— Rauhoitu, lapsi. En ole vetävä ylitsesi häpeää enkä halveksuntaa. Tulen luoksesi Hänen puolestaan, joka istuessaan kaivon reunalla joi samarialaisen vaimon ojentamasta ruukusta ja joka aterioidessaan Simonin huoneessa vastaanotti Maria Magdalenan hyvänhajuiset voiteet. En ole synnitön voidakseni heittää ensimäisen kiven. Olen usein väärinkäyttänyt niitä armolahjoja, joita Jumala on ylleni vuodattanut. Ei viha vaan sääli on tarttunut käteeni johdattaakseen minut sinun luoksesi. Olen valehtelematta voinut tervehtiä sinua rakkauden sanoilla, sillä minun sydämeni poltto ajaa minut sinun luoksesi. Palan hyväntekeväisyyden tulta ja jos nuo sinun liikakarkeisiin näytelmiin tottuneet silmäsi kykenisivät näkemään asioiden salatun olemuksen, esiintyisin minä sinulle oksana siitä palavasta pensaasta, jonka Herra muinoin näytti vuorella Mosekselle saadakseen hänet ymmärtämään todellista rakkautta, sitä, joka liekitsee meidät, mutta ei kuluta, ja joka jättämättä jälkeensä mitään hiiltä tai turhaa tuhkaa puhdistaa ja balsamoi iankaikkisuutta varten kaiken, mihin se koskee.
— Munkki, minä uskon sinua, enkä enää pelkää puoleltasi salajuonia enkä noituutta. Olen usein kuullut puhuttavan Thebaiksen erakoista. Antoniuksen ja Paavalin elämästä on minulle kerrottu ihmeellisiä asioita. Sinun nimesi ei ollut minulle tuntematon ja minulle on sanottu, että jo nuorena olit hyveissä vanhimpain anakoreettien vertainen. Heti kun näin sinut tietämättä kuka olit, tunsin ettet ollut mikään tavallinen ihminen. Sano minulle, voitko tehdä hyväkseni sen, mitä eivät ole voineet Isiksen eivätkä Hermeen eivätkä jumalaisen Junon papit, eivät Kaldean viisaat eivätkä babylonialaiset tietäjät? Munkki, jos minua rakastat, voitko estää minut kuolemasta?
— Nainen, tiedä siis, joka tahtoo elää, hän elää. Pakene noita kauhistavaisia nautintoja, joissa on iankaikkinen kadotuksesi. Riistäydy irti pahoista hengistä, jotka kärventäisivät kamalasti tuon ruumiin, jonka Jumala loi sylestään ja elävöitti omalla hengellään. Väsymyksen raukaisema, tule virkistymään yksinäisyyden siunatuille lähteille, tule juomaan erämaan kätketyistä kaivoista, jotka pursuavat taivaaseen asti! Levoton sielu, tule ja omista vihdoin, mitä olet toivonut! Riemua kaipaava rinta, tule nauttimaan oikeista riemuista, jotka ovat köyhyys, kieltäymys, itsensä unhoitus ja antautuminen Jumalan armohelmaan. Kristuksen vihollinen ja huomenna hänen rakas morsiamensa, tule hänen luokseen! Tule, sinä joka etsit, ja sinä olet sanova: "Olen löytänyt rakkauden."
Mutta Thais näytti ajattelevan kaukaisia asioita:
— Munkki, kysyi hän, jos luovun iloistani ja teen katumuksen, onko varma, että olen tuleva taivaaseen vahingoittumattomin ruumiin, täydessä kukoistuksessani?
— Thais, tuon sinulle iankaikkisen elämän. Usko minua, sillä se mitä julistan on totuus.
— Ja kuka takaa minulle, että se on totuus?
— David ja profeetat, Sana ja ne ihmeet, joita olet näkevä.
— Munkki, tahtoisin uskoa sinua. Sillä tunnustan sinulle, että en ole löytänyt onnea tästä maailmasta. Osani on ollut kauniimpi kuin kuningattaren ja kuitenkin on elämä tuonut minulle paljon surua ja katkeruutta ja nyt olen jo niin sanomattoman väsynyt. Kaikki naiset kadehtivat kohtaloani ja kuitenkin minä välistä kadehdin erästä hampaatonta, vanhaa akkaa, joka minun lapsena ollessani möi hunaja-kakkuja eräällä kaupungin portilla. Usein olenkin miettinyt, että ainoastaan köyhät mahtavat olla hyviä, onnellisia, siunatuita, ja että mahtaa olla hyvin suloista elää halpana ja mitättömänä. Munkki, sinä olet liikuttanut minun sieluni syvyydet ja nostanut pinnalle sen, mikä uinui pohjalla. Voi, ketä uskoa? Ja mitä meistä tulee? Ja mitä on elämä?
Hänen näin puhuessaan Paphnutiuksen hahmo muuttui kokonaan ja taivaallinen riemu säteili hänen kasvoiltaan.