"Niin, ilmetty Jean Baptiste!" jatkoi nainen.
"Tepäs olette kohtelias", vastasi Mille.
"Mutta sallikaa minun, rouva Berthemet, esittää teille ystäväni Pierre Aubier Limousinista — lahjakas nuori mies, joka antaa vielä aihetta puhumiseen!"
"Nuori ystäväni", sanoi rouva Berthemet ja puristi kättäni. "Hänen pitää toki tulla meille. Tuokaa hänet kerrankin mukananne, herra Mille. Me soittelemme joka torstai. Rakastaako hän musiikkia? Mutta mikä kysymys! Ken ei rakasta musiikkia, hänen täytyy olla metsäläinen. Tulkaa siis ensi torstaina, herra Aubier, tyttäreni laulaa teille romansin."
Samassa viittasi hän nuoreen tyttöön, joka oli puettu kokonaan valkoisiin ja tukka kammattu kreikkalaismalliin. Luulen, etten ollut koskaan nähnyt niin kauneita vaaleita hiuksia ja sinisiä silmiä, ja sävähdin tummanpunaiseksi kumartaessani hänelle. Mutta hän ei näyttänyt huomanneen hämmästystäni.
Saavuttuamme jälleen Puybonnen asuntoon sanoin herra Millelle, minkä vaikutuksen nuori tyttö oli tehnyt minuun.
"Niinpä täytyy minun lisätä lauluuni vielä muutama värsy", sanoi hän:
"Jos sulle nuori, puhdas nainen lemmestä syttyy palamaan, tee ikiliitto armahainen ja souda onnen satamaan!
Niin alttarilla isänmaamme tehkäämme ikilupaus, onnemme muuten jättää saamme ja rinnan täyttää katumus."
Mutta ah! Herra Millellä ei ollut ennustamisen lahjaa, jonka muinaisaika omistaa runoilijoille. Meidän kauniit päivämme olivat luetut ja haaveemme olivat yhdellä iskulla häviävät. Liiton jälkeisenä päivänä heräsi Ranska surkean rikkinäisenä. Heikko ja typerä kuningas oli häpeällisesti pettänyt ne toiveet, jotka kansa oli häneen asettanut.