— Mihin on ametystisi joutunut?
— Olen sen kadottanut.
— Oletko kadottanut kaiverretun kiven, joka oli kaikkia Roomassa ja
Napolissa säilytettyjä kauniimpi?
Herra N———, joka on aina hänen läheisyydessään, ehdätti vastaamaan hänen puolestaan:
— Niin, se on merkillinen juttu. Hän on kadottanut ametystinsä.
N———— on mainio mies, erittäin itsetietoinen, hiukan turpea ja niin suorasyinen, että toisinaan täytyy hänelle hymyillä. Hän kutsui meluisasti vaimoansa:
— Marthe, ystäväiseni, tässä on ihminen, joka ei vielä tiedä, että Du
Fau on kadottanut ametystinsä.
Sitten hän kääntyi puhumaan minulle:
— Se on kokonainen historia. Ajatelkaa, että ystävämme oli meidät kerrassaan hylännyt. Minä sanoin vaimolleni: »Mitä olet tehnyt Du Fau'lle?» Hän vastasi: »Minäkö? En mitään, ystäväiseni.» Se oli kerrassaan käsittämätöntä. Ja hämmästyksemme kasvoi kaksinkertaiseksi, kun saimme tietää hänen seurustelevan alinomaa rouva Cère rukan kanssa.
Rouva N———— keskeytti miehensä kertomuksen: