Ottakaamme, jos niin tahdotte, toinen esimerkki. Meillä on jonkinlaista kokemusta uskontojen elämästä ja kuolemasta. Varsinkin roomalaisen monijumalaisuuden loppu on meille jokseenkin tunnettu. Sen surkeasta lopusta voimme päättää kristinuskon lopun; näemme sen jo kallistuvan hautaansa kohden.
Samalla tavalla voidaan tutkia onko tulevainen ihmissuku sotainen vai rauhaa rakastava.
— Olisipa hauska tietää mitenkä se käy päinsä, sanoi Josephin Leclerc.
Hra Qoubin pudisteli päätään.
— Ei hyödytä mitään tutkia sitä. Tulos tiedetään edeltäkäsin. Sotia tulee olemaan niin kauvan kuin maailma pysyy.
— Ei ole mitään, joka sitä todistaisi, sanoi Langelier, ja menneisyyden tutkiminen saattaa meidät pikemmin uskomaan, ettei sota ole perusoleellista yhteiskunnalliselle elämälle.
Ja odottaessaan tilaamaansa minestraa, jota vaan ei näkynyt, kehitteli hän tätä ajatustaan, pysyen edelleen terveessä katsantotavassaan.
— Vaikka ihmissuvun ensimäiset ajat, sanoi hän, katoavat silmistämme läpinäkymättömään pimeyteen, niin on kuitenkin varmaa, etteivät ihmiset aina olleet sotaisia. He eivät olleet sellaisia niinä pitkinä kausina karjanhoitoelämäänsä, josta meillä on enää muistona pieni joukko yhteisiä sanoja kaikissa indoeuropalaisissa kielissä ja osottaen hyvin alkeellisia tapoja. Ja on useita syitä uskoa, että tyynet paimentolaisvuosisadat kestivät paljon kauemmin kuin maanviljelys-, teollisuus- ja kauppakaudet, jotka sitten pääsivät valtaan kehityksen pakosta ja saivat heimojen ja kansojen välille melkein alituisen sotatilan.
Aseilla useimmiten koetettiin hankkia omaisuutta, maata, naisia, orjia, karjaa. Sotaa käytiin ensin kylien välillä. Voitetut, jotka yhdistettiin voittajiin, muodostivat sitten kansakunnan, ja sotia käytiin senjälkeen kansain kesken. Suojellakseen hankituita omaisuuksia, tai hankkiakseen uusia, kiisteli kukin kansa naapurinsa kanssa korkealla sijaitsevista lujista asemista, joilta voitiin vallita maanteitä, vuorensolia, virtain kulkupaikkoja ja merien rantoja. Vihdoin tekivät kansat keskenään valtioliittoja. Sensijaan että kiistelivät maan tuotteista alkoivat yhä suuremmat ja suuremmat ihmisryhmät säännöllisesti vaihtaa tuotteita. Yhtäläisyydet tunteisiin ja etuihin nähden laajenivat. Roma luuli sen eräänä päivänä levittäneensä yli koko maailman. Augustus toivoi voivansa alottaa maailmanrauhan aikakauden.
Tiedetään kuinka tämä harhakuva hitaasti ja asteettain hävisi ja miten barbarilaumat tulvivat yli roomalaisen rauhan. Nämä barbarit, jotka asettuivat keisarikuntaan asumaan, katkoivat sen rauniolla toisiltaan kauloja neljätoista sataa vuotta ja perustivat verta vuodattaen uusia verisiä isänmaita. Sellaista oli kansojen elämä keskiajalla, ja sillä tavalla perustettiin suuret europalaiset valtiot.