Sovittaakseen kamalan unensa ja päästäkseen irti epäpuhtaista ajatuksistaan Paphnutius päätti jättää tuon nyttemmin niin saastaisen koppinsa ja rangaista itseään erämaan perimmäisessä kolkassa ennenkuulumattomalla ankaruudella, toimittaa aivan outoja katumusharjoituksia, tehdä aivan uusia tekoja. Mutta ennen aikeensa täytäntöön panoa lähti hän Palemon vanhuksen luo kysymään tältäkin neuvoa.
Hän tapasi hänet puutarhassa kaaleja kastelemassa. Päivä oli painumassa iltaan. Niili virtasi sinisenä sinipunervain kukkuloiden lomitse. Ukkopahanen asteli hiljaa, jotta ei säikyttäisi pois kyyhkystä, joka oli istahtanut hänen olkapäälleen.
— Herra olkoon sinun kanssasi, veli Paphnutius, sanoi hän! Ihaile hänen hyvyyttään: hän lähettää luokseni luontokappaleet, jotka hän on luonut, jotta saisin keskustella heidän kanssaan hänen teoistaan ja kunnioittaa hänen viisauttaan taivaan linnuissa. Katso tätä kyyhkystä, katsopa sen kaulan vaihtelevia värivivahduksia ja sano, eikö se ole ihana Luojan työ. Mutta tahdotko kenties keskustella kanssani jostakin hurskaasta asiasta? Jos niin on, niin laskenpa maahan ruiskukannun ja kuuntelen sinua.
Paphnutius kertoi vanhukselle matkansa, paluunsa, päiviensä näyt ja öittensä haaveet, salaamatta edes rikollista untaan tai shakaaleja.
— Etkö ole sitä mieltä, isäni, lisäsi hän, että minun on paras painua erämaan pohjukkaan ja siellä toimittamalla aivan erinomaisia sovitustöitä hämmästyttää perkele pois ruumiin kuritusten ankaruudella?
— Minä olen ainoastaan vaivainen syntinen ihminen, vastasi Palemon, ja tunnen sangen vähän ihmisluontoa vietettyäni koko elämäni tässä puutarhassa gasellien, pikku jänöjen ja kyyhkyjen parissa. Mutta minusta näyttää, veljeni, niinkuin johtuisi tautisi etupäässä siitä, että ilman mitään sovittavaa ylimenoa olet siirtynyt maailman melskeestä yksinäisyyden rauhaan. Tällaiset äkilliset muutokset eivät voi muuta tehdä kuin vahingoittaa sielun terveyttä. Sinä olet, veljeni, niinkuin mies, joka melkein yht'aikaa antautuu suureen kuumuuteen ja suureen kylmyyteen. Yskä vaivaa häntä ja kuume ahdistaa. Sinun sijassasi, veli Paphnutius, en ollenkaan heti vetäytyisi johonkin hirvittävään erämaahan, vaan päinvastoin hakisin huvituksia, jotka sopivat munkille ja pyhälle apotille. Kävisin naapuriseutujen luostareita tervehtimässä. Mikäli olen kuullut, ovat eräät niistä aivan erinomaisia. Apotti Serapionin luostarissa on, niin on minulle kerrottu, tuhat neljäsataa kolmekymmentäkaksi koppia, ja munkit ovat jaetut yhtä moneen legionaan kuin kreikkalaisessa kirjaimistossa on kirjaimia. Vakuutetaanpa vielä, että munkkien ja heidän osasto-kirjaimiensa muodon välillä on huomattavissa eräitä yhtäläisyyksiäkin, siten että esim. ne, jotka kulkevat Z kirjaimen nimissä, ovat luonteeltaan mutkistelevia, jota vastoin I:n legionaan kuuluvat ovat mielenlaadultaan mallikelpoisen suorasukaisia. Jos olisin sinun sijassasi, veljeni, niin menisinpä omin silmin ottamaan selvää tuosta eikä minulla olisi rauhaa, ennenkuin olisin tuon ihmeen nähnyt. Ja sitten vielä tutkisin Niilin varsille perustettujen erilaisten seurakuntien järjestyssääntöjä voidakseni verrata niitä toisiinsa. Kas se olisi sopivaa tointa sinun arvoisellesi pyhälle miehelle. Varmasti olet myös kuullut kerrottavan, että apotti Ephrem on koonnut yhteen erinomaisen kauniita hengellisiä sääntöjä. Hänen suostumuksellaan voisit tehdä niistä jäljennöksiä, sinä, joka olet taitava kirjoittaja. Minä en kykenisi sellaiseen, ja minun käteni, jotka ikänsä ovat tottuneet käyttämään kuokkaa, eivät taipuisi koskaan kuljettamaan kirjailijan hentoa ruokoa papyruksen pinnalla. Mutta sinä, minun veljeni, sinä omaat kirjoituksen jalon taidon, ja siitä kiittäkäämme Jumalaa, sillä kaunista kirjoituksen lahjaa ei koskaan voi kyllin ihailla. Jäljentäjän ja lukijan toimi suojelee suuresti huonoilta ajatuksilta. Veli Paphnutius, miksi et kirjoita muistiin isiemme Paavalin ja Antoniuksen opetuksia? Vähitellen saavutat takaisin tässä pyhässä työssä sielusi ja aistiesi rauhan, yksinäisyys tulee taas sydämellesi rakkaaksi ja pian olet taas siinä kunnossa, että voit ryhtyä niihin katumusharjoituksiin, joita ennenkin harjoitit ja jotka matkasi keskeytti. Mutta liikanaisista katumusharjoituksista ei ole suurtakaan siunausta odotettavissa. Siihen aikaan, kun isämme Antonius vielä eli keskuudessamme, oli hänellä tapana sanoa: "Liiallinen paastoaminen tekee heikoksi, ja heikkous siittää velttouden. On munkkeja, jotka turmelevat ruumiinsa mielettömyyteen asti pingoitetulla kieltäymyksellään. Näistä voi sanoa, että he syöksevät tikarin omaan rintaansa ja antautuvat puolikuolleina perkeleen valtaan." Näin puhui pyhä Antonius; minä olen ainoastaan oppimaton mies, mutta Jumalan avulla olen säilyttänyt muistissani isämme puheet.
Paphnutius kiitti Palemonia ja lupasi miettiä hänen neuvojaan. Päästyään pientä puutarhaa ympäröivän kaisla-aidan toiselle puolen hän katsahti taakseen ja näki, miten tuo hyvä puutarhuri taas kasteli salaattejaan kyyhkysen keinuessa hänen kumartuneen selkänsä harjalla. Tämän nähdessään hänen teki mieli itkeä.
Astuessaan takaisin koppiinsa näki hän silmissään oudon kihelmöimisen. Oli niinkuin raju tuuli olisi puhaltanut ilmaan hiekkameren jyväsiä. Ja hän huomasi että ne olivat myriaadeja pieniä shakaaleja. Sinä yönä näki hän unessa korkean kivipylvään, jonka päällä seisoi ihmishahmon kaltainen olento ja hän kuuli äänen sanovan:
— Nouse tämän pylvään päähän!
Herättyään ja tultuaan vakuutetuksi siitä, että tämä uni oli hänelle taivaasta lähetetty, kokosi hän oppilaansa ja puhui heille seuraavalla tavalla: