LAURA.
Eikö hän ole synkeä?
RAIMUND.
Ei ollenkaan, sillä hän on aurinko.
LAURA.
Aurinko, joka surmaa seitsemän vaimoansa ja jonka itsensä surmaa ratsumies ja ampuja! Sepä hassua! Teidän Gilles de Raizinne on minulle yhtä tuntematon kuin unkarilaisennekin, mutta koska minusta, samoinkuin miehestänikin, tuntuu paljoa järkevämmältä uskoa, että historiallinen tosiasia…
RAIMUND.
Serkku hyvä, teistä tuntuu järkevämmältä erehtyä. Koko ihmiskunta menettelee samoin. Jos erehdys näyttäisi kaikista mielettömältä, niin kukaan ei erehtyisi. Niin sanottu terve järki se juuri aiheuttaa kaikki väärät arvostelmat. Terve järki opettaa meille, että maa pysyy paikoillaan, että aurinko kiertää sitä ja että ihmiset, jotka elävät maapallon toisella puolella, kävelevät pää alaspäin. Varokaa tervettä järkeä, serkkuseni! Sen nimissä on tehty kaikki typerät teot ja kaikki rikokset. Kavahtakaamme sitä, ja palatkaamme Sinipartaan, joka on aurinko! Ne seitsemän vaimoa, jotka hän surmaa, ovat seitsemän aamuruskoa. Jokaisena viikon päivänä nouseva aurinko todellakin tuhoaa aamuruskon. Veda-hymnien ylistämä taivaankappale on tosin saanut gallialaisessa sadussa pienen feodaalityrannin jokseenkin julmat kasvonpiirteet, mutta on kumminkin säilyttänyt erään määreen, joka todistaa sen vanhaa alkuperää ja osoittaa tuossa ilkeässä maalaisaatelismiehessä piilevän vanhan auringonjumalan. Tuo parta, josta hän on saanut nimensä, yhdistää hänet Vedojen Indraan, taivaan hallitsijaan, säteilevään, myrskyävään, jyrisevään jumalaan, jonka parta on taivaansininen.
LAURA.
Hyvä serkku, sanohan minulle, ovatko ne kaksi ritaria, joista toinen ratsumies, toinen ampuja, hekin Intian jumalia.