Siten huokailin epävarman kohtaloni takia, kun äkkiä kuulin tutun äänen. Katsoin ylös ja näin herra Millen, joka seisoi erään kahvilan edessä, isänmaanystävien ja kansalaisten piirittämänä, ja lauloi. Hän oli kansalliskaartilaisten puvussa ja piti vasenta kättään kiedottuna nuoren tytön ympäri, jonka tunsin erääksi kukkakaupitsijattareksi Ramponneausta. Herra Mille lauloi "Lisetten" nuotilla:
"Tuhat kansanedustajaa tahtoo meidät vapahtaa, satatuhatta kaunotarta kahleet taasen kietoaa.
Neidot kaipaa murhemielin muinaisia aikoja, uutta aikaa kiroavat, kun on miehet vapaita."
Hänen laulelmansa otettiin vastaan vilkkailla suosionosoituksilla. Herra Mille kumarsi hymyillen. Sitte kääntyi hän seuralaiseensa ja lauloi taas:
"Ällös vain niin typerästi ajattele tyttökulta, suuremmatkin ajatukset päässäs paikan saakoot sulta. Tämä totuus korkeammat tavat tuopi maailman, suuren kansan kohottaapi tasa-arvon nautintaan."
Ympärillä seisojat taputtivat käsiään. Herra Mille veti nauharuusukkeen taskustaan, ojensi sen Sophielle ja lauloi samalla:
"Sini-valko-puna-nauha ota, joka kulkeissamme vahtiin öisin ilomielin hekottelee hatustamme. Tämä naisen koristaa, tuhatkerroin kauniimmin kuni kullan kimmellys, loiste punaruusunkin."
Sophie kiinnitti nauhan hattuunsa ja katseli voitokkaasti ympärilleen.
Taasen taputettiin käsiä, ja herra Mille kumarsi. Hän antoi katseensa
liukua kokoontuneiden yli, näkemättä minua sen enempää kuin muitakaan.
Hän näki vaan itsensä.
"Ah hyvä herra", huudahti naapurini, joka innoissaan syleili minua, "jospa preussilaiset ja itävaltalaiset tuon näkisivät. He vapisisivat, uskokaa pois. Longwyssâ ja Verduwissa on heillä ollut onnea, mutta Parisissa löytäisivät he hautansa. Koko kansa on sotaisen hengen innostama. Tulen Tuilleriltä, hyvä herra, olen nähnyt laulajan, joka vapauden patsaalla viritti marseljeesin. Ja koko joukko lauloi loppuosan:
"Aseihin, kansalaiset."