Minä kumarsin. Michel oli samaa mieltä kuin Perceval ja valitti katkerasti sitä, että valtio niin leväperäisesti ja puolueellisesti kohteli kemistejä muitten kansalaisten kustannuksella.
Minä tiedustelin eikö pilettikeinottelu saanut aikaan hintojen laskua tai nousua.
— Pilettikeinottelu on kielletty, sanoi Morin. Mutta itse asiassa ei sitä voida kokonaan estää. Meidän keskuudessamme on kuten muinoinkin ahneita ja tuhlareita, työhevosia ja vetelehtijöitä, rikkaita ja köyhiä, onnellisia ja onnettomia, tyytyväisiä ja tyytymättömiä. Mutta kaikilla ihmisillä on kuitenkin elämisentarpeet, ja sehän on sentään jotain sekin.
Istuin hetkisen mietteissäni ja kysyin sitten:
— Kuunnellessani teitä, herra Morin, tuntuu minusta siltä, että te olette, sikäli kuin se on mahdollista, toteuttaneet yhdenvertaisuuden ja veljeyden aatteet. Mutta minä pelkään sen tapahtuneen vapauden kustannuksella, ja sitä olen oppinut pitämään parhaana asiana.
Morin kohautti olkiaan.
— Emme ole saattaneet voimaan yhdenvertaisuutta. Emme siitä edes tiedä mitään. Me olemme taanneet jokaiselle ihmiselle olemassaolon. Me olemme saattaneet työn kunniaan. Jos sitten muurari luulee itseään etevämmäksi kuin runoilija, tai runoilija itseään etevämmäksi kuin muurari, niin se on heidän asiansa. Kaikki meidän yhteiskunnassamme kuvittelevat, että juuri hänen työnsä on yhteiskunnalle arvokkainta ja parasta. Ja siitä taas on paljoa enemmän etua kuin haittaa.
Toveri Hippolyte, sinä näyt paljo tutkineen kirjoja kuluneen vuosisadan yhdeksänneltätoista vuosisadalta, joita nyt juuri tuskin avataan, sinä puhut heidän kieltään, joka on jäänyt meille vieraaksi. Meidän on nykyään vaikeata käsittää, että muinoiset kansanystävät ottivat tunnuslauseekseen: Vapaus, veljeys, yhdenvertaisuus. Vapautta ei voi olla yhteiskunnassa, koskapa sitä ei ole luonnossakaan. Ei ole ainoatakaan eläintä, joka olisi vapaa. Muinoin oli tapana sanoa vapaaksi sellaista ihmistä, joka noudatti lakeja. Sehän oli lapsellista. Sitäpaitsi tulkittiin kapitalistisen anarkian viime aikoina niin kummallisesti sanaa vapaus, että se lopulta ainoastaan merkitsi etuoikeuksien lakkauttamista.
Yhdenvertaisuus on vielä järjettömämpää, ja ikävintä siinä on se, että se edellyttää väärää ihannetta. Ei ole meidän asiamme ottaa selvää siitä, ovatko ihmiset keskenään yhdenvertaisia. Meidän täytyy valvoa, että kukin antaa sen mitä hän voi antaa, ja saa sen mitä hän tarvitsee. Mitä taas tulee veljeyteen, niin hyvinhän se tiedetään, mitenkä veli on kurmuuttanut veljeään vuosisatojen kuluessa. Emme sano, että ihmiset ovat huonoja. He ovat sitä mitä ovat. Mutta he elävät rauhallisesti, jollei heillä ole mitään syytä tapella. Me käytämme vaan yhtä sanaa kuvataksemme yhteiskuntajärjestystämme. Me sanomme elävämme harmoniassa, sopusoinnussa. Ja varmaa on, että meidän päivinämme työskentelevät kaikki ihmisvoimat keskenään sopusuhtaisesti.
— Kuluneina vuosisatoina, kuten te sanotte, huomautin minä, tahdottiin enemmän omistaa kuin nauttia. Sikäli kuin teitä käsitän, haluatte te enemmän nauttia kuin omistaa. Mutta eikö teistä tunnu raskaalta se, ettei teillä ole mitään perintöä jakaa lapsillenne?