Seuraavana päivänä söivät Florent ja pitsinkutojatar Marguerite sisälmyskeittoa, jota olivat kovin mielineet useina viimeksikuluneina vuosina.
Tähän päättyy Harakan miraakkeli. Toivonamme on, että sen kertoja saisi elää halunsa jälkeen häiritsemättömässä ja sulassa rauhassa ja että sen lukijoiden osaksi tulisi kaikkea hyvää.
Hyvin opittu läksy.
Kuningas Ludvig yhdennentoista aikana eli Parisissa, mattopermantoisessa huoneessaan, eräs porvarisnainen nimeltä Violante, kaunis ja hyvätekoinen koko olennoltansa. Hänen kasvonsa olivat niin heleät, että mestari Jacques Tribouillard, oikeustieteen tohtori ja kuuluisa kosmografi, joka usein kävi hänen luonansa, tapasi hänelle sanoa:
— Nähdessäni teidät, armollinen rouva, pidän uskottavana, jopa varmanakin, mitä mainitsee Cucurbitus Piger eräässä Strabon reunamuistutuksessa: että Parisin kaupungin ja yliopiston vaakunassa oli aikoinaan nimi Lutèce tai Leucèce tai jokin muu senkaltainen sana, jonka juurena on Leuke, mikä merkitsee Valkoista, koska täkäläisten naisten povi oli lumivalkoinen, joskaan ei läheskään yhtä hohtava, säteilevä ja valkoinen kuin teidän, armollinen rouva.
Siihen vastasi Violante:
— Olen tyytyväinen kunhan poveni ei peloita, kuten monet tuntemani. Sen näkyvissä-oleminen johtuu muuten muodin noudattamisesta. On liian vaateliasta, ellei tahdo menetellä niinkuin toiset.
Rouva Violante oli mennyt nuoruutensa kukoistusaikana naimisiin erään parlamentin-asianajajan kanssa, joka oli ylen äreä mies, ankara syyttämään ja sakottamaan onnettomia, heiveröinen ja heikkorakenteinen ja sellainen, että voi otaksua hänen paremmin kykenevän tuottamaan tuskaa asumuksensa ulkopuolella kuin iloa sen alueella. Tämä miespahanen piti puolisoaan vähempiarvoisena kuin asiakirjapinkkojaan, jotka eivät suinkaan olleet rouva Violanten kaltaiset. Ne olivat paksuja, paisuneita, muodottomia. Ja asianajaja vietti yönsä niiden vieressä. Rouva Violante oli liian järkevä rakastaakseen miestä, joka oli niin vähän rakastettava. Mestari Jacques Tribouillard väitti, että rouva Violante oli täysin viisas, varma, aviollisessa uskollisuudessaan yhtä luja ja järkkymätön kuin roomalainen Lucretia. Hän perusteli väitettään huomauttamalla, ettei ollut kyennyt horjahduttamaan häntä hyveen tieltä. Ymmärtäväiset miehet säilyttivät tässä asiassa varovaiset epäilyksensä ollen sitä mieltä, että salatut asiat tulevat ilmi vasta viimeisellä tuomiolla. He ottivat huomioon, että tämä naishenkilö piti liian paljon koruista ja pitseistä, käytti seuroissa ja kirkossa samettisia, silkkisiä ja kullankirjaeltuja pukimia, päärmeenä valkoisen- ja harmaankirjavaa oravannahkaa; mutta he olivat liian kunniallista väkeä päätelläkseen, saattoiko rouva Violante, joka johdatti kristittyjä kadotuksen tielle näyttäytyessään heille kauniina ja koristettuna, astella itsekin kadotusta kohti seuranaan joku heistä. He olisivat kumminkin suostuneet heittämään rouva Violanten hyveellisyydestä raha-arpaa, mikä seikka on tälle naiselle suureksi kunniaksi. Tosiasia on, että hänen rippi-isänsä, Jean Turelure, alinomaa häntä nuhteli.
— Uskotteko, hyvä rouva, kysyi hän, että autuas Katariina olisi voinut päästä taivaaseen viettämällä sellaista elämää kuin te, paljastamalla poveansa ja tuottamalla Genuasta pitsiröyhelöitä?
Tämä rippi-isä oli suuri saarnamies, piteli erittäin ankarasti inhimillisiä heikkouksia, joita ei ollenkaan antanut anteeksi, ja luuli tehneensä kaikki, kun oli herättänyt pelkoa. Hän uhkasi helvetillä rouva Violantea, joka oli pessyt kasvojansa aasintamman maidolla. Missään tapauksessa ei tiedetty, oliko rouva Violante tehnyt vanhasta miehestään aisankannattajan, ja herra Philippe de Coetquis virkkoi leikillään tälle kunnialliselle rouvalle: