— Erinomaista, sanoin. Näen teidän harrastavan myöskin kysymyksiä alkoholin tuottamista vaaroista.
— Niistä ei juuri paljoa enää puhuta, sanoi Morin. Ennen kuluneen aikakauden päättymistä onnistuttiin kahlehtimaan alkoholimyrkky. Ilman sitä olisi ollut mahdotonta saada aikaan uutta asiain tilaa. Alkoholin myrkyttämän köyhälistön on mahdotonta vapauttaa itsensä.
— Ettekö myöskin ole, kysyin maistaessani muuatta omituisesti muodostettua ravintopalasta, täydentäneet ihmisruumiin ravintoa?
— Toveri, vastasi Perceval, sinä tarkotat varmaankin kemiallista ruokaa. Se ei ole vielä juuri isosti edistynyt. Turhaan määräämme kemistimme keittiöihin… Heidän pillerinsä eivät kelpaa mihinkään. Sillä erolla vaan, että me osaamme nauttia lämpöä tuottavat ja ravitsevat aineet soveliaissa annoksissa, syömme me melkein yhtä yksinkertasesti kuin menneen aikakauden ihmiset ja nautimme siitä yhtä paljo.
— Meidän oppineemme, sanoi Michel, koettavat saada aikaan järkiperäistä ravintoa.
— Oh, sehän on vaan lapsellisuuksia, sanoi nuori Chéron. Mitään ei saada aikaan, ennenkuin ihmisestä on poistettu paksusuoli, joka on ruumiissamme vallan hyödytön ja vahingollinen elin, bakterien tartuntapesä… Mutta siihen tulokseen vielä päästään.
— Kuinka se käy päinsä? kysyin minä.
— Vallan yksinkertaisesti siten, että se poistetaan. Ja kun se elin pelkästään leikkaamalla poistetaan tarpeeksi suurelta määrältä yksilöitä, niin se elin vähitellen perinnöllisyyden kautta kokonaan häviää, ja tämä ominaisuus jatkuu koko suvussa.
Nämä ihmiset kohtelivat minua ystävällisesti ja puhuttelivat minua kohteliaasti. Mutta minun ei ollut helppoa mukautua heidän tapoihinsa eikä heidän aatteisiinsa, ja minä huomasin, etten vähääkään kiinnittänyt heidän mielenkiintoaan, ja että minun ajatustapani oli heistä kokonaan yhdentekevä. Kuta enemmän osotin heille pieniä kohteliaisuuksia, sitä vähemmän myötätuntoa sain heidän puoleltaan. Kun olin Chéronille sanonut muutamia varsin hienoja ja rehellisesti tarkotettuja kohteliaisuuksia, lakkasi hän kokonaan katsomasta minuun.
Aterian jälkeen puhuttelin Morinia, joka näytti minusta älykkäältä ja hyväntahtoiselta mieheltä, ja sanoin hänelle niin avomielisesti, että se jo itseänikin liikutti: