"Huomaa vaan, kaunis naisten ystävä", sanoi hän, "sinun pääsi tullaan katkaisemaan ja pistetään piikkiin, sinun ylimyksellisten halujesi tyydyttämiseksi. Kaikkien kansanvihollisten täytyy purra ruohoa, suuresta Capetista aina pieneen Larisseen saakka."
Kalmankalpeana ja vapisten ajoi herra Larisse äärettömällä huolellisuudella katkeroituneen isänmaanystävän partaa. Vakuutan, etten vielä koskaan ollut nähnyt niin arkaluontoista parturia. Ja äkkiä sain ajatuksen pyytää herra Larissea tulemaan todistajana kanssani komitean eteen.
"Hän on siksi pelkuri, ettei hän uskalla kieltäytyä", ajattelin minä.
Vihdoin meni viinikauppias, muristen yhä uusia uhkauksia. Ja minä jäin yksin parturin kanssa, joka yhä vielä vapisten kiinnitti liinan kaulaani.
"Ah, hyvä herra", kuiskasi hän hiljaisella äänellä korvaani, "koko helvetti on päässyt irralleen meillä. — Olisipa minulla kyky oppia pirua palvelemaan? Päät, joita minulla oli kunnia ajella, ovat nyt kaikki Lontoossa tahi Koblenzissa. — Kuinka herttua voi? Hän on niin hyvä, ystävällinen herra."
Kerroin hänelle herttuan olevan Lontoossa ja ansaitsevan siellä leipänsä antamalla tunteja. Hän oli todellakin kirjottanut minulle kirjeen, jossa hän ilmoitti minulle voivansa erittäin hyvin Lontoossa ja tulevan hyvin toimeen neljän shillingin kuuden pencen päiväpalkalla.
"Sehän on mahdollista", vastasi herra Larisse, "mutta hiusten kähertämistä eivät englantilaiset ymmärrä, Perustuslakeja osaavat he laatia, mutta eivät peruukkeja ja heidän puuterinsakaan ei kelpaa mihinkään."
Parran ajon oli herra Larisse pian toimittanut. Minulla ei ollut silloin erittäin vahva parrankasvu. Tuskin oli hän pannut pois partaveitsensä, kun tartuin häntä käteen ja sanoin:
"Rakas herra Larisse, tiedän että olette kelpo mies. Te tulette varmaan mielellänne kanssani lahkomme pääkokoukseen entiseen Eustackuskirkkoon ja vakuutatte siellä, ettei herra Eustano ole koskaan matkustanut maasta."
Herra Larisse kalpeni ja sopersi lamautuneella äänellä: