RAIMUND.
Oletteko kuulleet puhuttavan ashvineista ja dioskuureista?
LAURA.
En milloinkaan.
RAIMUND.
Intialaisten ashvinit ja helleenien dioskuurit kuvailivat illan ja aamun hämärää. Niinpä kreikkalaisessa tarussa dioskuurit Kastor ja Polluks vapauttavat Helenan, aamuvalon, jota Teeseus, aurinko, pitää vankinaan. Sadun ratsumies ja ampuja eivät tee enempää eikä vähempää vapauttaessaan sisarensa, rouva Siniparran.
OKTAVIUS.
Nuo selitykset ovat kieltämättä älykkäitä, mutta luullakseni ihan vailla perusteita. Vast'ikâân te hääditte minut unkarilaisineni hiiteen. Minä puolestani huomautan teille, ettei teorianne ole lainkaan uusi. Isoisä vainajani, joka lueskeli ahkerasti Dupuis'tâ, de Volneytä ja Dulaure'ia, piti eläinrataa kaikkien kulttien alkujuurena. Tuo kelpo ukko sanoi minulle, äiti parkasi suureksi mieliharmiksi, että Jeesus Kristus oli aurinko ja hänen kaksitoista apostoliansa vuoden kaksitoista kuukautta. Mutta tiedättekö, herra tiedemies, miten eräs henkevä mies saattoi häpeään Dupuis'n, Volneyn ja isoisäni? Hän sovellutti heidän teoriansa ensimmäisen Napoleonin historiaan ja osoitti siten, ettei Napoleonia ollut ollutkaan, että hänen historiansa oli pelkkää tarua. Sankari, joka syntyy merensaaressa, viettää voittoja idän ja etelän mailla, menettää mahtinsa talvella pohjoisessa ja häviää valtamereen, — sanoo kirjailija, jonka nimen olen unohtanut — on ilmeisesti aurinko. Hänen kaksitoista marsalkkaansa ovat eläinradan kaksitoista merkkiä, ja hänen neljä veljeänsä tarkoittavat neljää vuodenaikaa. Pelkäänpä, Raimund, että käsittelette Sinipartaa samalla tavalla kuin tuo henkevä tutkija Napoleonia.
RAIMUND.
Kirjailija, josta puhutte, oli tosiaankin henkevä ja tietorikas; hänen nimensä oli Jean-Baptiste Pérès. Hän kuoli kirjastonhoitajana Agenissa vuonna 1840. Hänen merkillinen pieni kirjansa, joka kertoo Kuinka Napoleonia ei ole ollut koskaan olemassakaan, painettiin, ellen erehdy, vuonna 1817.