Hänen puhuessaan tarkasteli Thais häntä ja näki, että hän oli kaunis. Äkkiä hän tunsi kylmän hien nousevan otsalleen; hän tuli viheriäiseksi kuin ruoho; hän horjui ja maailma pimeni hänen silmissään. Mies pyysi pyytämistään. Mutta Thais kieltäytyi häntä seuraamasta. Turhaan hän heitti häneen hehkuvia silmäyksiä ja puhui palavia sanoja, ja kun hän veti hänet syliinsä koettaen väkisin viedä hänet mukaansa, niin työnsi Thais hänet rajusti pois. Silloin hän kävi rukoilevaksi ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. Mutta Thais, tuntien suuren, ennen tuntemattoman voiman sydämessään, kieltäytyi.
— Miten järjetöntä! sanoivat muut vieraat. Lollius on ylhäinen; hän on kaunis, hän on rikas ja tuollainen huilunsoittajatar ei huoli hänestä.
Lollius meni yksin kotiinsa, ja yöllä kasvoi hänen rakkautensa pyyde ylenpalttiseksi. Jo aamulla varhain tuli hän kalpeana ja punaisin silmin ripustamaan kukkia huilunsoittajattaren ovelle. Kuitenkin Thais oudon pelon ja levottomuuden vavistamana karttoi Lolliusta, mutta näki hänen kuvansa silti lakkaamatta sielussaan. Hän kärsi eikä ymmärtänyt, miksi hän kärsi. Hän kyseli itseltään, miksi hän oli niin muuttunut ja mistä johtui hänen surumielisyytensä. Hän työnsi luotaan kaikki rakastajansa: he inhoittivat häntä. Hän ei enää tahtonut nähdä auringon valoa, vaan jäi kokonaisiksi päiviksi virumaan vuoteelleen nyyhkyttäen pää tyynyjen välissä. Lollius, joka sentään oli hankkinut itselleen pääsyn Thaiksen luo, tuli usein rukoilemaan ja soimaamaan tätä pahaa lasta. Thais oli hänen läheisyydessään arka niinkuin neitsyt ja toisti vain:
— Minä en tahdo, minä en tahdo!
Vihdoin kahden viikon kuluttua hän antautui hänelle ja ymmärsi silloin, että hän rakasti häntä. Hän seurasi Lolliusta hänen taloonsa eikä jättänyt häntä enää. Se oli ihanaa elämää. He viettivät kaiket päivät huoneeseen sulkeutuneina katsoen toistaan silmiin ja puhuen toisilleen asioita, joita vain lapsille sanotaan. Illoin he kävelivät pitkin Oronteen yksinäisiä rantoja painuen syvälle laakerilehtojen siimekseen. Välistä he nousivat jo aamun sarastaessa ja lähtivät poimimaan hyasintteja Silpikuksen rinteelle. He joivat samasta pikarista ja kun Thais pisti suuhunsa viinimarjan, suuteli Lollius pois sen hänen huuliltaan.
Moeroe tuli huudolla ja melskeellä vaatimaan Lolliukselta Thaista takaisin.
— Te tahdotte riistää minulta minun tyttäreni, huusi hän, minun tyttäreni, minun sulotuoksuisen kukkaseni, minun oman sydänkäpyni!
Lollius antoi hänelle suuren summan rahaa ja lähetti hänet pois. Mutta kun hän tuli takaisin vaatien vielä enemmän kultarahoja, niin panetti nuorukainen hänet vankeuteen, ja tuomarit huomatessaan hänet monenlaisiin rikoksiin syypääksi tuomitsivat hänet kuolemaan: ja Moeroe heitettiin petoeläinten raadeltavaksi.
Thais rakasti Lolliusta koko mielikuvituksensa hehkulla ja koko sillä uutuuden viehätyksen voimalla, mikä on ensimäisellä antaumuksella. Hän sanoi hänelle monta kertaa sydämensä syvimmästä vakaumuksesta:
— En ole koskaan vielä ollut kenenkään muun kuin sinun.