— Rakkaat poikani, minä jätän teidät nyt mennäkseni sinne, minne Jumala minut lähettää. Poissaoloni aikana totelkaa Flaviusta niinkuin hän olisi minä itse ja pitäkää huolta veljestämme Pauluksesta. Olkaa siunatut! Jääkää hyvästi!
Hänen lähtiessään olivat kaikki opetuslapset polvillaan maassa ja kun he vihdoin kohottivat päänsä, näkivät he jo hänen korkean mustan varjonsa kuultavan aavikon rantamalla.
Hän kulki yötä ja päivää, kunnes oli päässyt sen temppelin raunioille, jonka epäjumalanpalvelijat muinoin olivat rakentaneet ja jonka turvissa hän tuolla ihmeellisellä matkallaan oli nukkunut skorpionien ja seireenien keskellä. Maagillisilla merkeillä peitetyt seinät olivat vielä pystyssä, kolmekymmentä jättiläispilaria, jotka ylhäällä päättyivät ihmispäihin tai lotuskukka-kapiteeleihin, kannattivat vielä suunnattoman suuria kivipalkkeja. Ainoastaan eräässä temppelinkulmauksessa oli yksi pylväs luonut hartioiltaan ikivanhan taakkansa ja seisoi nyt irrallisena. Sen kapiteelin muodosti naisen pää, jolla oli pitkulaisen vinot silmät, pyöreät, hymyilevät posket ja otsassa lehmän sarvet.
Nähdessään sen tunsi Paphnutius sen samaksi pylvääksi, joka hänelle oli näytetty unissa, ja hän arvioi sen korkeuden noin kolmeksikymmeneksikahdeksi kyynärämitaksi. Hän meni läheiseen kylään, teetti sen korkuiset tikapuut ja kun ne olivat asetetut pylvästä vasten seisomaan, kapusi hän niitä pitkin ylös, polvistui kapiteelin harjalle ja sanoi Herralle:
— Tässä on siis, minun Jumalani, se asuinsija, jonka olet minulle valinnut. Salli minun jäädä tähän armosi paisteeseen kuolemani hetkeen asti.
Hän ei ollut ottanut mukaansa mitään ruokavaroja, sillä hän tahtoi kokonaan antautua taivaallisen Kaitselmuksen turviin. Ja hän arvasi myös, että armeliaat talonpojat antaisivat hänelle sen, mitä hän tarvitsi pysyäkseen hengissä. Ja todellakin seuraavana päivänä nona-hetkellä saapui pilarin luo vaimoja ja lapsia tuoden leipiä, taateleita ja raitista vettä, joita nuoret poikaset lennättivät pylvään harjalle.
Kapiteeli ei ollut niin leveä, että munkki olisi voinut siihen oikaista itsensä koko pituudelleen, joten hän nukkui jalat ristissä, pää rintaa vasten painuneena, ja nukkuminen tuotti hänelle vielä julmempaa väsymystä kuin valvominen. Aamun koitossa riipoivat varpushaukat häntä siivillään ja hän heräsi kauhun ja pelon vallassa.
Sattuipa niin, että puuseppä, joka oli tikapuut tehnyt, oli Jumalaa pelkääväinen mies. Liikutettuna ajatuksesta, että pyhimys saisi olla auringon ja sateen syövytettävänä, ja peläten hänen putoavan unissaan tämä hurskas mies rakensi pylvään päälle katon ja ympärille kaidepuut.
Sill'aikaa maine tästä ihmeellisestä elintavasta levisi kylästä kylään, ja laaksossa asuvat maanviljelijät tulivat sunnuntaina vaimoineen ja lapsineen katsomaan pylväspyhimystä. Paphnutiuksen opetuslapset olivat myöskin ihailulla vastaan ottaneet sanoman hänen ylhäisestä lymypaikastaan ja he lähtivät hänen luokseen ja saivat häneltä suosiollisen luvan rakentaa majansa pylvään juurelle. Joka aamu he kokoontuivat piiriin mestarinsa ympärille, joka saneli heille mieltäylentäviä sanoja.
— Poikani, sanoi hän heille, pysykää niiden pienten lasten kaltaisina, joita Jesus rakasti. Siinä on autuus. Lihan himo on kaikkien syntien lähde ja perisyy, muut sikiävät siitä niinkuin isästä. Ylpeys, ahneus, laiskuus, viha ja kateus ovat sen suosittuja jälkeläisiä. Katsokaa, mitä olen nähnyt Aleksandriassa: kaikki rikkaat olivat vaipuneet ylellisyyden paheeseen, joka niinkuin liejuinen virta veti heidät mukanaan kammottavaan kuiluunsa.