Veli Giovanni huokasi:
— Ihmisten täytyy olla mielipuolia, kun voivat luulla omistavansa vuoren.
Kivenlouhija vastasi:
— He eivät ole suinkaan mielipuolia. Ja kaupungin lait takaavat heille omistuksen. Kansalaiset maksavat heille rahaa niistä kivistä, joita olen louhinut. Ne ovat kallishintaisia marmorilohkareita.
Veli Giovanni sanoi:
— Pitäisi muuttaa kaupungin lait ja kansalaisten tavat. Pyhä Fransiskus, Herran enkeli, on antanut esimerkin ja osoittanut tien. Päättäessään Jumalan käskystä korjata Pyhän Damianuksen rappeutuneen kirkon hän ei lähtenyt kivilouhoksen omistajan puheille eikä sanonut: "Tuokaa minulle kaikkein kauneimpia marmoriharkkoja, ja minä annan teille rahaa korvaukseksi." Hän, jota nimitettiin Bernardonen pojaksi, mutta joka oli Jumalan oma poika, tiesi, että myyvä ihminen on ostavan ihmisen vihamies ja että kaupan taito on, jos mahdollista, sodan taitoa turmiollisempi. Niinpä hän ei kääntynytkään muuraajamestarien puoleen eikä kenenkään niiden puoleen, jotka antavat rahasta marmoria, puuta ja lyijyä. Hän meni metsään, otti kantamuksensa puita ja kiviä ja kuljetti ne itse siihen paikkaan, joka on pyhitetty autuaan Damianuksen muistolle. Hän sijoitti itse kivet seinäksi käyttäen mittanuoraa apunaan ja teki sementtiä liittääkseen kivet toisiinsa. Siitä syntyi vaatimaton ja karkea rakennuksenkehä. Se oli heikkojen käsivartten työn tulos. Mutta se, joka katselee hengen silmin, havaitsee siinä enkelin ajatuksen. Niiden muurien laasti ei ole täynnä onnettomien verta, koska tätä pyhän Damianuksen taloa ei rakennettu Oikeamielisen veren hinnaksi annetuilla kolmellakymmenellä hopiapenningillä, jotka Iskariotin hylkääminä ovat siitä lähtien siirtyneet maailmassa kädestä käteen kaiken vääryyden ja kaiken julmuuden hintana.
"Tämä talo yksin on perustettu viattomuuteen, rakettu rakkauteen, sijoitettu laupeuteen, ja se yksin on Jumalan talo.
"Ja minä sanon teille totisesti, veljeni työmies, että Jeesuksen Kristuksen köyhä niin menetellessään antoi maailmalle oikeuden esimerkin ja että hänen hulluutensa havaitaan kerran viisaudeksi. Sillä kaikki, mitä maan päällä on, kuuluu Jumalalle, ja me olemme Jumalan lapsia, ja lasten osain tulee olla yhdenveroiset. Toisin sanoen: jokaisen tulee ottaa, mitä hän tarvitsee. Ja koska isoiset eivät suinkaan vaadi jauhovelliä eivätkä vähäiset juo viiniä, ei kaikilla tule olemaan sama osa, mutta jokainen saa otollisen osansa.
"Työ tulee olemaan iloinen asia, kun siitä ei enää makseta. Väärämielinen kulta yksin aiheuttaa osien epätasaisuuden. Kun kaikki lähtevät hakemaan kiveänsä vuorelta ja kantavat sen selässään kaupunkiin, niin kivi on keveä ja se on oleva riemastuksen kivi. Ja me rakennamme ilon kotia. Me pystytämme uuden kaupungin. Eikä ole silloin köyhiä ja rikkaita, vaan kaikki nimittävät itseänsä köyhiksi, koska tahtovat kantaa nimeä, joka tuottaa kunniaa."
Niin puhui leppoisa veli Giovanni, ja vaivainen kivenlouhija ajatteli: