— Kuinka voi olla vapaa, Eukritus, kun omistaa ruumiin?
— Saat nähdä sen piankin, poikani. Pian olet sanova: Eukritus oli vapaa.
Vanhus puhui näin nojaten porfyri-pylvääseen ja ensimäisen aamuruskon ensi säteet valaisivat hänen otsansa. Hermodorus ja Markus olivat myös lähestyneet ja pysähtyivät hänen eteensä Nikiaan viereen, ja juomarien nauruista ja huudoista välittämättä nämä neljä keskustelivat jumalallisista asioista. Eukritus puhui niin viisaasti, että Markus sanoi hänelle:
— Sinä olet kelvollinen tuntemaan oikean Jumalan.
Eukritus vastasi:
— Oikea Jumala on viisaan sydämessä.
Sitten he puhuivat kuolemasta.
Minä tahdon, sanoi Eukritus, että se löytää minut itse parantamisen kamppailusta ja kuuliaisena kaikille velvollisuuksilleni. Sen edessä kohotan puhtaat käteni taivaalle ja sanon jumalille: "Jumalat, minä en ole tahrannut niitä kuvianne, jotka olitte sieluni temppeliin asettaneet, niitä olen ajatuksillani koristanut niinkuin toiset kruunuilla, nauhoilla ja seppeleillä. Olen elänyt teidän sallimuksenne mukaisesti. Olen tarpeeksi elänyt."
Näin sanoen hän kohotti kätensä taivasta kohti ja hänen kasvonsa säteilivät kirkkautta. Hetken oli hän ajatuksissaan. Sitten hän syvällä ilontunnolla jatkoi:
— Irroita itsesi elämästä, Eukritus, niinkuin kypsä öljymarja, joka putoaa kiittäen puuta, joka sen on kantanut, ja siunaten maata, ravinnon-antajaansa!