Mutta sitten hän jälleen ajatteli Katariinaa, ja se ajatus täytti hänen mielensä riemastuksella ja rauhalla.
Vihdoin saavuttiin torille, missä Camianon ja Granayolan talonpoikaisnaiset levittivät joka lauantai myytäväksi sitruunoita, rypäleitä, viikunoita ja omenia, kutsuen emäntiä luokseen iloisin huudahduksin ja rivonsekaisin puheenparsin. Sinne oli mestauslava pystytetty. Ser Niccola Tuldo näki siellä Katariinan, joka oli polvistunut ja laskenut päänsä mestauspölkylle.
Hän astui portaita ylös kärsimättömän iloisena.
Hänen tullessaan Katariina nousi ja kääntyi häneen päin niinkuin vaimo kohdatessaan jälleen miehensä; hän tahtoi omin käsin paljastaa hänen kaulansa ja sijoittaa ystävänsä mestauspölkylle kuin häävuoteeseen.
Sitten hän polvistui tuomitun viereen. Viimeksimainitun lausuttua kolme kertaa kiihkeästi "Jeesus, Katariina!" pyöveli sivalsi miekallansa ja irtautunut pää putosi neitsyen käsiin. Silloin Katariinasta tuntui kuin uhrin veri olisi tulvahtanut häneen ja täyttänyt hänen suonensa vierien niissä lauhana kuin nisälämmin maito; suloinen tuoksu laajensi hänen sieraimiansa, ja hänen kostuneissa silmissään väikkyi enkelien varjoja. Hämmästyneenä ja hurmaantuneena hän painui pehmeästi taivaallisen hekuman syvyyksiin.
Kaksi Pyhän Dominikuksen sisaruskuntaan kuuluvaa naista, jotka seisoivat mestauslavan juurella, näkivät hänen ojentuvan liikkumattomaksi ja kiiruhtivat häntä nostamaan ja tukemaan. Pyhä nainen tuli tuntoihinsa ja sanoi heille:
— Minä näin taivaan!
Kun toinen naisista aikoi pestä sienellä pois veren, jota oli virrannut neitsyen hameelle, Katariina torjui hänet kärsimättömästi.
— Ei, sanoi hän, älkää ottako minulta pois tätä verta; älkää ottako minulta purppuraani ja hyvää tuoksuani!
Doña Maria d'Avalosin ja Don Fabricion, Andrian herttuan tarina