Lempeän sydämensä koko voimalla hän toivoeli maailmanrauhaa. Mutta toisaalta häntä miellytti kansalaissota, ja hän piti suuressa arvossa Farinata degli Ubertia, joka rakasti kotikaupunkiaan Firenzeä kyllin voimakkaasti saadakseen sen väkivalloin ja kavaluudella ja punaten Arbiaa firenzeläisten verellä tahtomaan ja ajattelemaan aivan samoin kuin hän itse tahtoi ja ajatteli. Siitä huolimatta oli kunnianarvoinen isä Adone Doni hempeä uneksija. Ajatellessaan Jumalan valtakunnan perustamista tähän maailmaan hän laski toivonsa Pyhän istuimen henkiseen arvovaltaan. Hän arveli Lohduttajan johdattavan paaveja sellaista tietä, heidän itsensä siitä mitään tietämättä. Niinpä hän puhuikin yksinomaan kunnioittavasti Sinigaglian kiljuvasta karitsasta ja Carpineton sovinnollisesta kotkasta. Näitä nimiä hän tavallisesti käytteli, kun olivat puheena Pius IX ja Leo XIII.
Vaikka kunnianarvoisen isän Adone Donin seura oli minulle erikoisen mieluinen, en kumminkaan tahtonut erikoisesti osoittaa hänelle kiintymystäni kaupungissa, koska pidin silmällä hänen vapauttaan ja omaa häiriytymättömyyttäni. Hän puolestaan kohteli minua erinomaisen hienotunteisesti. Mutta kävelyretkillämme me osasimme tavata toisemme ikäänkuin sattumalta. Kahden kilometrin päässä Rooman portista tie painuu kahden ylängön väliin, joilla törröttää alakuloisia lehtikuusia. Pohjoisen savirinteen alla, tien vieressä, kohoo kuivuneen kaivon hieno kehikko. Siinä minä tapasin melkein joka ilta kunnianarvoisen isän Adone Donin. Hän istui kaivonarkulla, kädet kauhtanan hihoihin pistettyinä ja silmäili tyynesti ihmetellen yön asioita. Ja häntä ympäröivän hämärän läpi voi vielä aavistaa hänen kirkkaan katseensa ja hänen litteänenäisiin kasvoihinsa syvään piirtyneen pelokkaan uskaliaisuuden ja ivailevan sulon ilmeen. Me lausuimme toisillemme aluksi juhlallisia hyvän terveyden, rauhan ja tyytyväisyyden toivotuksia. Sitten istuuduin hänen viereensä vanhalle kivikehikolle, jossa voi vielä nähdä eräitä veistokuvien jälkiä. Päivänvalossa siinä voi erottaa erään kuvion, jonka pää oli muuta ruumista suurempi ja joka siivistä päättäen oli enkeli.
Kunnianarvoinen isä Adone Done muisti aina sanoa: — Signore, olette tervetullut Pyhän Klaaran kaivolle. Eräänä iltana kysyin häneltä, mistä syystä tällä kaivolla oli Pyhän Fransiskuksen suosikin nimi. Hän selitti sen johtuvan eräästä sangen sievästä pienestä ihmeestä, jota valitettavasti ei ollut otettu Fiorettikokoelmaan. Minä pyysin häntä sen hyväntahtoisesti minulle kertomaan. Hän kertoi seuraavaa:
"Niinä aikoina, jolloin Jeesuksen Kristuksen köyhä, Fransiskus, Bernardonen poika, kulki kaupungeissa opettaen pyhää yksinkertaisuutta ja rakkautta, hän saapui Sienaan, mukanaan veli Leone, jota hän rakasti. Mutta itarat ja säälimättömät sienalaiset, jotka kerskasivat imeneensä Naarassuden maitoa ja totisesti olivatkin sen lapsia, eivät ottaneet ollenkaan hyvin vastaan pyhimystä, joka neuvoi heitä kutsumaan koteihinsa kaksi iki-ihanaa naista, Köyhyyden ja Kuuliaisuuden. He syytivät hänelle solvauksia ja ivaa ja karkoittivat hänet pois kaupungista. Hän lähti sieltä yöllä, Rooman portista. Hänen vierellään asteleva veli Leone virkkoi:
"— Sienalaiset ovat kirjoittaneet kaupunkinsa porteille 'Siena avaa teille sydämensä, porttejansa avaramman'. Siitä huolimatta, veli Fransiskus, nuo ihmiset ovat sulkeneet meiltä sydämensä.
"Fransiskus, Bernardonen poika, vastasi ja sanoi:
"— Usko minua, veli Leone, sinä Jumalan pieni karitsa, vika on varmaan minun. En ole osannut kolkuttaa heidän sydäntensä ovelle kyllin voimakkaasti ja taitavasti. Olen paljoa huonompi niitä henkilöitä, jotka tanssittavat karhua kaupungin torilla. He näet vetävät luokseen suuret joukot näyttämällä järeätä luontokappaletta, mutta minä, joka näytin taivaanihania naisia, en saanut ketään luokseni houkutelluksi. Veli Leone, minä käsken sinua pyhän kuuliaisuuden nimessä sanomaan minulle: 'Veli Fransiskus, sinä olet vaivainen ihminen, kaikkea ansiota vailla, epämiellyttävä ja todella vahingollinen!' Kun veli Leone ei heti totellut, pyhä mies tuli murheelliseksi sielussaan. Tummaa tietä astellessaan hän muisti rakkaan Assisin, johon oli jättänyt henkiset poikansa ja Klaaran, sielunsa tyttären. Hän tiesi Klaaran joutuneen ankariin koettelemuksiin pyhään köyhyyteen kohdistuvan rakkautensa tähden. Ja hän pelkäsi rakastetun tyttärensä olevan sairaana ruumiiltaan ja sielultaan ja kääntyneen pois hyvistä aikomuksistaan pyhän Damianuksen talossa.
"Nämä epäilykset masensivat häntä siinä määrin, että hän saavuttuaan siihen kohtaan, missä tie painuu kahden kukkulan väliin, tunsi jalkojensa joka askelella ikäänkuin maahan uppoavan. Hän laahautui kuitenkin tälle kaivolle, joka oli silloin uudenuutukainen ja täynnä kirkasta vettä, ja vaipui voimatonna sille kehikolle, jolla nyt istumme. Jumalan mies makasi kauan kaivon yli kumartuneena. Vihdoin hän kohotti päänsä ja virkkoi iloisesti veli Leonelle:
"— Mitä arvelet, veli Leone, Jumalan karitsainen, mitä näinkään tässä kaivossa?
"Veli Leone vastasi: