomia kirjoja, messer Betto, joka samassa kulki torin poikki, huusi ystävälleen:
— Hei, Guido, minne olettekaan menossa tänä kirkkaana päivänä, joka nähdäkseni kutsuu teitä kunnaille linnustamaan pikemmin kuin luostarin pimentoihin piiloutumaan? Suvaitkaa lähteä kanssani asuntooni Arezzoon, missä soitan teille huilua siitä hyvästä, että näen teidän hymyilevän.
— Parhaat kiitokset! vastasi messer Guido huolimatta päätään kääntää.
Minä lähden kohtaamaan sydämeni valtiatarta.
Hän astui kirkkoon, kulki nopein askelin sen läpi huolimatta alttarille asetetusta pyhästä sakramentista enempää kuin messer Bettosta, joka istui ulkona ratsunsa selässä ihan ällistyneenä kuulemastaan; hän astui matalasta ovesta luostariin, kulki sen seinäviertä ja saapui kirjastoon, missä Fra Sisto maalasi enkelinkuvia. Tervehdittyään kelpo veljeä hän veti kiskoilla lujitetusta arkusta erään äskettäin Konstantinopolista tulleen kirjan, asetti sen pulpetille ja alkoi sitä selailla. Se oli Rakkautta käsittelevä tutkielma, jonka oli kreikankielellä sommitellut jumalainen Platon. Messer Guido huokasi, ja hänen silmiinsä tulvahtivat kyynelet.
— Voi onnetonta, hymisi hän, näiden epäselvien merkkien alla on kirkkaus, ja minä en sitä näe!
Hän puhui itselleen siten, koska kreikankielen taito oli siihen aikaan länsimaissa melkein tyyten unohtunut. Kauan huokailtuaan hän otti kirjan, suuteli sitä ja laski sen takaisin rautakiskoin vahvistettuun arkkuun kuin kauniin vainajan ruumiskirstuunsa. Sitten hän pyysi kelpo Sistolta Ciceron puheiden käsikirjoitusta, jota luki, kunnes illan varjot verhosivat puutarhan sypressejä ja levittivät kirjan sivuille yölepakonsiipensä. Tulee näet tietää, että messer Guido Cavalcanti etsi totuutta vanhojen teoksista ja yritti kulkea niitä karuja teitä, joilta ihminen löytää kuolemattomuuden. Ylevän löytämishalun kalvamana hän muovasi canzoneiksi muinaisajan viisaiden ajatuksia Rakkaudesta, joka johtaa Hyveeseen.
Muutamia päiviä myöhemmin messer Betto Bruneleschi tuli hänen luokseen Adimari-puistikon varrella, aamuhetkenä, jolloin kiuru visertää vainioilla. Messer Guido oli vielä vuoteessaan. Syleiltyään häntä messer Betto virkkoi hellästi:
— Parahin Guido, Guidoni, auttakaa minut vaivasta. Viime viikolla sanoitte minulle menevänne kohtaamaan sydämenne valtiatarta Santa Maria Novellan luostariin. Siitä lähtien mietin noita sanoja alinomaa, mutta kykenemättä keksimään niiden merkitystä. En saa lepoa, ennenkuin selitätte ne minulle. Rukoilen teitä tekemään ne käsitettäviksi, ainakin mikäli hienotunteisuutenne sallii, naishenkilön ollessa kysymyksessä.
Messer Guido alkoi nauraa. Kyynärpää pieluksen varassa hän katseli messer Bettoa suoraan silmiin.