4
MAALAAJA
Buonamico, liikanimeltään Buffalmacco, joka oli yhtä kuuluisa kujeellisuudestaan kuin taidostaan maalata kuvia 'kirkkojen ja luostarien seiniin, ei ollut enää nuori, kun hänet kutsui Firenzestä Arezzon kaupunkiin tämän paikkakunnan piispa koristamaan maalauksilla piispantalon saleja. Buffalmacco suostui tehtävään ja saatuaan seinämuureihin asianmukaiset stukkopinnat alkoi heti kuvata tietäjien Kristus-lapselle osoittamaa kunnioitusta.
Muutamassa päivässä hän sai maalatuksi kuningas Melkhiorin, joka istui valkoisen ratsun selässä. Hänen olisi voinut luulla elävän. Hänen hevosensa satulaloimi oli tulipunainen ja täynnä kalliita kiviä.
Hänen siinä työskennellessään piispan apina katseli hänen toimiaan irroittamatta hänestä katsettaan. Maalaajan käsitellessä tuubeja, sekoittaessa värejä, vispilöidessä munia tai sivellessä vielä kosteata muuripintaa eläin seuraili kaikkia hänen liikkeitänsä. Se oli macaco apina, jonka eräs Tasavallan galeeri oli tuonut Berberiasta Venezian dogille. Dogi lahjoitti sen Arezzon arkkipiispalle, joka kiitti tuota anteliasta herraa palauttaen asian yhteydessä hänen mieleensä, että kuningas Salomonin alukset olivat samoin tuoneet Ofir-maasta apinoita ja riikinkukkoja, kuten on kerrottu kolmannessa Kuningasten kirjassa (X, 22). Ja herra Guido (se oli piispan nimi) ei tietänyt palatsissaan mitään arvokkaampaa kuin tämä macaco.
Hän salli apinan vapaasti haikailla saleissa ja puutarhoissa, missä eläin alinomaa teki jotakin ilkeyttä. Eräänä sunnuntaina, maalaajan poissaollessa, se kiipesi telineille, tarttui tuubeihin, sekoitti värejä oman mielensä mukaan, rikkoi kaikki käsiinsä saamansa munat ja alkoi liikutella sivellintä seinäpinnassa niinkuin oli nähnyt maalaajan tekevän. Hän käsitteli kuningas Melkhioria ja hänen ratsuaan tauoten vasta sitten, kun oli maalannut kaikki uudestaan.
Seuraavana aamuna Buffalmacco havaitsi värinsä sotketuiksi ja teoksensa tärvellyksi ja joutui siitä mielipahan ja kiukun valtaan. Hän uskoi varmaan jonkun arezzolaisen maalaajan hänen ansioitaan kadehtien tehneen hänelle tuon kepposen ja lähti valittamaan asiasta piispalle. Herra Guido kehoitti häntä ryhtymään uudelleen työhön ja korjaamaan nopeasti tuon salaperäisellä tavalla koituneen vahingon. Hän lupasi asettaa kaksi sotilasta öin päivin vahtimaan freskoja valmiina lävistämään peitsillään sen, joka niitä lähestyisi. Tuon lupauksen saatuaan Buffalmacco suostui ryhtymään jälleen työhönsä, ja kaksi sotilasta asetettiin vahtiin hänen läheisyyteensä. Eräänä iltana, kun hän oli päivätyönsä suoritettuaan poistunut, vahtisotilaat näkivät piispan apinan hyppäävän kiireesti hänen sijaansa telineille ja tarttuvan väreihin ja siveltimiin niin nopeasti, etteivät he ehtineet mitenkään sitä estää. He kutsuivat kiivaasti huutaen mestarin, joka saapui saliin ajoissa nähdäkseen macacon maalaavan toistamiseen ja erinomaisen innokkaasti kuningas Melkhioria, hänen valkoista hevostaan ja sen punaista satulalointa. Sitä katsellessaan hän tunsi halua sekä itkeä että nauraa.
Hän lähti piispan puheille ja sanoi:
— Herra piispa, teitä miellyttää minun maalaustapani; mutta teidän marakattianne miellyttää aivan toisenlainen tapa. Mitä hyödytti kutsua minua, kun teillä on mestari talossanne. Häneltä kenties puuttui kokemusta. Mutta nyt, kun hänellä ei ole enää mitään oppimista, minulla ei ole täällä enää mitään tekemistä, joten palaan Firenzeen.
Sen sanottuaan kelpo Buffalmacco lähti majataloonsa kovin harmistuneena. Hän söi illallisensa haluttomasti ja lähti makuulle murheisin mielin.