Abbedissa tuli vuorostaan omin silmin näkemään, että työtä tehtiin kunnollisesti. Hän oli jalosukuinen nainen nimeltä Usimbalda, ankara, ylpeä ja valpas. Nähdessään siinä työskentelemässä miehen, jolla ei ollut viittaa eikä päähinettä, vaan pelkkä paita ja housut, kuten työmiehellä, abbedissa piti häntä jonakin oppipoikana eikä huolinut virkkaa hänelle mitään. Hän kävi kappelissa viisi 'kuusi kertaa löytämättä milloinkaan ketään muuta kuin tuon henkilön, jonka otaksui kelpaavan ainoastaan värejä jauhamaan. Vihdoin hän ilmaisi miehelle tyytymättömyytensä.

— Poikani, sanoi hän, kehoittakaa minun puolestani mestarianne tulemaan itse maalaamaan häneltä tilaamiani kuvia. Minä haluan niiden olevan hänen käsialaansa eikä jonkun oppipojan.

Buffalmacco ei suinkaan ilmaissut, kuka oli, vaan oli olevinaan vaatimaton työmies, vastasi nöyrästi rouva Usimbaldalle sanoen hyvin käsittävänsä, ettei kyennyt herättämään luottamusta niin ylhäisessä rouvassa ja että hänen velvollisuutensa oli totella.

— Minä kerron asian mestarilleni, lisäsi hän, ja hän tulee varmaan asettumaan rouva abbedissan käytettäväksi.

Tuon vakuutuksen kuultuaan rouva Usimbalda poistui. Huomattuaan olevansa yksin Buffalmacco heti asetti telineille, siihen kohtaan, missä työskenteli, kaksi jakkaraa ja niiden päälle saviruukun. Sitten hän haki nurkasta sinne riisumansa viitan ja hatun, jotka sattuivat olemaan sangen hyvässä kunnossa, ja puki ne tekaisemansa nuken ylle, pistipä vielä ruukun suuhun, seinän puolelle, siveltimen. Sen tehtyään ja saatuaan varmuuden siitä, että tuo koje melkoisesti muistutti maalaavaa ihmistä, hän poistui kiireen kaupalla päättäen palata vasta seikkailun loputtua.

Seuraavana päivänä nunnat kävivät tapansa mukaan kuvia katsomassa. Mutta kun löysivät hupaisen veikon asemesta erittäin jäykän herran, joka ei näyttänyt ollenkaan haluavan puhua ja nauraa, he säikähtivät ja pakenivat.

Rouva Usimbalda, joka vuorostaan tuli kirkkoon, sitävastoin iloitsi nähdessään mestarin oppipojan sijasta.

Hän tervehti maalaajaa erittäin kunnioittavasti ja kehoitti häntä maalaamaan siveitä, jaloja ja ilmehikkäitä hahmoja. Kesti ainakin neljännestunnin, ennenkuin hän huomasi puhuvansa saviruukulle.

Hänen erehdyksensä olisi ollut vieläkin pitkäikäisempi, ellei hän, kärsimättömänä siitä, ettei saanut minkäänlaista vastausta, olisi nykäissyt mestaria viitasta siten sortaen alas ruukun, jakkarat, päähineen ja siveltimen. Aluksi abbedissa oli kovin suuttunut. Mutta koska häneltä ei puuttunut älyä, hän käsitti siten tahdotun hänelle huomauttaa, ettei taiteilijaa saa arvostella nutun nojalla. Hän lähetti intendenttinsä Buffalmaccon luo ja pyysi häntä päättämään aloittamansa työn.

Buffalmacco suoriutui siitä hyvin. Tuntijat ihailevat hänen freskoissaan varsinkin Jeesusta ristillä, kolmea itkevää Mariaa, puuhun hirttäytynyttä Juudasta ja erästä miestä, joka niistää nenäänsä. Valitettavasti nämä maalaukset ovat tuhoutuneet Faenzan nunnien luostarikirkon keralla.