Nyökkäsin myöntävästi.
"Hyvä. Mutta englantilaisesta hallitusmuodosta ei teillä ole mitään tietoa. — Mutta se ei haittaa. Olettehan vielä kyllin nuori oppiaksenne. Otan teidät persoonalliseen palvelukseeni viidensadan taalarin palkalla. Herra Mille, sihteerini, sanoo teille, mitä teiltä tahdon. Näkemiin, herra Aubier…"
Lakeija vei minut herra Millen luo, joka istui suuressa, valkoisessa huoneessa ja kirjotti. Hän antoi minulle merkin, että odottaisin. Hän oli pieni, paksu mies, kasvoiltaan lempeä, mutta hänen silmänsä pyörivät pelottavasti ja hän mumisi puoliääneen kolealla äänellä sanoja sellaisia kuin: tyrannit, kahleet, helvetinkidutukset, ihminen, Roma, orjuus, vapaus — — —
Pidin häntä hulluna. Mutta silloin pani hän kynän pois ja tervehti minua ystävällisesti hymyillen.
"Hm", sanoi hän, "teitä kummastuttaa kai huoneeni? Se on yksinkertainen kuin muinaisen roomalaisen asunto. Ei mitään koristuksia enää seinillä, ei mitään koruesineitä enää lieden reunalla, ei mitään, joka muistuttaisi vihatun kuninkaan aikaa, ei mitään, joka voisi loukata vapaan ihmisen arvoa. — Odottakaa, taasen johtui runo mieleeni. Minun täytyy panna se pian muistiin. — Pidättekö runoista, herra Aubier?"
Vastasin pitäväni niistä sangen paljon, arvelin, että herttuaan kai tekisi paremman vaikutuksen, jos pitäisin Burkea suuremmassa arvossa kuin Virgiliusta.
"Virgilius on suuri runoilija", sanoi herra Mille. "Mutta mitä tuumitte Chenieristä? En tunne mitään kauniimpaa kuin hänen runonsa Charles IX. Tahdon tunnustaa teille, että kokeilen murhenäytelmän alalla. Äsken, kun te astuitte sisään, kirjotin juuri valmiiksi näytöksen, johon olen hyvin tyytyväinen. — Tahdon ilmaista teille murhenäytelmäni aiheen, mutta ette saa siitä puhua. Tiedätte kyllä, mitä vähinkin varomattomuus voi saada aikaan. — — Se on 'Lukretia'."
Samalla otti hän paksun vihon pöydältä ja luki: "Lukretia, murhenäytelmä viidessä näytöksessä. Omistettu suuresti rakastetulle Louisille, joka on Ranskalle antanut jälleen vapauden."
Hän lausui minulle noin kaksisataa säettä, sitte pysähtyi hän ja selitti, ettei loppu ollut vielä aivan valmis!
"Herttuan pikalähetti vie minulta parhaan aikani", sanoi hän huoaten. "Olemme yhteydessä kaikkien Englannin, Sveitsin ja Amerikan valistuneiden henkien kanssa. Apropos, herra Aubier, teidän työnänne on näiden kirjeiden kopioiminen ja järjestäminen. Jos tahdotte tietää, mitä tätä nykyä työskentelemme, niin sanon sen teille heti. Laitamme kuntoon herttuan maatilalla mallitalouden englantilaisten siirtolaisten kanssa, joiden pitäisi tuoda meille kaikki Englannissa koetellut parannukset. Tuotamme uuden lammaslajin Espaniasta ja lehmiä Sveitsistä, antaaksemme ne alustalaisillemme. Kirjeenvaihdostamme yleisistä asioista en tahdo puhua, se pidetään ankarasti salassa. Mutta tiedätte kai, että herttua soisi mielellään tuotavan Ranskaan englantilaisen hallitusmuodon. — — Mutta nyt täytyy minun jättää teidät, herra Aubier. Menen teatteriin, siellä esitetään 'Alzire'."