Sienan kaupunki oli kuin sairas, joka turhaan etsii hyvää sijaa vuoteestansa ja luulee heittelehtiessään pettävänsä kivun. Se oli useat kerrat muuttanut tasavallan hallitusta, joka siirtyi konsuleilta kansalaiskokouksille. Aikaisemmin oli valta ollut ylhäisten käsissä; myöhemmin sitä käyttelivät rahanvaihtajat, veranvalmistajat, apteekkarit, turkkurit, silkkikauppiaat ja kaikenlaiset ylempiä ammatteja harjoittavat henkilöt. Mutta koska nämä porvarilliset olivat osoittautuneet heikoiksi ja ahnaiksi, karkoitti kansa heidät vuorostaan ja luovutti vallan pienille käsityöläisille. Vuonna 1368 Jumalanpojan ikimuistettavan lihaantulon jälkeen signoriaan kuului neljätoista hallitusmiestä, jotka oli valittu kutojien, teurastajien, lukkoseppien, suutarien ja muurarien joukosta ja jotka muodostivat Uudistajien Vuoreksi nimitetyn suuren neuvoston. He olivat karkeita plebeijejä, samanlaisia kuin heidän kaupunkinsa vaakuna, pronssinen naarassusi, jota he rakastivat hirmuisella pennunrakkaudella. Mutta kansa, joka oli asettanut heidät tasavaltaa johtamaan, oli jättänyt heidän yläpuolelleen Kahdentoista neuvoston, jonka jäsenet olivat pankkiireja ja rikkaita kauppiaita. Nämä tekivät salaliiton ylhäisten kanssa, keisarin yllyttäminä, myydäkseen kaupungin paaville.
Saksan keisari oli salahankkeen sieluna; hän lupasi sotureitansa sen toteuttamiseksi. Hän kiirehti kovin asian suorittamista, koska arveli voivansa kauppasummalla lunastaa takaisin Kaarle Suuren kruunun, joka oli tuhannenkuudensadankahdenkymmenen floriinin panttina Firenzen pankkiireilla.
Ne Uudistajien Vuoren jäsenet, jotka muodostivat signorian, pitivät kuitenkin ankaraa komentoa ja valvoivat Tasavallan menestystä. Nämä vapaan kansan ylhäisinä virkamiehinä toimivat käsityöläiset olivat kieltäneet kaupunkiin tulleelta keisarilta leivän, veden, suolan ja tulen; hänen täytyi vetäytyä pois huokaillen ja vapisten, ja salaliittolaiset tuomittiin kuolemanrangaistukseen. Vanhan Remuksen perustaman kaupungin vartijoina he jäljittelivät Rooman ensimmäisiä ankaroita konsuleita. Mutta heidän kultaan ja silkkiin puettu kaupunkinsa soljahti heidän sormistaan kuin rietas ja kavala ilotyttö. Ja huolestunut mieli teki heidät leppymättömiksi.
Vuonna 1370 he saivat tietää, että eräs Perugian aatelismies, ser Nicolas Tuldo, oli paavin lähettämänä saapunut taivuttamaan sienalaisia luovuttamaan yksissä neuvoin keisarin kanssa kaupungin Pyhälle Isälle. Tuo herra oli nuoruutensa ja kauneutensa parhaassa kukoistuksessa ja oli oppinut naisten seurassa sen miellyttämis- ja viettelemistaiteen, jota nyt käytteli Salembenien palatsissa ja rahanvaihtajien myymälöissä. Ja vaikka olikin mieleltään kevyt ja hengeltään turhamainen, hän voitti kuitenkin paavin vuoksi puolelleen paljon porvarillisia ja muutamia käsityöläisiä. Saatuaan kuulla hänen juonistaan Uudistajien Vuoren virkamiehet käskivät tuoda hänet ylhäisen neuvostonsa eteen, kuulustelivat häntä tasavallan sotalipun alla, johon on kuvattu hyökkäävä jalopeura, ja selittivät käyneen ilmi, että hän oli vehkeillyt kaupungin vapautta vastaan.
Hän oli vastannut noille suutareille ja teurastajille hymyillen ja ylenkatseellisesti. Kuultuaan kuolemantuomiotansa julistettavan hän joutui syvän hämmästyksen valtaan, ja vankilaan takaisin kulkiessaan hän oli kuin huumautunut. Mutta kohta sinne tultuaan hän toipui huumauksestaan ja valitti elämän katoamista niin kiihkeästi kuin nuori veri ja kiivas henki suinkin voi sitä valittaa. Nautintojen, aseiden, naisten, ratsujen kuvat kiitivät hänen mielessään, ja se ajatus, ettei hän saisi enää milloinkaan niistä nauttia, syöksi hänet sellaiseen epätoivoon, että hän takoi nyrkeillään ja otsallaan vankikomeronsa seiniä ja parkui niin, että huuto kuului porvarien asuntoihin ja veranmyyjäin kauppakojuihin saakka. Vanginvartija kiiruhti luo ja havaitsi hänen viruvan veressä ja vaahdossa.
Ser Niccola Tuldo ulvoi siten raivoissaan kolme päivää ja kolme yötä.
Asiasta annettiin tieto Uudistajien Vuorelle. Suoritettuaan kiireelliset asiat ylhäisen signorian jäsenet tutkivat onnettoman kuolemaantuomitun juttua.
Leone Rancati, ammatiltaan tiilenpolttaja, sanoi:
— Sen miehen tulee maksaa päällään Sienan tasavaltaa vastaan tekemänsä rikos, ja kukaan ei voi ostaa häntä vapaaksi siitä velasta anastamatta itselleen kaupunkivaltiomme, oman äitimme, pyhiä oikeuksia. Hänen tulee kuolla. Mutta hänen sielunsa kuuluu Jumalalle, joka on sen luonut, ja soveliasta ei ole, että hän kuolee epätoivossa ja synnissä. Taatkaamme siis hänelle iäinen pelastus kaikin käytettävissämme olevin keinoin.
Matteino Renzano, leipuri, joka oli kuuluisa viisaudestaan, nousi vuorostaan ja sanoi: