… Done Marie d'Avalos, l'une des belles princesses du pais, mariée avec le prince de Venouse, laquelle s'estant enamourachée du comte d'Andriane, l'un des beaux prince du pais aussy, et s'estans tous deux cencertez à la jouissance et le mary l'ayunt descouverte… les fit tous deux massacrer par gens appostez; si que le lendemain on trouva ces deux belles moietiez et créatures exposées et tendues sur le pavé devant la porte de la maison, toutes mortes et froides, à la veue de tous les passants, qui les larmoyoient et plaignoyent de leur misérable estat.
(Pierre de Bourdeilles, abbé et seigneur de Branthôme, Recueil des dames; seconde partie.)
[Ooña Maria d'Avalos, eräs maan kauniita ruhtinattaria, oli naimisissa Venosan ruhtinaan kanssa ja rakastui Andrian herttuaan, joka puolestaan kuului maan kauniisiin ruhtinaisiin. He suostuivat yksimielisesti nautintoon, aviomies yllätti heidät ja antoi vahtisotilaitten surmata molemmat. Seuraavana aamuna nähtiin nämä kauniit rakastavaiset katukivityksellä talon edustalla, molemmat kuolleina ja kylminä, kaikkien ohikulkevien nähtävinä, ja kaikki itkivät ja valittivat heidän surkeata tilaansa.]
Napolissa vietettiin suuret juhlat, kun Venosan ruhtinas, rikas ja mahtava herra, otti puolisokseen doña Marian, Avalosin mainehikkaan suvun jäsenen. Kahdettoista vaunut, joita vetämässä olevat hevoset oli peitetty suomuksilla, höyhenillä tai turkiksilla, niin että muistuttivat lohikäärmeitä, aarnikotkia, jalopeuroja, ilveksiä, panttereita tai yksisarviaisia, kuljettivat kaupungilla alastomia, yltä päältä kullattuja miehiä ja naisia, jotka edustivat Venosan ruhtinaan häihin maan päälle laskeutuneita Olympon jumalia. Eräissä vaunuissa nähtiin nuori siipiniekka poika polkemassa jalkoihinsa kolmea inhoittavan rumaa naista. Vaunujen yläpuolelle kohoavassa kilvessä oli luettavana: Rakkaus kohtalotarten voittajana. Tuon piti ilmaista, että aviopuolisot tulisivat nauttimaan toistensa keralla pitkäaikaista onnea. Mutta tuo kohtaloa kestävämpi rakkaus olikin vain väärä ennustus. Kaksi vuotta naimisiinmenonsa jälkeen, ollessaan eräänä päivänä lintujahdissa, doña Maria d'Avalos näki Andrian herttuan, joka oli kaunis ja hyvärakenteinen, ja rakastui häneen. Kunniallisena, jalosukuisena, maineestaan huolehtivana ja ollen siinä varhaisen nuoruuden iässä, jolloin naiset eivät vielä uskalla tyydyttää himojansa, hän ei lähettänyt aatelismiehen luo parittajaa mainitsemaan kohtauspaikkaa, joko jossakin kirkossa tai kotonansa. Hän ei ilmaissut ollenkaan tunteitansa, vaan toivoi hyvän tähtensä johdattavan hänet jälleen sen luo, joka oli vähemmässä kuin silmänräpäyksen ajassa tullut hänelle elämää kalliimmaksi. Hänen odotusaikansa oli lyhyt. Andrian herttua oli havainnut hänet kauniiksi ja lähti kohta kunnioittavasti tervehtimään Venosan ruhtinasta. Jouduttuaan palatsissa kahden kesken doña Marian kanssa herttua pyysi häneltä erittäin lempeästi ja erittäin kiinteästi, mitä doña Maria oli halukas ja valmis hänelle antamaan. Doña Maria vei hänet viipymättä huoneeseensa eikä evännyt häneltä mitään hänen tahtomaansa. Ja kun herttua lausui hänelle kiitoksensa siitä, että hän oli myöntynyt hänen haluunsa, doña Maria vastasi:
— Armollinen herra, se halu oli minun aikaisemmin kuin teidän. Minä olen tahtonut, että olisimme sylitysten, niinkuin nyt, tässä vuoteessa, jossa pidän teitä hyvänä milloin ikänä suvaitsette tänne tulla.
Siitä päivästä lähtien doña Maria d'Avalos otti vastaan Andrian herttuan aina, kun oli siihen tilaisuutta, mikä sattui varsin usein, koska Venosan ruhtinas lähti usein metsälle ja vietti toisinaan kokonaisia viikkoja huvitellen ystäviensä keralla jollakin maatilallansa.
Doña Marian maatessa ystävänsä kanssa hänen imettäjänsä Lucia seisoi koko ajan ovella vahdissa sormiellen rukousnauhaansa ja alinomaa peläten ruhtinaan palaavan ihan odottamatta.
Ruhtinas oli mies, jonka mustasukkaista ja väkivaltaista luonnonlaatua kovin pelättiin. Vihamiehet moittivat häntä kavalaksi ja julmaksi. He nimittivät häntä ketun ja suden sekasikiöksi ja haisevaksi pedoksi. Ystävät sitävastoin ylistivät häntä siitä, että hän säilytti uskollisesti mielessään kokemiensa oikeiden ja väärien tekojen muistoa eikä voinut kärsivällisesti sietää solvausta.
Rakastavaiset olivat kokonaista kolme, kuukautta nauttineet toisiansa ja tyydyttäneet haluansa häiriytymättä ja pelkäämättä, kun imettäjä eräänä päivänä tuli doña Marian huoneeseen ja sanoi hänelle kahden kesken:
— Kuulehan, rakas pieni päärlyseni; minä en puhu nyt kukista enkä makeisista, vaan vakavasta ja peloittavasta asiasta. Hänen ylhäisyytensä Venosan ruhtinas on saanut kuulla jotakin pahaa sinusta ja Andrian herttuasta. Näin hänen äsken nousevan pihalla ratsun selkään. Hän puri viiksiänsä, mikä on aina paha merkki. Hän puhui kahdelle miehelle, jotka eivät näytä kunniallista elämää viettäviltä; kuulin vain hänen sanovan heille: "Nähkää joutumatta nähdyiksi." Sellaisen kehoituksen lausui heille jalo ruhtinas. Pahaksi onneksi hän vaikeni nähdessään minut. Pieni kaunis päärlyni, niin totta kuin Jumala on pyhässä sakramentissa, jos ruhtinas tapaa sinut Andrian herttuan seurassa, hän surmaa teidät molemmat, ja sinä muutut vainajaksi. Entä minä, minne joudunkaan silloin minä?