Crainquebille koetti kertoa hänelle asiansa, mikä ei ollut helppoa, sillä hänellä ei juuri ollut kieli varressa. Kuitenkin hän kukaties olisi suoriutunut hiukan auttamalla. Mutta asianajaja pudisti päätään epäileväisesti kaikelle, mitä hän sanoi, ja selaillen papereitaan hän mutisi:
— Hm, hm!… Minä en näe mitään sellaista raportissa…
Sitten hän hieman kyllästyneesti sanoi kiertäen vaaleita viiksiään:
— Teidän oman etunne kannalta olisi ehkä parasta tunnustaa. Minä puolestani olen sitä mieltä, että teidän täydellinen kieltämisenne on erinomaisen epäviisasta.
Siitä hetkestä Crainquebille olisi mielellään tunnustanut, jos hän vain olisi tiennyt, mitä hänen piti tunnustaa.
III
Crainquebille oikeuden edessä.
Presidentti Bourriche omisti kokonaista kuusi minuuttia Crainquebillen kuulustamiseen. Tämä kuulustaminen olisi luonut enemmän valoa asiaan, jos syytetty olisi vastannut hänelle tehtyihin kysymyksiin. Mutta Crainquebille ei ollut perehtynyt asioita selvittämään, ja tässä korkeassa seurassa kunnioitus ja pelko pani salvan hänen suulleen. Hän pysyi niinmuodoin ääneti, ja presidentti itse antoi vastaukset; ne olivat kukistavia. Presidentti lausui lopuksi:
— Te siis tunnustatte sanoneenne: »Alas lahtarit!»
— Minä sanoin: »Alas lahtarit!» koska herra konstaapeli sanoi: »Alas lahtarit!» Silloin minä sanoin: »Alas lahtarit!»