— Paha Thais, sanoi hän kisailevalla äänellä, arvaatko mitä minä, sillä aikaa kuin sinä viivyit poissa, näin tässä käsikirjoituksessa, jonka on kirjoittanut vakavin kaikista stoalaisista? Kenties hyveellisiä neuvoja ja yleviä periaatteita! Vielä mitä! Ankaran papyruskäärön pinnalla näin minä tuhansia ja yhä uusia tuhansia pikku Thaiksia. He olivat kaikki sormen pituisia ja kuitenkin oli heidän sulonsa sanomaton ja kaikki he muodostivat yhteensä vain yhden ainoan Thaiksen. Eräät heistä olivat kulta- ja purppurapuvuissa; toiset leijuivat ilmassa läpikuultavissa harsoissa niinkuin valkeat hattarat. Jotkut taas, paremmin herättääkseen hekumaa, seisoivat liikkumattomina taivaallisessa alastomuudessaan ja ilman ainoatakaan ajatusta. Vielä oli kaksi, jotka pitivät toisiaan käsistä kiinni ja olivat niin yhden näköisiä, että oli mahdotonta erottaa heitä toisistaan. He hymyilivät molemmat. Toinen sanoi: "Minä olen rakkaus." Toinen: "Minä olen kuolema."

Näin puhuen piti hän Thaista käsivarsiinsa kiedottuna ja huomaamatta ollenkaan hänen synkkää, maahan luotua katsettaan antoi hän ajatuksen seurata toista huolimatta siitä, että ne menivät hukkaan:

— Niin, kun näin silmieni alla rivin, jossa oli kirjoitettu: "Älköön mikään estäkö sinua kehittämästä henkeäsi", niin minä luin: "Thaiksen suudelmat ovat palavammat kuin liekki ja makeammat kuin hunaja." Sinä, paha lapsi, olet syypää siihen, että filosofi tällä tavoin ymmärtää filosofien kirjoja. Totta muuten on, että me kaikki, niin monta kuin meitä onkin, näemme toisten ajatuksissa vain omamme ja että me kaikki luemme kirjoja vähän samaan tapaan kuin minä äsken…

Thais ei kuunnellut häntä ja hänen sielunsa oli vielä nubialaisen haudalla. Kun Nikias kuuli hänen huokaavan, painoi hän suudelman hänen niskaansa:

— Älä ole surullinen, lapsukaiseni. Maailmassa voi olla onnellinen vain silloin, kun unohtaa maailman. Sitä varten meillä on omat salaiset keinomme. Tule, vetäkäämme elämää nenästä: se maksaa kyllä samalla mitalla. Tule, rakastakaamme toisiamme!

Mutta Thais työnsi hänet pois:

— Rakastakaa toisiamme! huudahti hän katkerasti. Mutta sinähän et ole koskaan rakastanut ketään, sinä! Ja minä en rakasta sinua! Ei, minä en rakasta sinua! Minä vihaan sinua. Mene! Minä vihaan sinua. Minä inhoan ja halveksin kaikkia rikkaita ja onnellisia. Mene, mene! Ainoastaan köyhät ovat hyviä. Lapsena tunsin erään mustan orjan, joka kuoli ristinpuussa. Hän oli hyvä; hän oli täynnä rakkautta ja hän omisti elämän salaisuuden. Sinä et olisi kelvollinen hänen jalkojaan huuhtomaan. Mene! Minä en tahdo enää nähdä sinua.

Hän heittäytyi vatsalleen matolle ja nyyhkytti siinä koko yön, päättäen itsekseen, että hän vastedes eläisi niinkuin pyhä Theodorus köyhyydessä ja yksinkertaisuudessa.

