Ennen lähtöänsä kelpo veli meni sanomaan hyvästi rippilapselleen ja moitti häntä tavallista ankarammin kevytmielisen elämän viettämisestä, kehoitti hartaasti katumaan ja pukemaan iholleen jouhipaidan, joka on verraton keino pahoja himoja vastaan ja parhain lääke niille luontokappaleille, jotka taipuvat lihan synteihin.
Rouva Violante sanoi hänelle:
— Kelpo veli, älkää pyytäkö minulta liikaa.
Mutta veli ei häntä kuunnellut, vaan uhkasi helvetillä, ellei hän itseään parantaisi. Sitten hän sanoi mielellään suorittavansa ostoksia, jos rouva Violante uskoisi niitä hänen toimekseen. Hän toivoi rippilapsensa pyytävän tuomaan jonkin siunatun mitalin, rukousnauhan tai vielä mieluummin hiukan Pyhän Haudan multaa ja kuivattuja ruusuja, joita turkkilaiset kuljettavat Jerusalemista italialaisten munkkien kaupittaviksi. Mutta rouva Violante esitti hänelle tämän pyynnön:
— Pieni sievä veljeni, koska menette Veneziaan, missä on taitavia kuvastinten valmistajia, olisin erittäin kiitollinen, jos toisitte minulle kuvastimen, kirkkaimman, jonka voitte löytää.
Veli Jean Turelure lupasi.
Rippi-isän poissaollessa rouva Violante vietti samaa elämää kuin ennenkin. Kun herra Philippe sanoi hänelle. »Eikö olisi mukavaa, jos rakastaisimme toisiamme?» vastasi hän: »Onpa tänään ylen kuuma. Katsokaa viiriä, eikö tuuli ollenkaan ota kääntyäkseen.» Ja hyvät ihmiset joutuivat häntä tarkatessaan kerrassaan epätoivoon, kun hän ei näyttänyt milloinkaan jättävän aisaa kehnon aviomiehensä kannatettavaksi. »Se on synti», sanoivat he.
Italiasta palattuaan veli Jean Turelure saapui rouva Violanten luo ja sanoi tuoneensa, mitä hän oli pyytänyt:
— Katsokaa, rouva. Hän veti kaapunsa alta pääkallon. — Tässä on kuvastimenne, rouva. Tämän pään on sanottu kuuluneen Venezian kauniimmalle naiselle. Hän oli samassa asemassa kuin te, ja te olette suuressa määrässä hänen kaltaisensa.
Rouva Violante voitti hämmästyksensä ja inhonsa ja vastasi kelpo isälle varsin lujasti, sanoi läksyn ymmärtävänsä ja varmaan käyttävänsä sitä hyväkseen.