Kokemus. Se todistaa minulle, että ankarinkin epäily lakkaa, kun alkaa puhe tai toiminta. Kohta kun puhun, väitän jotakin. Täytyy uskaltaa tehdä päätös. Minä alistun siihen. Niinmuodoin säästän teiltä sellaiset kielelliset pitsihunnut kuin "kukaties", "jos niin rohkenen sanoa", "tavallaan", joita vain Renanin lainen kirjailija osaa käyttää sievästi kaunisteenaan.

OKTAVIUS.

Olkaa kirpeä ja pureva. Mutta suvaitkaa hieman järjestellä esitystänne. Ja nyt, kun teillä on väite esitettävänä, esittäkää se niin, että tiedämme mitä se sisältää.

RAIMUND.

Kaikki ne, jotka osaavat menestyksellisesti liikkua yleisen oppineisuuden aloilla, ovat oivaltaneet saduissa piilevän vanhoja myyttejä ja mietelauselmia. Max Müller on sanonut (luulen voivani toistaa hänen lausuntonsa täsmälleen oikein): "Sadut ovat mytologian uudenaikainen kieliparsi, ja jos ne on otettava tieteellisen tutkimuksen esineiksi, on ensimmäisenä tehtävänä palauttaa jokainen nykyaikainen satu vanhempaan legendaan ja jokainen legenda alkukantaiseen myyttiin."

LAURA.

Oletteko suorittanut tuon tehtävän, serkku hyvä?

RAIMUND.

Jos olisin suorittanut tuon suunnattoman työn, ei päässäni olisi enää ainoatakaan hiuskarvaa eikä minulla olisi iloa katsella teitä muuten kuin neljäin rillien läpi, viheriän suojustimen alitse. Työ on vielä suorittamatta, mutta kerätty aines riittää tiedemiehille osoittamaan, etteivät sadut ole pelkkiä ilmavia haaveita, vaan että ne useasti, kuten Max Müller sanoo, "juontavat kaikki juurensa aina muinaisen kielen ja muinaisen ajatuksen alkuaiheista saakka". Vanhat, ränstyneet ja jälleen lapsiksi muuttuneet jumalat, jotka on sysätty inhimillisten olojen ulkopuolelle, voivat vielä huvittaa pieniä poikia ja tyttöjä. Ne toimivat isoisinä. Ja onko olemassakaan tointa, joka paremmin sopisi näille ikälopuille maan ja taivaan muinaisille herroille. Sadut ovat kauniita uskonnollisia runoelmia, jotka ovat ihmisiltä yleensä unohtuneet, mutta joita hurskaat isoäidit ovat säilytelleet uskollisessa muistissaan. Nämä runoelmat ovat muuttuneet lapsellisiksi ja ovat säilyneet viehättävinä, kun niitä on lempein huulin kertoellut vanha kehrääjämummo lieden luo kerääntyneille poikansa pienokaisille.

Valkoihoisten ihmisten heimot ovat hajautuneet. Toiset ovat kulkeneet läpikuultoisen taivaan alle, poikki lumihohtoisten vuoristojen ja pitkin rantamaita, joita huuhtelee sininen, laulava meri; toiset ovat häipyneet surunvoittoiseen sumumaailmaan, pohjoisten merten rannikoille, missä maa ja taivas toisiaan tapailevat jättäen tilaa vain epämääräisille ja eriskummallisille muodoille. Toiset ovat leiriytyneet yksitoikkoisille aromaille, mistä heidän laihat ratsunsa hakivat ravintoansa; toiset ovat kallistaneet päänsä lumihangelle, päittensä päällä raudankarvainen, timantteja välkkyvä taivas. On niitäkin, jotka ovat lähteneet poimimaan kultakukkaa graniittiselta mantereelta. Ja Intian pojat ovat juoneet kaikkien Euroopan virtojen vettä. Mutta kaikkialla, mökissä, teltassa ja tasangolle sytytetyn risuvalkean ääressä, on muinaisten aikojen lapsi vuorostaan mummoksi muuttuneena kertonut pienokaisille satuja, joita oli oman lapsuutensa aikana kuullut. Henkilöt olivat samat, samoin tapaukset. Mutta kertojan huomaamatta saivat tarinat sen ilman sävyä, jota hän oli pitkän elämänsä ajan hengitellyt ja sen maan tuntua, joka oli pian kätkevä hänet poveensa. Heimo lähti jälleen liikkeelle kokemaan väsymystä ja vaaroja ja jätti jälkeensä Idän puolelle isoäidin, joka nukkui nuorten ja vanhain vainajain keskellä. Mutta hänen nyt jäykistyneiltä huuliltaan kaikuneet kertoelmat pyrähtivät lentoon kuin Psyyken perhot, laskeutuivat jälleen vanhojen kehrääjä-mummojen huulille ja saivat jälleen muinaisen rodun nousevan polven silmät säteilemään. Kuka se opetti Aasinnahan pienille pojille ja tytöille Ranskassa, "suloisessa Ranskanmaassa", kuten laulussa sanotaan? "Sen teki Hanhi-emo", vastaavat kylän tietäjät, "Hanhi-emo, joka lakkaamatta kehräsi ja lakkaamatta tarinoi". Tiedemiehet asiaa tutkimaan. He ovat tunteneet Hanhi-emoksi sen kuningatar Hanhenjalan, jonka vanhat mestarit ovat kuvanneet Troyes'n hiippakunnassa sijaitsevan Sainte-Marie de Nesles kirkon pääovelle, Dijonin Sainte-Benigne kirkon pääovelle, Auvergne'issa sijaitsevan Saint-Pourcain kirkon ja Neversin Saint-Pierre kirkon pääoville. He ovat yhdistäneet Hanhi-emon kuningatar Bertrade'iin, kuningas Robertin vaimoon ja äitikummiin, kuningatar Bertha Isojalkaan, Kaarle Suuren äitiin, Saban kuningattareen, jolla oli sorkkajalka, koska hän palveli epäjumalia, Skandinaavian kauneimpaan jumalattareen Frejaan, jolla oli joutsenen jalka, pyhään Luciaan, jonka ruumis, samoinkuin nimikin, oli pelkkää kirkkautta. Mutta sellaisissa etsinnöissä joutuu kovin kauas ja eksyy omaan kuvitteluunsa. Mitä merkitsee Hanhi-emo muuta kuin meidän kaikkien isoäitiä ja isoäitiemme isoäitejä, naisia, joilla oli vilpitön sydän ja nystermäiset käsivarret, jotka suorittivat nöyrän ylevästi jokapäiväiset askareensa ja iän riuduttamina, lihattomina ja verettöminä kuin heinäsirkat vielä juttelivat lieden kulmalla, mustuneen hirren alla, esittäen kaikille tuvan tenavoille pitkiä tarinoita, jotka loivat mieleen lukemattomia kuvia? Ja koruton runous, vainioiden, metsien ja lähteitten runous kumpusi raikkaana hampaattoman vanhuksen huulilta. Esivanhempain ristikankaalle, ikivanhalle pohjalle, kutoi Hanhi-emo tuttuja kuviansa: linnan jämeine torneineen, olkikattoisen majan, ravitsevan pellon, salaperäisen suuren metsän ja kauniit naiset, hengettäret, jotka ovat maalaiskansalle hyvin tuttuja ja joita Jeanne d'Arc olisi voinut nähdä iltaisin ison kastanjapuun alla, lähteen partaalla…