Mutta jo seuraavana päivänä heittäytyi hän uudestaan niiden ilojen pyörteisiin, joiden papittareksi hän oli vihitty. Ja koska hän tiesi, että hänen kauneutensa, joka vielä oli turmeltumaton, ei kestäisi enää kauan, oli hänellä kiire saavuttaa sillä vielä mahdollisimman paljon nautintoa ja kunniaa. Näyttämöllä, jolla hän nyt esiintyi suuremmalla huolella kuin milloinkaan ennen, hän elävöitti kuvanveistäjien, maalaajien, runoilijoiden mielikuvia. Tuntien näyttelijättären muodoissa, asennoissa, liikkeissä ja ryhdissä heijastuksen siitä jumalallisesta sopusoinnusta, joka maailmaa johtaa, lukivat oppineet ja filosofit tämän sulouden täydellisyyden hyveitten joukkoon ja sanoivat: "Myöskin Thais on geometrikko." Oppimattomat, köyhät, arat ja halpasäätyiset, joille hän myös suostui esiintymään, siunasivat häntä siitä niinkuin taivaallisesta armolahjasta. Sentään oli hän surullinen keskellä näitä ylistyksiä ja pelkäsi kuolemaa enemmän kuin milloinkaan. Ei mikään voinut viihdyttää hänen levottomuuttaan, ei edes hänen talonsa eikä puutarhansa, jotka kuitenkin olivat ihanuudestaan niin kuuluisia, että ne olivat tulleet aivan sananparsiksi. Hän oli antanut istuttaa sinne ulkomaan puita, jotka suurilla kustannuksilla olivat tuodut aina Intiasta ja Persiasta asti.

Puiden välissä kierteli loriseva puro antaen tuoreutta niiden juurille ja taitavan arkitehdin rakentamat keinotekoiset pylväsrauniot ja villit kivilouhikot katselivat kuvaistaan järvessä, jonka kalvoon myös rannalla seisovat veistopatsaat heijastuivat. Keskellä puutarhaa kohosi Nymfien luola, joka oli saanut nimensä kolmesta suuresta, värilliseen vahaan valetusta naisen kuvasta, jotka tervehtivät tulijaa kynnyksellä. Nämä naiset irroittelivat vaatteitaan mennäkseen kylpyyn. Levottomina kurkistelivat he ympärilleen peläten tulevansa nähdyiksi ja vaikuttivat aivan eläviltä ihmisiltä. Valo pääsi tähän lymy-paikkaan ainoastaan ohuiden vedenkalvojen kautta, jotka himmensivät sen pehmeäksi, taivaankaaren väreihin särkyväksi hämäräksi. Kaikkialla riippui seinillä niinkuin ainakin pyhitetyissä luolissa seppeleitä, kukkakierteitä ja omistustauluja, jotka ylistivät Thaiksen kauneutta. Siellä näkyi myös kirkkaasti väritettyjä traagillisia ja koomillisia naamioita sekä maalauksia, jotka esittivät kohtauksia näytelmistä, groteskeja olentoja ja tarumaisia ihme-eläimiä. Keskellä kohosi pylväs, joka kannatti pientä norsunluista Erosta, antiikkia, ihmeen ihanaa tekoa. Se oli lahja Nikiaalta. Eräässä seinäkomerossa seisoi mustaan marmoriin veistetty vuohi, jonka agaattisilmät kiiluivat katsojaa vastaan. Kuusi alabasterikaritsaa pyöri sen nisien ympärillä, mutta kohottaen terävän päänsä pystyyn ja kärsimättömästi nostellen halkonaisia kavioitaan sen halu tuntui palavan vuorille. Maa oli verhottu byzantinilaisilla matoilla, keltaisten kathayalaisten kirjailemilla päänalaisilla ja lybialaisilla leijonannahoilla. Kultaiset suitsutusastiat levittivät ilmaan näkymättömän kytönsä tuoksua. Siellä täällä suurissa onyksi-maljakoissa huojui kukoistavia persean oksia. Ja aivan perällä tummassa purppura-hämyssä kiiluivat intialaisen jättiläis-kilpikonnan kultaiset kynnet, ja sen nurin käännetty kuori muodosti näyttelijättären vuoteen. Siellä veden solinan, kukkain ja tuoksujen ympäröimänä lepäili Thais, joka päivä suloisesti pitkällään odotellen illallishetkeä joko keskustellen ystäviensä kanssa tai tuumien yksikseen uusia näyttämö-keinoja tai vuosien nopeaa vierimistä.