Kehnon keittäjän valmistama niukka illallinen nautittiin yhdessä. Jokainen vanki toi oman lautasensa ja puiset syömäneuvonsa (metalliset olivat kielletyt) ja sai annoksen kaalia ja sianlihamuhennosta. Fanny näki vaivaisen ruokapöydän ääressä naisia, joiden hilpeys häntä ihmetytti. He olivat samoinkuin rouva d'Auriac huolellisesti kammatut ja moitteettomasti puetut. Heissä eli miellyttämishalu vielä kuoleman välittömässä läheisyydessä. Heidän keskustelunsa oli keikaileva kuten he itse, ja Fanny perehtyi pian salajuoniin, jotka punoutuivat ja ratkesivat täällä lukkojen takana, näillä synkillä leikkitanhuilla, missä kuolema kiihoitti rakkautta. Sitten hän joutui sanomattoman levottomuuden valtaan ja tunsi harrasta halua saada puristaa jonkun toisen kättä.
Hän muisti rakastettunsa, jolle ei ollut antautunut, ja hänen sydäntänsä riipaisi ikävä tunto, melkein yhtä tuima kuin katumus. Hänen poskilleen vierivät kyynelet, kuumat kuin hekuma. Savuavan tulimaljan valossa hän katseli kumppaneitaan, joiden silmissä oli kuumeinen kiilto, ja ajatteli:
— Me kuolemme yhdessä. Mistä johtuukaan, että olen alakuloinen ja että mieleni on levoton, vaikka näille toisille elämä ja kuolema ovat yhtä kevyet?
Hän itki koko yön viheliäisessä vuoteessaan.
II.
Kaksikymmentä pitkää ja yksitoikkoista päivää on kulunut. Piha, jonne rakastavaiset menevät etsimään hiljaisuutta ja hämärää, on tänä iltana autio. Fanny tunsi tukehtuvansa käytävien kosteassa ilmassa ja lähti istumaan nurmikummulle, josta pihaa varjostava akasia kohoaa. Akasia kukkii, ja sitä hyväilevä tuulenhenki poistuu sen luota täynnä hyvää tuoksua. Fanny näkee puun kylkeen Antoinetten piirtämien merkkien yläpuolelle kiinnitetyn taulun, josta lukee vankilassa olevan runoilijan Vigéen säkeet:
Sydämet hellät, syyttömät osaansa tuimaan tyytyivät
täss' akasian alla hämärtyvin illoin; hälvensi murheen lemmen muisto silloin. Puu kukka-oksa rakkaat huolet kuuli ne haastoi kyynel, värjyväinen huuli.
Jos teidät laupiaampi aika johdattaa tänne, pyydän teitä:
Te puuta säästäkää; se muisti meitä, se tuskat poisti, pyyhki kyyneleitä; sen alla viihtyi onnen taika.