— Sinua vastustaessaan, sanoi hän, nämä päälliköt eivät toimineet niinkuin käskee heidän sydämensä, joka on käskiessään aina suuri. Ajaessaan sotilaitasi vastaan sotavaunujansa he tottelivat eivätkä käskeneet; he tottelivat heimojen köyhiä ja mitättömiä miehiä, jotka kokoontuivat monilukuisina vastustamaan sinua, koska eivät olleet kyllin älykkäät tietääkseen, kuinka voimallinen olet. Tiedäthän, että köyhät ovat kaikissa asioissa rikkaita huonommat. Älä kiellä ystävyyttäsi näiltä, jotka omistavat paljon ja voivat maksaa sinulle veroa.
Caesar suostui päälliköiden armonpyyntöön ja sanoi heille:
— Luovuttakaa minulle pantiksi ruhtinaitten pojat.
Vanhin päällikkö vastasi:
— Me luovutamme sinulle jalosukuiset poikamme ja tuomme muutamia niistä jo tänään. Mutta useimmat jalosukuiset pojat ovat Saaremme kaukaisissa osissa, ja kestää monta päivää, ennenkuin he ehtivät tänne.
Caesar kumarsi myöntymyksen merkiksi. Atrebaatin neuvoa noudattaen päälliköt sitten luovuttivat vain vähän nuoria poikia eikä suinkaan kaikkein jalosukuisimpia.
Komm jäi leiriin. Yöllä, kun ei saanut unta, hän nousi rantakalliolle ja katseli merelle. Aallot särkyivät kareihin. Ulapan tuuli liitti meren ärjyntään synkän naukunansa. Kelmeä kuu, joka pilvien joukossa kiitäen kuitenkin pysyi liikkumatta, loi Valtameren pintaan levotonna välkehtivää valoansa. Atrebaatti, jonka villi katse tunkeutui halki pimeän ja sumun, näki aluksia, jotka olivat joutuneet myrskyn käsiin ja joita tuuli ja aallot ahdistivat. Toiset olivat jo rikkoutuneet ja uivat valtoimina valkoisten kuohuvien ärjyaaltojen niitä ajaessa; toiset lipuivat takaisin ulapalle. Niiden purjeet viistivät merta kuin kalastajalintujen siivet. Nämä laivat olivat tuoneet Caesarin ratsuväkeä, ja myrsky hajoitti ne nyt. Gallian mies hengitti ilokseen meri-ilmaa, asteli vähän aikaa rantakallion reunalla, ja kohta hänen katseensa keksi poukaman, missä olivat hiekkarannalle vedettyinä ne roomalaiset kaleerit, jotka olivat bretoneja säikyttäneet. Hän näki, kuinka aallokko vähitellen niitä läheni, saavutti ne, kohotti niitä, iski ne toisiinsa ja rikkoi ne. Syvärunkoiset purjealukset tempoivat ankkureitaan tuimassa tuulessa, joka kiidätti pois niiden mastot ja rikin kuin oljenkorret. Hän näki rannalle rientäneiden sotilaiden liikkuvan siinä sekasortoisena joukkona. Heidän äänekkäät huutonsa kaikuivat hänen korviinsa myrskyn pauhusta huolimatta. Silloin Komm kohotti katseensa kohti jumalaista kuuta, jota palvovat atrebaatit, rannikkojen ja syvien salojen asujaimet. Se oli siinä, bretonein myrskyisellä taivaalla, ja näytti kilveltä. Komm tiesi, että juuri se, tuo vaskenkarvainen täysikuu, oli aiheuttanut tämän valtavan merennousun, joka nyt tuhosi roomalaisten laivastoa. Ja siinä, kalpealla rantakalliolla, ylhäisessä yössä, ärjyvän meren äärellä, Komm Atrebaatille ilmeni salattu, salaperäinen voima, roomalaisten voimaa voittamattomampi.
Kuultuaan laivaston tuhoutuneen bretonit havaitsivat ilokseen, ettei Caesar voinut käskeä Valtamerta eikä kuuta, autioiden rannikoiden ja synkkien metsien ystävää, ja etteivät roomalaiset kaleerit olleetkaan mitään voittamattomia lohikäärmeitä, koska merenhyöky oli ne murskannut ja heittänyt puhkotuin kyljin rantahiekalle. He alkoivat jälleen toivoa voivansa tuhota roomalaiset, ajattelivat surmata heitä suuren joukon keihäällä ja miekalla ja heittää loput mereen. Siitä syystä he kävivät joka päivä uutterasti Caesarin leirissä tuoden sotilaille savustettua lihaa ja hirventaljoja. Heidän kasvonsa olivat ystävälliset, he lausuivat runsaasti mesimakeita sanoja ja tunnustelivat ihastellen senturioiden lujia käsivarsia.
Paremmin alistumistaan ilmaistakseen päälliköt luovuttivat panttivankeja; mutta ne olivat verivihollisten poikia tai viehätyksettömiä lapsia eivätkä suinkaan jumalista polveutuneiden perheiden jälkeläisiä. Otaksuen pienten ruskeiden miesten ehdottomasti luottavan heidän ystävyyteensä he keräsivät kaikkien Tamesiin rannan kylien soturit ja hyökkäsivät ankarasti huutaen leirin portteja vastaan. Portteja puolustamaan oli rakennettu puutornit. Bretonit, jotka eivät olleet perehtyneet varustettujen asemien valloittamiseen, eivät päässeet leirin sisäpuolelle, ja monen päällikön värjätyt kasvot joutuivat koskettamaan maankamaraa tornien juurella. Vielä kerran bretonilaiset oppivat tietämään, että roomalaiset olivat yliluonnollisilla voimilla varustetut. Jo seuraavana päivänä he tulivat pyytämään Caesarilta armoa ja vakuuttamaan hänelle ystävyyttänsä.
Caesar otti heidät vastaan, kasvot liikkumattomina, mutta jo yöllä hän antoi legionainsa astua kiireesti korjattuihin purjealuksiin ja suuntasi ne kohti morinien rannikkoa. Hän ei toivonut myrskyn hajoittaman ratsuväkensä enää saapuvan perille ja luopui tällä kertaa sumuisen Saaren valloittamisesta.