Siitä syystä hän yksin komeroon jäätyänsä rukoili Jumalaa sanoen:
— Jumalani, hyvyytesi on rajaton minua kohtaan ja erikoinen mieltymyksesi ilmeinen, koska olet sallinut minun joutua makaamaan rikkatunkiolle samoinkuin Job ja Lazarus, Joita erinomaisesti rakastit. Sinä olet saanut minut oivaltamaan, että saastaiset oljet ovat oikeamieliselle pehmeä päänalainen. Minä rukoilen sinua, oi Jumalan rakas poika, joka astuit alas helvettiin, siunaa pimeässä komerossa makaavan palvelijasi lepoa. Ja koska ihmiset ovat riistäneet minulta ilman ja valon, totuuden julistamisen tähden, suvaitse sinä valaista minua ikuisen päivänkoiton kirkkaudella ja ravita minua rakkautesi liekillä, oi elävä Totuus, Herra minun Jumalani!
Niin rukoili pyhä mies Giovanni huulillansa. Mutta sydämessään hän muisti Vastustajan puheita, ja hänen sielunsa oli pohjiansa myöten hämmentynyt. Siihen hämmennykseen ja pelkoon hän sitten nukahti.
Ja koska Vastustajan ajatus rasitti hänen untansa, hän ei nukkunut niinkuin nukkuu pieni lapsi äitinsä rinnoille. Hänen unensa ei ollut suinkaan naurua ja maitoa. Hän näki unta. Ja hänelle näkyi unessa valtavan suuri pyörä, joka hohti kirkkain värein.
Se muistutti niitä työmiesten valmistamia valoruusuja, jotka kukkivat kirkkojen ovien yläpuolella ja joiden läpikuultoisessa lasissa nähdään Neitsyt Marian historia ja profeettain kunnia. Mutta toskanalainen ei tunne näiden ruusujen tekotapaa.
Tuo pyörä oli suuri, hohteleva ja tuhat kertaa helakampi kuin kaikkein paras niistä ruusuista, jotka on Saksanmaassa jaettu kompassin mukaan ja maalattu siveltimellä. Ja eipä keisari Kaarlekaan nähnyt sen vertaista kruunausjuhlassaan.
Yksin se katselija näki kuolevaisin silmin loistavamman pyörän, joka erään naisen johtamana nousi lihaan puettuna pyhään paratiisiin. Tämä ruusu näytti olevan pelkkää valoa ja oli elävä. Tarkoin katsellen huomasi, että se oli koottu lukemattomista elollisista olennoista ja että sen pyörännavan, puolapuut ja kehän muodostivat kaikennäköiset ja -säätyiset ihmiset laajana joukkona. Nämä henkilöt olivat säätynsä mukaisessa puvussa, joten voi helposti tuntea paavin, keisarin, kuninkaat ja kuningattaret, piispat, paroonit ja ritarit, ylhäiset naiset, aseenkantajat, oppineet, porvarit, kauppiaat, asianajajat, apteekkarit, maamiehet, portot, maurit ja juutalaiset. Ja koska tässä pyörässä esiintyivät kaikki maan asujaimet, siinä nähtiin vielä satyyrejä ja kyklooppeja, kääpiöitä ja kentaureja, joita Afrikka ruokkii polttavilla hiekka-aavikoillansa, ja niitä retkeilijä Marco Polon kohtaamia ihmisiä, jotka syntyvät päitä vailla, kasvot navan alapuolella.
Kaikkien näiden ihmisten suusta urkeni viiri, johon oli kirjoitettu mietelauselma. Ja jokainen lauselma oli omaa erikoista väriä, joka ei ilmennyt missään toisessa lauselmassa, ja koko lukemattomasta joukosta ei olisi voinut löytää kahta samannäköistä. Toiset oli kastettu purppuraan, toiset taivaan ja meren väreihin tai tähtien kirkkauteen. Oli sellaisiakin, jotka hohtivat viheriöiltä kuin nurmi. Monet olivat erittäin kalpeita, toiset ylen tummia. Katse löysi niinmuodoin näistä lauselmista kaikki ne värit, jotka koristavat kaikkeutta.
Pyhä mies Giovanni alkoi niitä lukea.
Niin menetellen hän perehtyi erinäisten ihmisten ajatuksiin. Luettuaan riittävän paljon hän havaitsi, että noiden mietelauselmien sanojen merkitys oli yhtä vaihteleva kuin niiden kirjainten väri ja että lausumat olivat niin ristiriitaiset keskenään, ettei ollut yhtään ainoata, joka ei kiistellyt kaikkia toisia vastaan.