— Buffalmacco, lisäsi nuori aatelismies, lahjoittaessani sinulle tuon kukkaron tahdon palkita sinua erittäin kauniista, perusteellisesta ja hyötyisästä kokeestasi: että lähetit taivaaseen Tafi-ukon, joka alkoi huutaa kuin pistetty sika havaitessaan vuodekehäkkeensä kohoavan kohti autuaiden asuinsijoja. Siitä huomaan, ettei hän ollenkaan varmasti uskonut luvattuihin taivaallisiin iloihin, jotka ovatkin epävarmat. Niinkuin imettäjät kutovat satuja lapsille, niin on kylvetty kuolevaisten keskuuteen tarinoita kuolemattomuudesta. Rahvas luulee uskovansa nuo tarinat tosiksi, mutta ei niitä todella usko. Todellisuuden iskut hälventävät runoilijoiden valheita. Ei ole muuta varmaa kuin tämä murheellinen elämä. Horatius Flaccus on sitä mieltä sanoessaan: Serus in coelum.
3
MESTARI
Opittuaan silausten ja värien valmistamisen ja käyttämisen taiteen ja perehdyttyään niihin salaisuuksiin, joita Cimabuen ja Giotton kelpo tekotapaa noudattavaan kuvien maalaamiseen sisältyy, nuori Buonamico Cristofani, firenzeläinen, liikanimeltänsä Buffalmacco, jätti mestarinsa Andrea Tafin ateljeen ja rupesi itsenäiseksi asettuen asumaan vanuttajien kaupunginosaan, Hanhenpään taloa vastapäätä. Samoinkuin ylhäiset naiset halusivat kantaa kukkasin kirjaeltuja hameita, pitivät Italian kaupungit ylpeytenänsä täyttää maalauksilla kirkkonsa ja luostarinsa. Firenze osoittautui kaikkia toisia kaupunkeja auliimmaksi ja suurisuuntaisemmaksi, ja siellä oli maalaajan silloin oiva elellä. Buffalmacco osasi luoda kuviinsa liikettä ja ilmettä, ja vaikka ei piirustuksen kauneudessa vetänyt läheskään vertoja jumalaiselle Giottolle, hän kuitenkin miellytti hymyilevällä runsaudellansa. Niinpä hän saikin aivan pian sangen lukuisia tilauksia. Riippui vain hänestä itsestään, tahtoiko hän hankkia nopeasti rikkauksia ja kunniaa. Mutta hänen suurimpana huolenansa oli huvitella Bruno di Giovannin ja Nellon seurassa ja tuhlata heidän kanssaan huikennellen kaikki ansaitsemansa rahat.
Niinä päivinä Firenzeen asettuneiden Faenzan nunnain abbedissa päätti siihen aikaan kaunistaa freskomaalauksilla luostarin kirkon. Saatuaan kuulla, että vanuttajien ja kehrääjien korttelissa asui Buffalmacco-niminen taitava maalaaja, hän lähetti intendenttinsä sopimaan hänen kanssaan maalausten aiheista. Mestari hyväksyi hänelle tarjotun hinnan ja ryhtyi työhön. Hän rakensi luostarin kirkkoon telineet ja alkoi maalata vielä tuoreeseen pintaan ihmeen voimallisesti Jeesuksen Kristuksen historiaa. Hän kuvasi ensinnäkin alttarin oikealle puolelle Bethlehemin lastensurman ja onnistui esittämään murheelliset ja raivostuneet äidit, jotka turhaan yrittivät temmata pieniä lapsiansa pyöveleiltä, niin hyvin, että seinä tuntui veisaavan samoinkuin uskovaiset jumalanpalveluksen aikana: "Cur, crudelis Herodes?…" Uteliaisuuden houkuttelemina tulivat nunnat, kaksi tai kolme kerrallaan, katselemaan mestarin työskentelyä. Nähdessään lohduttomat äidit ja murhatut lapset he eivät voineet olla itkemättä ja parkumatta. Buffalmacco oli kuvannut kapaloriepuihin kiedotun rintalapsen, joka hymyillen imi peukaloansa erään sotilaan jalkojen välissä. Nunnat pyysivät armahtamaan lasta.
— Säästäkää se, sanoivat he maalaajalle. Varokaa, ettei joku noista miehistä sitä näe ja surmaa!
Kelpo Buffalmacco vastasi:
— Koska rakastan teitä, kalliit sisaret, puolustan häntä niin hyvin kuin voin. Mutta nuo pyövelit ovat sellaisen raivon vallassa, että käy vaikeaksi heitä pidättää.
Nunnain sanoessa "Onpa tuo pienokainen soma!…" hän tarjoutui tekemään heille itsekullekin vielä somemman.
— Kiitoksia vain! vastasivat nunnat nauraen.