Nukuin yöni hienoilla lakanoilla, mutta nukuin hyvin huonosti. Uneksin että äitini mehiläiset surisivat Bastillen raunioiden ja herttua von Puybonnen ympärillä, joka minulle ystävällisesti hymyillen säteili yliluonnollista valoa. Seuraavana aamuna lähdin herra Millen luo ja tiedustelin, oliko häntä hyvin huvittanut teatterissa. Hän kertoi minulle, että esityksen aikana oli hän saanut selville sen, minkä avulla Voltaire oli kiihottanut katselijain hermoja. Sitte antoi hän minulle kopioittavaksi erään kirjeen, joka käsitteli sveitsiläisten lehmien ostoa. Työskennellessäni sen kanssa, sanoi hän: Olen tehnyt lyhyen runon herttuan hyväntekeväisyydestä. Hän on hyvin herkkä sellaiselle. — Ja säkeeni eivät luullakseni ole huonoja. Tunnetteko Puybonnen maatilan? Ette. Se on satumaisen kaunis. Säkeeni kuvaavat sen teille:
Oi, laakso, missä rinta rauhan saapi, oi, metsä ikivihreä, kuin siellä puroset lirinällään riemumieliä linnuille säestystä soinnuttaapi!
Tää ihantola rintaan nuoreen
toi sulosoinnut eloon elvytellen
ja piirsin nymfin nimen hymyellen
varjoisen pyökin hopeaiseen kuoreen.
Puybonne siell' on herra nimeltänsä, laupeuden he'elmät köyhät hältä niittää, niin moni häntä siunaapi ja kiittää, ja onni liikkuu hänen lähellänsä.
Olin jähmettynyt ihastuksesta. Langresissa en ollut kuullut mitään tuontapaista, ja tunsin, että Parisissa on ilmassa jotain, josta ei muualla ollut aavistustakaan.
Syötyä katselin kaupungin kuuluisimmat rakennukset. Pari vuosisataa ovat suurimmat taiteilijat sirotelleet kykynsä aarteita tänne Seinen rannoille.
Millainen kaupunki tämä Parisi. Herra Mille on ottanut minut mukaansa teatteriin, missä maailman kauneimmat näyttelijät ovat panneet äänensä ja suloutensa taiteen palvelukseen. Enemmänkin, hän on vienyt minut Luxenbourgin puutarhaan, missä näin Raynalin ja Dussaulxin kävelevän muinaisaikuisessa lehtokäytävässä. Oi isä Féval, mestarini, voisittepa oppilaanne, poikanne iloon, syvään liikutukseen ottaa osaa!
Siten vietin kuuden viikon ajan ihaninta elämää. Kaikkialla ympärilläni julistettiin kultaisen aikakauden koittoa.
Aamupäivällä kopioin herra Millen johdolla kirjeitä. Hän oli miellyttävä toveri, aina hymyilevä ja kerkeä kuin länsituuli.
Päivällisen jälkeen luin ystävälliselle herttuallemme pari sivua encyklopediaa. Loppupäivän olin sitte vapaa.