Veli Marcianus, joka harrasti suurta ankaruutta tavoissaan ja mielipiteissään, huudahti:
— Ettekö kuule, että hän puhuu niinkuin tekopyhä ja että tuo mesimakea ääni kaikuu valkoiseksi sivutusta haudasta?
Veli Giovanni sanoi vielä:
— Veli Marcianus, minä kykenisin mihin ilkityöhön tahansa, ellei Jumala tulisi avukseni.
Sillävälin päällikkö mietti veli Giovannin merkillistä käytöstä ja rukoili pyhän Hengen johdatusta käydessään langettamaan tuomiota. Ja hänen siinä rukoillessaan hänen kiukkunsa muuttui ihailuksi. Hän oli tuntenut pyhän Fransiskuksen siihen aikaan, jolloin tuo naisesta syntynyt enkeli oli ohimennen oleskellut maan päällä, ja Jeesuksen suosikin esimerkki oli perehdyttänyt häntä henkiseen kauneuteen.
Siitä syystä hänen sieluunsa lankesi kirkkaus, ja hän havaitsi veli
Giovannin teoissa taivaallista yksinkertaisuutta.
— Hyvät veljet, sanoi hän, meidän ei suinkaan pidä moittia veljeämme, vaan ihailla sitä armoa, joka tulee runsaana hänen osaksensa. Hän on totisesti meitä parempi. Hän on tehnyt, mitä on tehnyt, jäljitellen Jeesusta Kristusta, joka salli lasten tulla tykönsä ja suostui siihen, että pyövelit ryöstivät hänen vaatteensa.
Ja hän puhui polvistuneelle veljelle näin sanoen:
— Veljeni, minä määrään tämän syntisi sovitukseksi: Pyhän kuuliaisuuden nimessä käsken sinua menemään ulos maaseudulle ja köyhän kohdatessasi pyytämään häntä ryöstämään tunikkasi. Alastomaksi jäätyäsi sinä palaat kaupunkiin ja leikit torilla lasten keralla.
Niin puhuttuaan päällikkö astui istuimeltaan, nosti veli Giovannin seisomaan, polvistui hänen eteensä ja suuteli hänen jalkojansa. Sitten hän kääntyi kokoontuneiden munkkien puoleen ja sanoi heille: