Katselin häntä tarkemmin. Hänen kenkänsä antoivat käynnille lujuutta ja ruumiille yleensä varmuutta. Ja vaikka hän miehen vaatteissa näytti pienemmältä kuin todella olikaan, vaikka hän kulki toinen käsi taskussa, ei hänen ulkonaiselta olemukseltaan, kaikesta vaatimattomuudesta huolimatta, puuttunut eräänlaista ylpeyttä. Hän katseli vapaasti oikealle ja vasemmalle. Se oli ensimäinen näkemäni nainen, jossa olin huomannut sellaista tyyntä uteliaisuutta, halua kävellä jouten. Hatun alta näkyi hienot, selväpiirteiset kasvot. Hän kiihotti ja viehätti minua samalla kertaa. Pelkäsin, että hän pitäisi minua tuhmana ja naurettavana. Siltä kuitenkin selvästi näytti, että minä olin hänelle ihan yhdentekevä.
Äkkiä hän kuitenkin kysyi minulta, mitä ammattia minä harjotin. Minä vastasin umpimähkään olevani sähköteknikko.
— Niin minäkin olen, sanoi hän.
Viisaasti kyllä minä annoin keskustelun siitä asiasta raueta.
Minulle tuntemattomat äänet täyttivät yöilman tyynellä ja säännöllisellä huminallaan, jota kuuntelin kauhulla, sillä se tuntui minusta kuin tämän uuden maailman hirviömäisen olennon hengitykseltä.
Kuta enemmän katselin tätä nuorta naisteknikkoa, sitä vahvemmin tunsin häneen kiintyväni.
— Te siis olette, sanoin minä äkkiä, tieteellisesti säännöitelleet rakkauden, ja se on nykyään sellainen asia, joka ei vaivaa enää ketään?
— Sinä erehdyt, vastasi hän. Epäilemättä emme ole enää kuluneen aikakauden peräti narrimaisella kannalla ja inhimillisen fysiologian koko alue on nyt vapautettu laillistetusta raakalaisuudesta ja jumaluusopillisista kauhukuvista. Meillä ei ole enää petollista ja julmaa käsitystä velvollisuudesta. Mutta ne lait, mitkä määräävät ruumiitten vetovoimaa ruumiisiin, ovat yhä meiltä salassa. Suvun luomisvaisto on edelleen sitä mikä se on aina ollut ja tulee vastakin olemaan, kiivas ja oikullinen. Nyt kuten aina ennenkin on vaisto järkeä voimakkaampi. Meidän etevämmyytemme edeltäjiimme nähden on enemmän siinä, että voimme sanoa sen, kuin siinä, että tiedämme sen. Meissä on voima, joka kykenee luomaan maailmoja, ja sinä tahtoisit, että meidän pitäisi hillitä sitä! Se on liiaksi vaadittu meiltä. Me emme ole enää raakalaisia. Emme ole vielä viisaita. Kollektivismi ei tiedä mitään sukupuolten keskinäisistä väleistä. Ne suhteet ovat sitä mitä ne voivat olla, useimmiten siedettäviä, harvoin ihastuttavia, joskus kauheita. Mutta älä sitä usko, toveri, etteikö rakkaus nykyäänkin saattaisi ketään levottomaksi.
Minun oli mahdotonta väitellä näin merkillisten katsantokantojen perusteella. Minä johdin keskustelun naisten luonteeseen. Chéron alkoi kertoa minulle, että niitä oli kolmea lajia, olennoltaan rakastavia, uteliaita ja välinpitämättömiä. Kysyin häneltä, mihin luokkaan hän kuului.
Hän katsahti minuun hiukan ylpeästi ja sanoi: