— Olkoon menneeksi, hyväksi onneksemme; eihän meillä voikaan olla pahaa onnea! Minä rakastan teitä joka tapauksessa niinkuin tahdotte ja enemmän kuin omaa henkeänne.
Sinä päivänä, joka oli torstai, he viipyivät kauan aikaa toistensa syleilyssä. Seuraavan viikon maanantaihin saakka ei tapahtunut mitään huomattavaa, mutta silloin ruhtinas ilmoitti puolisolleen lähtevänsä sangen lukuisan seurueen kanssa Roomaan, jonne hänet oli kutsunut paavi, hänen sukulaisensa. Parikymmentä satuloitua ratsua oli tosiaankin pihalla odottamassa. Ruhtinas suuteli puolisonsa kättä kuten ainakin erotessaan hänestä joksikin aikaa. Satulaan noustuaan hän kääntyi vaimonsa puoleen ja sanoi:
— Jumala teitä varjelkoon, doña Maria!
Niin hän lähti seurueineen. Arvellessaan joukon ehtineen kaupunginmuurien ulkopuolelle ruhtinatar lähetti imettäjänsä kutsumaan Andrian herttuaa. Vanha nainen rukoili häntä siirtämään toistaiseksi kohtauksen, josta voi koitua pahat seuraukset.
— Kyyhkyläiseni, sanoi hän polvistuen ja kädet ristissä, älä ota tänään vastaan Andrian herttuaa! Minä kuulin ruhtinaan palvelijain hiovan aseitansa koko yön. Kuule vielä eräs asia, kukkaseni: se kelpo veli, joka tulee aina keittiöön saamaan jokapäiväistä leipäänsä, kumosi äsken hihallansa suola-astian. Suo rakastajallesi hiukan lepoa, hempukkani. Sitä mieluisampaa on nähdä hänet jälleen, ja hän rakastaa sinua sitäkin enemmän.
Mutta doña Maria d'Avalos vastasi:
— Kuule, imettäjä, ellei hän ole luonani neljännestunnin kuluttua, lähetän sinut takaisin veljiesi luo vuoristoon.
Andrian herttuan saavuttua doña Maria kavahti hänen kaulaansa kiihkeän ilon vallassa.
— Herrani, sanoi hän, päivä on meille hyvä ja yö sitäkin parempi. Minä pidän teidät luonani päivänkoittoon asti.
Kohta senjälkeen he suutelivat ja hyväilivät toisiaan. Riisuuduttuaan he sijoittuivat vuoteeseen ja syleilivät toisiansa niin kauan, että olivat vielä illan tullen kiinteästi toisiinsa pusertuneet. Koska heitä kovin hiukaisi, doña Maria otti kapioarkustansa kanapiiraan, säilyhedelmiä ja viinipullon, jotka oli muistanut sinne tallettaa. Heidän syötyään ja juotuaan mielin määrin, kaikenlaista mairetta toisilleen osoittaen, nousi kuu ja ilmaantui ikkunaan niin tuttavana, että heidän teki mieli toivottaa se tervetulleeksi. He istuutuivat parvekkeelle, hengittelivät siellä taivaan raikkautta ja yön viehkeyttä katsellen kiiltomatojen leikkiä tummissa pensaissa. Ei kuulunut muuta kuin hyönteisten hyrinää ruohikosta. Sitten kuului joku kulkevan kadun poikki, ja doña Maria tunsi kerjäläismunkin, joka nähtiin alinomaa palatsin keittiössä ja pihamaalla ja jonka hän oli kohdannut eräänä päivänä kulkiessaan kukkain reunustamaa polkua kahden muun naishenkilön seurassa. Hän sulki hiljaa ikkunan ja meni jälleen vuoteeseen ystävänsä kanssa. He olivat viettäneet tunnin toisiansa syleillen ja kuiskien toisilleen kaikkein suloisimpia asioita, mitä Rakkaus on milloinkaan johdattanut ihmisten mieliin Napolissa tai muualla koko maailmassa, kun kuulivat yhtäkkiä portaista askelten kolinaa ja aseiden helinää. Samassa näkyi oven raoista punainen valo. He kuulivat imettäjän äänen huutavan: "Jeesus Maria! Minä kuolen!" Andrian herttua nousi, sieppasi miekkansa ja sanoi: