Madame keskeytti minut kädenliikkeellä ja viittasi minua kuuntelemaan.
Puutarhan halki, jossa linnut lauloivat ja kukat suloisesti tuoksuivat, kuulimme kajahtavan kamalan murhahuudon, joka tuli yhä lähemmäksi:
"Alas ylimys! Hänen päänsä piikkiin!"
Kalpeana ja liikkumatonna, sormi suulle painettuna, seisoi hän siellä.
"Joku onneton, jota he ajavat takaa", sanoin minä. "Yötä ja päivää toimeenpannaan nyt kotitarkastuksia ja vangitsemisia. Pian kai tulevat he tänne. Minun pitäisi ehkä mieluummin vetäytyä takaisin, etten panisi teitä alttiiksi. Vaikkakin olen täällä, tässä kaupunginosassa vähän tunnettu, olen nykyään aina vaarallinen vieras."
"Jääkää", sanoi madame.
Taas tunkeutuivat kovat äänet hiljaisen iltailman halki. Ja nyt kuului myös askeleita ja pyssynlaukauksia. He tulivat yhä lähemmäksi, kuultiin jonkun huutavan: "Sulkekaa käytävät, siten ei hän pääse pakoon, tuo petturi!"
Madame de Luzy näytti tulevan yhä rauhallisemmaksi, mitä uhkaavampana vaara lähestyi.
"Menkäämme toiseen kerrokseen, akkunaverhojen läpi voimme nähdä, mitä ulkona tapahtuu."
Mutta tuskin olimme avanneet oven, kun näimme rapuilla seisovan erään miehen. Hän oli kalmankalpea ja vapisi kauttaaltaan. Hänen hampaansa kalisivat vastakkain kuin kuumeessa. Ja tukahtuneella äänellä sammalsi hän: