MUMMO[1].
[1] Mormor-sanan olen suomentanut mummoksi eroitukseksi isoäidistä (farmor) teoksen alkupuolella. Suomentajan huomautus.
Tuskin voi ajatellakaan kahta suurempaa vastakohtaa kuin isoäiti ja mummo[1] sekä sisäisiin että ulkonaisiin ominaisuuksiin nähden. Toista heistä lähestyttiin arkatuntoisella kunnioituksella ja toisen luo taas juostiin sulkeutuaksemme rakkautta uhkuvaan syliin. Mummo oli nuoruudessaan ylistetty kaunotar — tummaverinen, mustatukkainen ja ruskeasilmäinen — jonka ryhti oli komea ja ylpeä. Isoäiti sitävastoin oli vähäpätöisen näköinen ja punatukkainen, joka lasketteli usein leikkiä ulkomuodostaan. Mummo oli ankara, totinen ja vaativainen ja vietti päiviään mieluimmin yksinäisyydessä, kaukana muusta maailmasta, josta hän ei vähääkään välittänyt. Isoäiti taas oli iloinen ja vilkas vielä vanhanakin, oli kaikesta huvitettu, rakasti maailmaa, sen huvituksia ja seuraa. Toinen edusti syvää, kaiken lohdutuksen hylkäävää surua, toinen taas elämän iloa, ja kuitenkin olivat he eräässä suhteessa yhtäläisiä. Molemmat olivat jaloja, ylevämielisiä ja hyväsydämisiä naisia.
[1] *Charlotta Helena Hästesko* Malagårdista oli vuonna 1790 mestatun eversti Johan Henrik Hästeskon ja hänen puolisonsa Beata Helena von Morianin tytär, syntyi 1776 ja kuoli 1850 Daalintehtaalla.
Mummo oli täyttänyt jo viisitoista vuotta kun hänen isänsä, tunnettu Anjalan mies, vuonna 1790 laski päänsä mestauslavalle, ja voikin hän senvuoksi tuntea täydellisesti sen suuren surun katkeruutta, joka isän mestauksen jälkeen oli kodissa painajaisena, kodissa, joka nyt yht'äkkiä oli kadottanut iloisen ja vierasvaraisen leimansa, muuttuen murheen ja yksinäisyyden tyyssijaksi. Jo nuoruudestaan asti tottui hän täten näkemään kaikki ympärillään puettuna mustaan ja niin syvään suruun, ett'ei sitä edes kaikki parantava aikakaan voinut lieventää. Nämä aikaiset vaikutelmat näyttävät sittemmin lyöneen leimansa koko hänen elämäänsä.
Monta hänen nuoruusvuottaan kului näin hyljätyssä yksinäisyydessä, elellessään yhä ja aina lohduttoman äitinsä kanssa Mälkilän tilalla Perniön pitäjässä. Vihdoin alkoi hän kuitenkin jälleen joskus näyttäytyä entisissä seurapiireissään ja tutustui tällaisessa tilaisuudessa kerran nuoreen tehtaanomistajaan Wolter Peterséniin[1] (joka oli samaa sukuperää kuin aatelissuku af Petersén Ruotsissa).
[1] *Wolter af Petersén*, vuorineuvos Jan Adam Petersénin ja hänen puolisonsa Fredrika Wittfoothin poika, syntyi 1774, tuli ylioppilaaksi Turussa ja sitten Turun hovioikeuden notaarioksi 1794, Björkbodan ja Kemiössä sijaitsevan Daalintehtaan omistajaksi 1797, sai vuorineuvoksen arvonimen ja aateloitiin 1810. Kuoli vuonna 1841.
