Ja hän päätti antautua hänelle. Sentähden hän teeskennellen pelkoa etääntyi hänestä muutamia askeleita kauemmas aina luolan perälle saakka. Hän istuutui vuoteen reunalle, kokosi tunikkansa taitaviin poimuihin rinnan yli ja sitten, liikkumattomana, äänettömänä, silmät alas luotuina, hän odotti. Hänen pitkät silmäripsensä loivat pehmeän varjostuksen hänen poskilleen. Koko hänen asentonsa ilmaisi ujoutta; hän keinutteli hiljaa paljaita jalkojaan niinkuin lapsi, joka istuu ja uneksii virran partaalla.
Mutta Paphnutius vain katsoi häneen eikä liikahtanut. Hänen vapisevat polvensa eivät enää tahtoneet kantaa häntä, hänen kielensä oli äkkiä kuivunut kitalakeen ja hirvittävä myrsky myllersi hänen päässään. Äkkiä hänen katseensa hämärtyi ja peittyi sakeaan sumupilveen. Hän päätti siitä, että Jesuksen käsi oli laskeutunut hänen silmilleen kätkeäkseen häneltä tämän naisen. Saaden tästä avustuksesta varmuutensa takaisin hän rohkaistuna ja sisällisesti vahvistettuna sanoi vanhan erakon veroisella vakavuudella:
— Jos antaudut minulle, niin luuletko olevasi piilossa Jumalalta?
Thais pudisti päätään.
— Jumala! Kuka käskee hänen aina pitämään silmällä Nymfien luolaa? Kääntyköön pois, jos loukkaamme häntä! Mutta miksi loukkaisimme häntä? Koska hän kerran on meidät luonut, ei hän voi olla suuttunut eikä hämmästynyt nähdessään meidät sellaisina, joiksi hän meidät on tehnyt ja toimimassa sen luonnon mukaan, jonka hän meille on antanut. Puhutaan liian paljon hänen puolestaan ja omistetaan hänelle usein ajatuksia, joita hän koskaan ei ole ajatellut. Sinä itsekin, muukalainen, tunnetko varmasti hänen oikean olemuksensa? Kuka olet sinä puhuaksesi hänen nimessään?
Tähän kysymykseen munkki avaten lainapukunsa ja näyttäen karvakaapunsa vastasi ja sanoi:
— Olen Paphnutius, Antinoen apotti, ja tulen pyhästä erämaasta. Sama käsi, joka johdatti Abrahamin pois Kaldeasta ja Lothin Sodomasta, on minutkin maailmasta vieroittanut. En enää ollut olemassa ihmisille. Mutta sinun kuvasi ilmestyi minulle minun hiekka-aavikkoni Jerusalemissa ja niin sain tietää, että olit täynnä turmelusta ja että kuolema oli sinussa. Ja nyt seison tässä edessäsi, nainen, niinkuin hautakummun edessä ja huudan sinulle: "Thais, nouse!"
Kuullessaan nimet "Paphnutius, munkki, apotti" Thais oli kalvennut kauhusta. Ja hiukset hajallaan, kädet ristissä, itkien ja huokaillen hän nyt ryömi pyhimyksen jaloissa:
— Älä tee minulle pahaa! Miksi olet tullut? Mitä tahdot minulta? Älä tee minulle pahaa? Minä tiedän, että aavikon pyhät inhoavat naisia, jotka kuten minä ovat luodut miellyttämään. Pelkään, että vihaat minua ja tahdot minua vahingoittaa. Mene, en epäile valtaasi. Mutta tiedä, Paphnutius, ettei minua saa halveksia eikä vihata. En ole koskaan, kuten niin monet niistä miehistä, joiden kanssa seurustelen, pilkannut tahallista köyhyyttäsi. Sinä vuorostasi, älä lue rikokseksi minun rikkauttani! Olen kaunis ja taitava näyttelemään. En ole valinnut ammattiani enemmän kuin luonnettanikaan. Olen luotu niitä asioita varten, joita teen. Olen syntynyt hurmaamaan miehiä. Ja sinä itsekin sanoit äsken, että rakastat minua. Älä käytä tietoasi minua vastaan. Älä lausu loihtusanoja, jotka vahingoittavat kauneuttani tai muuttavat minut suolapatsaaksi. Älä pelota minua enää, olen jo liian kauhuissani muutenkin! Älä tuomitse minua kuolemaan! Minä niin pelkään kuolemaa.
Paphnutius viittasi häntä nousemaan.