Piispan apina ilmestyi hänelle unessa, ei suinkaan sellaisena puoli-ihmisenä, joka se todellisuudessa oli, vaan valtavan suurena kuin San Gemigniano-vuori, hännällään kuuta kutkuttelevana. Sillä oli istuimenaan öljypuumetsä maakartanoiden ja viininpuserrushuoneiden välimaalla, ja sen jalkojen välitse suikersi kapea tie iloisten viinimäkien vierellä. Tuolla tiellä näkyi suuri joukko pyhiinvaeltajia, jotka jonossa liikkuen kulkivat toinen toisensa jälkeen maalaajan ohi. Ja Buffalmacco tunsi hilpeän luonnonlaatunsa lukemattomat uhrit.
Hän näki siinä ensinnäkin mestarinsa Andrea Tafin, jolta oli oppinut, kuinka ihminen voi hankkia itselleen kunniaa taiteita harjoittamalla, ja jonka hän oli siitä hyvästä saattanut monet kerrat naurunalaiseksi, saanut hänet luulemaan helvetin pahoiksi hengiksi isojen torakkain selkiin kiinnittämiänsä pieniä vahakynttilöitä ja vivunnut hänen sänkynsä vuoliaisiin asti, niin että kelpo ukko luuli nousevansa taivaaseen ja kovin säikähti.
Hän näki Hanhenpään, villain karstaajan, ja hänen vaimonsa, joka oli voimallinen kehrääjä. Tämän kunnon naisen pataan oli Buffalmacco heittänyt kahmaloittain suoloja seinässä olevasta repeämästä, niin että Hanhenpää sylki joka päivä liemen suustaan ja kuritti eukkoansa.
Hän näki mestari Simon de Villan, bolognalaisen lääkärin, joka oli tohtorin-hatustaan tunnettavissa, saman miehen, jonka hän oli kumonnut lokakuoppaan Ripolin nunnaluostarin läheisyydessä. Tohtori oli siinä tärvellyt kauniin samettiviittansa, mutta kukaan ei ollut häntä säälitellyt, koska hän oli ylenkatsonut rumaa, mutta kristittyä puolisoansa ja oli tahtonut saada vuodekumppanikseen pappi Johanneksen Sinsimuran, jolla oli sarvet pakarain välissä. Buffalmacco veitikka oli uskotellut mestari Simon de Villalle voivansa viedä hänet yön aikaan noitien sabattiin, missä hän itse iloisessa seurassa rakasteli Ranskan kuningatarta, joka antoi hänelle vaivoistaan viiniä ja makeisia. Tohtori suostui kutsuun toivoen saavansa osakseen samanlaista kohtelua. Buffalmacco pukeutui eläimen nahkaan, otti kasvoilleen sarvilla varustetun naamion, jollaisia käytetään juhlissa, ja sanoi mestari Simonille olevansa paholainen, jonka asiana oli toimittaa hänet noitien sabattiin. Hän nosti tohtorin hartioilleen, kuljetti hänet kaikkinaisen saastan täyttämän kuopan reunalle ja paiskasi sinne päistikkaa.
Sitten Buffalmacco näki Calendrinon, jolle oli vakuuttanut Mugnonen tasangolta löytyvän heliotroopin nimellä mainitun kiven, joka kykenee tekemään haltijansa näkymättömäksi. Hän vei Calendrinon ja Bruno da Giovannin Mugnoneen, ja Calendrinon kerättyä verraten suuren määrän kiviä oli kadottavinaan hänet näkyvistään ja huudahti: "Se lurjus on pettänyt seuran; jos saan hänet jälleen käsiini, heitän tämän kiven hänen selän jatkoonsa!" Hän sinkosikin kiven mainitsemaansa paikkaan Calendrinon voimatta valittaa, koska oli näkymätön. Calendrino ei ollut ollenkaan sukkela, ja Buffalmacco käytti hyväkseen hänen yksinkertaisuuttaan siinä määrin, että uskotteli hänen olevan raskaana. Siitä pinteestä vapautuakseen Calendrino joutui uhraamaan kaksi salvokukkoa.
Sen jälkeen Buffalmacco näki maalaismiehen, jolle oli maalannut Pyhän
Neitsyen Jeesus-lapsi sylissä muuttaen viimeksimainitun karhunpenikaksi.
Hän näki vielä Faenzan nunnien abbedissan, joka oli antanut hänen tehtäväkseen koristaa maalauksilla luostarin kirkon seiniä ja jolle hän oli uskonsa nimessä vannonut, että väreihin täytyi sekoittaa hyvää viiniä, jos mieli henkilöiden hipiän näyttävän kukoistavalta. Abbedissa antoi, hänelle kaikkia hänen maalaustensa pyhiä miehiä ja naisia varten sen viinin, joka oli varattu piispoille, ja hän joi viinin itse, turvautuen sinoberiin, kun tuli kysymykseen hipiäin helakammaksi saaminen. Saman rouva abbedissan hän sai luulemaan viitan peittämää saviruukkua mestarimaalaajaksi, kuten edellä on kerrottu.
Buffalmacco näki vielä pitkän jonon henkilöitä, joita oli saattanut naurunalaisiksi, pitänyt pilkkanaan, nolannut ja ivannut. Ja heidän jäljessään asteli käyräsauvoineen, hiippoineen ja kaapuineen suuri pyhimys Herculano, jota hän oli kujeellisesti esittänet Perugian torilla rantatörökruunu kiireellään.
Kaikki ohikulkevat kiittivät apinaa, joka oli kostanut heidän puolestaan, ja kummitus remahti nauramaan avaten kitansa, joka oli helvetin porttia avarampi.
Buffalmacco oli ensimmäisen kerran elämässään nukkunut yönsä huonosti.