VIATTOMUUDEN TALO
Veli Giovanni oli tänään lähtenyt luostarista varhaisena aamuhetkenä, lintujen herätessä ja alkaessa visertää. Hän kulki kaupunkiin päin ja mietti näin:
— Minä menen kaupunkiin pyytääkseni siellä leipää ja antaakseni leipää niille, jotka sitä pyytävät; ja minä annan, mitä saan, ja saan, minkä olen antanut. Sillä hyvä on pyytää ja saada Jumalan rakkauden nimessä. Ja se, joka saa, on antajan veli. Eikä pidä tarkata, onko ihminen jompikumpi noista veljeksistä, koska lahja ei mitään merkitse ja koska lähimmäisenrakkaus on kaikki kaikessa.
"Jos saajassa on rakkaus, niin hän on antajan veroinen. Mutta se, joka myy, on ostajan vihollinen, ja myyjä pakottaa ostajan vihamiehekseen. Ja siinä on kaupunkeja myrkyttävän pahan juuri, niinkuin käärmeen myrkky on sen purstossa. Ja ylhäisen naisen on astuttava jalkansa käärmeen purstolle. Tämä ylhäinen nainen on Köyhyys. Hän on jo kiertoretkellänsä käynyt Ranskan kuninkaan Ludvigin luona. Mutta firenzeläisten luona hän ei ole vielä käynyt, koska hän on siveä eikä tahdo astua jalallaan kehnoon paikkaan. Rahanvaihtajan myymälä on kehno paikka. Pankkiirit ja vaihtajat harjoittavat siellä kaikkein suurinta syntiä. Haureuden harjoittajat tekevät syntiä hökkeleissä, mutta heidän syntinsä on vähäisempi kuin pankkiirien tai kenen hyvänsä, joka rikastuu pankin tai kaupan nojalla.
"Totisesti, pankkiirit ja rahanvaihtajat eivät tule taivaan valtakuntaan, eivät myöskään leipurit, rohdoskauppiaat tai ne, jotka harjoittavat Kukkien kaupungin ylpeytenä olevaa villakankaiden kudontaa. He antavat arvoa rahalle ja määräävät vaihtokurssin siten kohottaen epäjumalia ihmisten nähtäviin. Sanoessaan 'Rahalla on arvoa' he valehtelevat. Sillä raha on halvempi niitä kuivia lehtiä, joita syksyn tuuli pyörittää ja kahisuttaa tärpättipuiden juurella. Ei ole olemassa mitään muuta arvokasta kuin ihmisen työ, kun Jumala kääntää kasvonsa sen puoleen."
Niin miettiessään veli Giovanni näki, että vuori oli avattu ja että miehet vetivät sieltä kiviä. Ja eräs kivenlouhijoista makasi tiellä puettuna karkeasta kankaasta tehtyihin repaleisiin vaatteisiin; hänen ruumiissaan oli kirveleviä pakkasen ja paahteen puremia. Hänen hartiainsa ja rintansa luut olivat ikäänkuin paljaat kuihtuneen lihan alla. Ja hänen silmiensä mustista kuopista virtasi suuri murhe.
Veli Giovanni lähestyi häntä sanoen:
— Rauha olkoon teidän kanssanne!
Mutta kivenlouhija ei vastannut mitään, ei edes päätänsä kääntänyt.
Veli Giovanni luuli, ettei hän ollut kuullut, ja sanoi toistamiseen:
— Rauha olkoon kanssanne.