Lapset eivät ymmärrä mitään niin hyvin kuin todellista neroa. Teokset, jotka miellyttävät pieniä poikia ja tyttöjä, ovat ylevämielisiä teoksia, täynnä luovan voiman suuria ilmauksia, teoksia, joiden kauniisti järjestyneet osat muodostavat loistavan kokonaisuuden ja joiden tyyli on kiinteä ja mielevä.
Minä olen useita kertoja luetuttanut pienillä lapsilla muutamia Odysseian lauluja, hyvää käännöstä käyttäen. Lapset olivat ihastuksissaan. Don Quixote on, melkoisesti karsittuna, miellyttävintä lukemista, mitä kaksitoistavuotias voi saada käsiinsä. Minä puolestani olen lukenut Cervanteen jaloa teosta siitä lähtien kuin olen lukea osannut ja olen siihen siinä määrin kiintynyt ja sitä niin hyvin vaistonnut, että minun on suurelta osalta kiittäminen tuota lukemista siitä hilpeydestä, mikä vieläkin asuu mielessäni.
Robinson Crusoekin, joka on toista sataa vuotta ollut lapsuusiän klassillinen teos, kirjoitettiin aikoinaan täysikasvuisia, vakavia mieshenkilöitä, Lontoon Cityn kauppiaita ja Hänen Majesteettinsa merimiehiä varten. Tekijä käytteli siinä koko taitoansa, terävää älyänsä, laajoja tietojansa ja kokemustansa. Ja kaikki tuo olikin lopulta välttämätöntä koulupoikain huvittamiseksi.
Mainitsemiini mestariteoksiin sisältyy tapaussarja ja henkilöitä. Maailman känneinkään kirja ei kiinnitä lapsen mieltä, jos siinä on aatteet ilmaistu abstraktiseen tapaan. Kyky abstrahoida ja käsittää abstraktioita kehittyy myöhään ja kovin eri tavoin eri yksilöissä. Minun ollessani kolmannella luokalla kehoitti opettajamme, joka Jumala paratkoon ei ollut mikään Rollin eikä Lhomond, meitä lukemaan loma-aikana virkistykseksemme Massillonin Pikku?paaston. Opettajamme kehoitti meitä sen vuoksi, että me uskoisimme hänen itsensä virkistyvän kirjan lukemisesta ja hämmästyisimme. Lapsi, jota Pikku paasto huvittaisi, olisi hirviö. Luulen muuten, ettei ole olemassakaan sellaista ikäkautta, jota moiset teokset huvittaisivat.
Kun kirjoitatte lapsia varten, älkää omaksuko mitään erikoista tekotapaa. Ajatelkaa hyvin ja kirjoittakaa hyvin. Olkoon esityksenne joka kohdaltaan eloisaa, arvokasta, anteliasta. Siinä ainoa keino, miten voitte lukijoitanne miellyttää.
Tuon sanottuani olisin sanonut kaikki sanottavani, ellei täällä Ranskassa ja luullakseni koko maailmassa olisi jo pari vuosikymmentä ollut vallalla se käsitys, että lapsille ei ole annettava luettavaksi muita kuin tieteellisiä teoksia, koska muka runous tärvelee heidän mielensä.
Mainittu käsitys on siinä määrin juurtunut yleiseen tietoisuuteen, että kun meidän päivinämme julkaistaan Perrault uutena painoksena, tapahtuu se vain taitelijain ja kirjainkokoilijain vuoksi. Katsokaahan esimerkiksi niitä painoksia, joita ovat julkaisseet Perrin ja Lemerre. Ne uppoavat harrastelijain kirjastoihin sidottuina kultakoristeisiin sahviaanikansiin.
Lasten joulukirjojen kuvalliset luettelot sitävastoin yrittävät kiehtoa silmää rapujen, hämähäkkien, lehtimatojen ja kaasukojeiden kuvilla. Lapsena oleminen ei ole enää mitään leikintekoa. Yleistajuiset tieteelliset esitykset, lukemattomat kuin valtameren aallot, kuohuvat jokaisen vuoden lopulla meidän ja meidän perheittemme yli uhaten meidät hukuttaa. Ei ole enää kauniita muotoja, ei jaloja ajatuksia, ei taidetta, ei makua, ei mitään inhimillistä. Ainoastaan kemiallisia reaktioita ja fysiologisia tiloja.
Minulle näytettiin eilen Teollisuuden ihmeiden aapinen!
Kymmenen vuoden kuluttua me olemme kaikin sähköteknikkoja.