Minä kiitin tovereitani heidän hyväntahtoisuudestaan ja pyysin saada tehdä Morinille vielä viimeisen kysymyksen.
— Ei suinkaan teillä ole enää uskontoa?
— Päinvastoin, meillä on suuri joukko uskonnoita, niistä muutamat vallan uusia. Ainoastaan Ranskasta puhuttaessa on meillä ihmisyyden uskonto, positivismi, kristinusko ja spiritismi. Muutamilla seuduilla on vietä katolisiakin, mutta heitä on vähän ja hajaantuneina useihin lahkoihin, mikä oli seurauksena niistä lukuisista uskonkiistoista, joita tapahtui kahdennellakymmenennellä vuosisadalla valtion erottua kirkosta. Pitkään aikaan ei enää ole ollut paavia.
— Sinä erehdyt. Vielä on olemassa paavi. Sen olen saanut tietää sattumalta. Se on Pius XXV, värjäri via dell'Orson varrella Romassa.
— Mitä! huudahdin minä. Onko paavi värjärinä?
— Mitäs ihmeellistä se on? Pitää kai hänellä olla ammatti kuten muillakin.
— Mutta entäs hänen kirkkonsa?
— Häntä kuuntelee vaan joku tuhatkunta henkilöä Europassa.
Näin viimeksi jutellen me erkanimme. Michel sanoi minulle, että minä saisin yösijan jossain läheisyydessä, ja että Chéron saattaisi minua kotimatkallaan sinne.
Yön valo oli opalinvärinen, samalla vahva ja lempeä. Lehdistöt saivat siitä emaljiloisteen. Kuljin Chéronin rinnalla.