Hän kulki katua huutaen:
— Nyt on kaikki hyvin! Jumalan, meidän Herramme avulla olen käännyttänyt ja työntänyt kulkemaan päin autuuden porttia naisen, joka tosin ei harjoittanut huoruutta nimenomaan sillä tavalla kuin sanoo profeetta (XIV, 18), mutta käytti Jumalalta Hänen palvelemista ja kunnioittamista varten saamaansa tomumajaa johdattaakseen miehiä kiusaukseen. Hän luopuu niistä menoista ja kääntyy parempiin. Minä olen hänet käännyttänyt. Jumala olkoon kiitetty!
Kelpo veli oli tuskin ehtinyt laskeutua portaista, kun herra Philippe de Coetquis asteli ylös ja koputti rouva Violanten ovea. Rouva Violante otti hänet hymyillen vastaan ja johdatti hänet lukuisilla matoilla ja tyynyillä varustettuun pieneen piilopaikkaan, jossa herra Philippe ei ollut ennen käynyt. Se tuntui hyvältä enteeltä. Hän tarjosi makeisia, joita hänellä oli rasiassa.
— Maistakaa, rouva, maistakaa; ne ovat miellyttävän makeita, mutta pelkkää joutavaa teidän huuliinne verrattuina.
Rouva vastasi, että hän oli kovin turhamainen ja hieman typerä kiittäessään hedelmää, jota ei ollut maistanut.
Hän vastasi niinkuin pitikin suutelemalla rouvan suuta.
Rouva Violante ei siitä ollenkaan vihastunut, sanoihan vain olevansa kunniallinen nainen. Herra Philippe kiitti häntä ja neuvoi olemaan sijoittamatta kunniaa mihinkään määrättyyn lokeroon, jossa se olisi otettavissa, koska se häneltä aivan kohta vietäisiin.
— Yrittäkää, vastasi rouva Violante ollen lyövinään häntä poskelle rusohohteisella kämmenkourullansa.
Mutta herra Philippe kykeni jo ottamaan kaikki mielensä mukaan. Rouva
Violante huusi:
— En tahdo, en tahdo. Hyi, hyi! Ette saa niin tehdä, herra. Ystäväni. sydämeni!. Minä kuolen.