— Susannan runollisuus! Tyttärenne runollisuus! Eihän hän viihdy muualla kuin keittiössä, teidän tyttärenne! Taannoin hän istui iloa säteillen perunankuoriläjän ääressä. Nimitättekö sitä runollisuudeksi?
— Epäilemättä, ystäväiseni, epäilemättä. Koko luonto kuvastuu hänessä niin suurenmoisen puhtaana, ettei mikään maailmassa ole hänelle saastaista, ei edes keittiöjätteet. Siksipä te löysittekin hänet ihastuneena istumassa kaalinlehtien, sipulinkuorten ja äyriäistenpyrstöjen keskellä. Hän oli ilmi ihastuksissaan. Yli-inhimillisin kyvyin hän muuntaa luontoa, ja kaikki mitä hän näkee, kaikki mihin hän koskee, saa kauneuden leiman.
Keskustelumme aikana Susanna lähti lipastonsa luota ja kulki ikkunan ääreen. Hänen äitinsä seurasi häntä ja nosti hänet käsivarrelleen. Yö oli tyyni ja lämmin. Läpikuultoinen hämy peitti hienolehväistä akasiapuuta, jonka varisseet kukat muodostivat valkoisia juovia pihamaalle. Koira nukkui, käpälät kopista ulkona. Etäämpänä oli maisema sinervän hämyautereen peitossa. Me vaikenimme kaikki kolme.
Silloin, yön hiljaisuudessa, yön ylevässä hiljaisuudessa Susanna kohotti kätensä niin korkealle kuin voi ja osoitti sormellaan, joka ei koskaan ottanut täysin oietakseen, erästä tähteä. Ihmeen pienoinen sormi koukistui tavan takaa, ikäänkuin kutsuen.
Susanna jutteli tähdelle!
Hänen puheensa ei ollut kokoonpantu sanoista, se oli hämärää ja hurmaavaa haastelua, suloista ja syvästi salaperäistä, se ilmaisi pienokaisen sielua tähden siihen kuvastuessa.
— Oletpa aika hupakko, sinä pikkuinen, sanoi äiti suudellen Susannaa.
3.
Nukketeatteri.
Eilen minä vein Susannan nukketeatteriin. Se huvitti kovin meitä kumpaakin; se on teatteri, jonka esityksiä me kykenemme ymmärtämään. Jos olisin näytelmäkirjailija, niin kirjoittaisin nukkenäytelmiä. En tiedä, olisiko minulla kyllin kykyä onnistuakseni, mutta tehtävä ei minua ainakaan kovin peloittaisi. Sitävastoin en milloinkaan rohkenisi sepittää lauseita Comédie-Française'in kauniiden näyttelijättärien oppinutta suuta varten. Sitäpaitsi on teatteri, sellaisena miksi täysikasvuiset henkilöt sen käsittävät, minulle suunnattoman monimutkainen, kerrassaan liian monimutkainen juttu. Minä en ollenkaan ymmärrä hyvin viritettyjä salavehkeitä. Koko taiteeni rajoittuisi intohimojen kuvailemiseen ja minä valitsisin niistä kaikkein yksinkertaisimmat. Se ei ollenkaan kelpaisi suurille näyttämöillemme, mutta nukketeatterille se olisi erinomaista.