— Raakalaisuuden aikoina, aina kuluneen aikakauden loppuun asti, on ylimyksillä ja rikkailla ihmisillä ollut erityinen rakkaus ruumiilliseen työhön. Älyään ovat he kehittäneet varsin vähän ja sitäkin vaan poikkeustapauksissa. Heidän makunsa on alituisesti suuntautunut sellaisiin harrastuksiin kuin metsästys ja sota, missä ruumis työskentelee enemmän kuin äly. He ratsastivat, ajelivat, miekkailivat ja ammuskelivat revolvereilla. Voidaan siis väittää, että he työskentelivät käsillään. Mutta heidän työnsä oli hedelmätöntä tai sitten kerrassaan vahingollista, osittain sen vuoksi, että vanha ennakkoluulo kielsi heiltä kaiken hyödyllisen ja tuottavan työn, osittain sen vuoksi, että heidän aikoinaan suoritettiin hyödyllistä työtä useimmiten karkeissa ja vastenmielisissä olosuhteissa. Kun työ saatettiin täyteen kunniaansa, niin ei ollut juuri erittäin vaikeata saada kaikille ihmisille halua siihen. Raakalaisuuden aikoina pitivät miehet kunnianaan kantaa yllään miekkaa tai pyssyä. Meidän aikamme miehet pitävät kunnia-asiana osata käytellä lapiota tai vasaraa. Ihmissuvussa on sellainen perusta, joka tuskin milloinkaan muuttuu.
Morin sanoi minulle, että hän oli jo melkein muististaankin kadottanut kaiken rahankäytön. Kysyin häneltä:
— No mitenkäs teillä liiketoimet suoritetaan, kun ei mitään rahaa ole?
— Me vaihdamme tuotteet samallaisten pilettien kautta minkä sinäkin sait, toveri, ja ne vastaavat suoritettuja työtuntejamme. Tuotteitten arvo määrätään sen ajan mukaan, mikä niitten valmistukseen on kulunut. Leipä, liha, olut, vaatteet, lentokone vastaavat X tuntien, X päivien työtä. Jokaisesta työpiletistä, mikä meille luovutetaan, laskee kollektiviyhteiskunta, tai kuten muinoin sanottiin, valtio pois määrätyn luvun minuutteja sijottaakseen ne tuottamattomiin töihin, ravinto- ja metallivarastoihin, vanhuuskoteihin, sairaaloihin y.m.
— Ja näitten minuuttien luku, keskeytti Michel, kasvaa yhä. Liittokomitea antaa määräyksiä vallan liian moniin töihin, joita meidän sillä tavoin täytyy ottaa suorittaaksemme. Varastot on suunniteltu vallan liiallisiksi. Yleiset varastohuoneet ovat ahtaen täynnä kaikellaisia rikkauksia. Meidän työminuuttimme siellä uinailevat. Vielä on olemassa paljo epäkohtia.
— Ihan varmaan, myönsi Morin. Paljo voisi järjestää sopivammalla tavalla. Europan rikkaus, joka on kasvanut yleisen ja järjestelmällisen työn kautta, on suunnaton.
Minä olin utelias tietämään mittasivatko nämä ihmiset työtä yksinomaan siihen käytetyn ajan mukaan, ja oliko heille maatyöläisen ja savenvalajan työ yhdenarvoista kuin kemistin ja kirurgin. Tiedustelin sitä aivan viattomasti.
— Sepä oli tuhma kysymys! huudahti Perceval.
Mutta vanha Morin suostui antamaan minulle selityksen. Meidän työpajoissamme ja laboratorioissamme suositaan kaikkia tutkimuksia, kokeita ja töitä, mitkä yhdessä auttavat elämää paremmaksi ja kauniimmaksi. Kollektivivaltio suosii korkeampia tutkimuksia. Tutkimus on työtä, sillä ilman tutkimuksia ei voi luoda mitään. Tutkimukset samoin kuin työkin antavat oikeuden olemassaoloon. Ne jotka antautuvat pitkällisiin ja vaikeihin tutkimuksiin hankkivat juuri sen kautta itselleen rauhallisen ja kunnioitetun olemassaolon. Kuvanveistäjä tekee neljässätoista päivässä luonnoksen johonkin kuvaan, mutta hän on saanut työskennellä viisi vuotta ennenkuin on oppinut tekemään luonnoksia. Ja valtio maksaa hänen luonnoksestaan sen mukaan. Kemisti löytää muutamissa tunneissa jonkin aineen eri osat ja ominaisuudet. Mutta sitä ennen on hänen täytynyt tehdä työtä vuosikausia saadakseen välttämättömät tietonsa. Koko sen ajan on hän elänyt valtion kustannuksella. Kirurgi tekee vaikean leikkauksen kymmenessä minuutissa. Mutta se menestyy vasta viidentoista vuotisen tutkimuksen ja harjotuksen perästä. Ja hän on luonnollisesti saanut näinä viitenätoista vuotena pilettejä valtiolta. Jokainen ihminen, joka kuukauden, tunnin tai muutamien minuuttien kuluessa antaa koko elämänsä tuotteen, hän antaa kollektivivaltiolle yhdellä kertaa takaisin sen, mitä hän on saanut kunakin päivänä erikseen.
— Mutta se ei estä sitä, huomautti Perceval, että meidän suuret älyniekkamme, kirurgimme, naislääkärimme, kemistimme varsin hyvin älyävät saada etuja töistään ja keksinnöistään, niin että heidän nautintonsa lisääntyvät tavattomasti. He rakentavat kuusikymmentä hevosvoimaisia lentokoneita, palatseja ja suunnattomia puistoja. Ne ovat sellaisia ihmisiä, joista suurin osa haluaa intohimoisesti tämän elämän kaikkinaista hyvyyttä, ja jotka viettävät vielä loistavampaa ja ylellisempää elämää, kuin herrasmiehet kuluneella aikakaudella. Ja pahinta on se, että useat heistä ovat sellaisia tuhm8uksia, että heidät pitäisi oikeastaan sijottaa myllyjen luo, kuten Hippolyten.