Tehtaanomistaja oli silloin vasta 24 vuotias ja oli ulkomuodoltaan miellyttävä ja käytökseltään puoleensavetävä, iloluontoinen ja tavallista lahjakkaampi. Kun hänen molemmat vanhempansa edellisenä vuonna olivat kuolleet melkein samaan aikaan, oli hän sitäpaitsi nyt yksi Suomen rikkaimmista miehistä, omistaen Daalin ja Björkbodan tehtaat kaikkine niihin kuuluvine tiluksineen. Eipä näinollen ole ihme, jos hän olikin — ajatellessa niinkutsuttua loistavaa naimiskauppaa — erittäin mieluinen henkilö Turun seurapiireissä, joissa monta suunnitelmaa punottiin, jotta tämä nuori mies pauloihin saataisiin. Mutta kun hän sitten kerran sai nähdä kauniin neiti Hästeskon, oli hänen valintansa samalla tehty. Tämä avioliittoaije ei kuitenkaan ollut niinkään helppo toteuttaa, sillä vaikeuksia ilmeni molemmin puolin. Morsiamen äiti oli liian ylimysvaltainen nainen tahtoakseen nähdä tyttärensä solmivan porvarillisen avioliiton, jonka kautta hän, moninkertaisesti ylhäistä sukuperää oleva neiti, tulisi vain aatelittomaksi tehtaanomistajan rouvaksi, eikä miksikään »hänen armokseen». Pitäen tätä aijottua liittoa suoranaisena epäsäätyisenä avioliittona, asettuikin hän, huolimatta tyttärensä mielestä ja nuoren Petersènin taloudellisesta asemasta, aivan kokonaan heidän liittoaan vastaan. Tätä ajatellessa täytyy muistaa millainen oli sen ajan käsitys säätyeroituksesta ja olisi oikeastaan itsensä ollut nähtävä tuollainen sukuylpeyden esikuva voidakseen nyt meidän aikanamme, joka tasoittaa kaikki tuollaiset ennakkoluulot, käsittää hänen katsantokantaansa. — Toiseltapuolen löytyi taas sellaisiakin, jotka yrittivät pidättää rakastunutta nuorta miestä tällaisesta liitosta, sillä valtiopetoksesta ainoastaan muutama vuosi sitten mestatun isän muisto peitti vielä silloin koko tuon perheen jonkinlaiseen suruhuntuun. Vihoviimein sai nuorten molemminpuolinen mieltymys toinen toiseensa voiton vastustuksesta. Sulhasen henkilökohtainen herttaisuus ja muuten huomattava asema teki kuitenkin vaikutuksensa niin että pitkien ja lujien kieltämisien jälkeen äiti vihdoin antoi myöntymyksensä, jonka jälkeen häät joulupäivänä vuonna 1799 vietettiin Mälkilän surutalolla. Mutta sensijaan pidettiin kahta vertaa iloisemmat ja upeammat tupaantulijaispidot Björkbodassa.
Hilpeää, suruista vapaata elämää vietti nuori pari sitten suurella maatilallaan, joka muodostui senaikuisen pääkaupungin, Turun, ylhäisten seurapiirien kokoontumispaikaksi, ja pian tuli Björkboda yhtä kuuluisaksi ruokapöytänsä erinomaisuudesta ja kellarinsa rikkaasta sisällöstä, kuin sen isäntäväki herttaisuudestaan ja suuresta, laajasta vieraanvaraisuudestaan, jota se tarjosi niin tavattoman miellyttävästi. Siellä pidettiin pitoja pitojen perästä, talvella ja kesällä, jolloin pöydät suorastaan notkuivat tarjottavain ruoka-ainesten alla ja viini vuoti loppumatta leikkipuheiden ja juttelun sujuessa hilpeästi, maljoja maistellessa, puheita pidellessä ja lauluja kajautellessa aina pikkutunneille saakka. Sellainen oli ajan tapa, maljojen ja hauskojen pöytälaulujen aikana, jolloin ei kohtuudesta ja hillitystä ilosta välitetty; ja olipa seura toisinaan remahtanut sangen repäsevään riemuun, niin että sittemmin sanottiin sen luiskahtaneen jo liiallisuuteen.
Vanhemmat ja järkevämmät ainekset, joita joukossa löytyi silloin niinkuin ainakin, alkoivat jo ihmetellä ja pelätä mihin tuollainen villitön ja kallis elanto veisi, ja yrittelivät he ajoissa varoittaa nuorta tehtaanomistajaa. Silloin tapahtuikin äkkiä nopea muutos, jonka tuona romantiikkaan taipuvaisena aikana katsottiin johtuneen yliluonnollisesta syystä. Se on sitten muuttunut taruksi suvun keskuudessa ja paikkakunnalla. Kerrottiin näet että kun Petersén eräänä iltana, ylen ylellisten vieraskemujen kestäessä, oli mennyt maanalaiseen kellariin noutamaan lisää viinejä, oli hän ahtaassa porraskäytävässä tavannut äitinsä haamun, joka oli kohottanut kätensä varoittavaan asentoon. Nuori tehtaanomistaja oli silloin, kauhistuksen valtaamana nähdessään tuon näyn, kiirehtinyt takaisin pitoseuraan, ja siitä hetkestä alkaen oli Björkbodassa alettu viettää maltillisempaa elämää.