Nyt oli Maijaliisa tullut jo niin lähelle, että ainoastaan aita eroitti meidät. Minä tunsin hänen raikkaan hengityksensä, näin hänen täyteläisen rintansa kohoilevan, tunsin naisellista tuoksua, ja veri kohosi päähäni ja minä tunsin sisimmässäni kuohuvan ja hyrskyvän ennen tuntemattomia tunteita. Kiusaus valtasi voimallisesti minut ja hetken hurmauksessa kietasin minä molemmat käsivarteni Maijaliisan pään ympärille, vedin sen luokseni ja painoin hänen reheville huulilleen tulisen suudelman.
Mutta Maijaliisa oli äkkiä temmannut kätensä irti ja samassa sain minä poskelleni vimmapäisellä voimalla läimäytetyn korvapuustin niin että silmäni tulta iskivät.
»Hyi tokkiinsa!» sanoi hän ja syljeskeli, pyyhkien kämmenellään suutaan. »Kas siitä hän sai suukkosen edestä, jonka multa varasti», huusi hän pilkallisesti ja pyörähti nopeasti tiehensä. Minä aijoin hypätä sälöaidan yli juostakseni hänen jälessään ja saadakseni hänet kiini, vaan samassa ryntäsi tuo äkänen härkä ja töyttäsi sarvensa sellaisella voimalla aitaa vasten, että se ryskyi ja ratisi niin että arvelin sen siihenpaikkaan hajoavan ja luulin jo tuntevani kuinka sonnin terävät sarvet hivelisivät selkäpiitäni.
Nöyryytettynä, katkerana ja hämilläni pakenin minä pois onnettomuuspaikalta. Harhakuvitteluni olivat kasaan romahtaneet, idylli näkymättömiin hävinnyt, ja Maijaliisa tuntui nyt yhtäkkiä minusta vain sivistymättömältä talonpoikaispiijalta, joka ei ymmärtänyt rakkauden ylevää aatetta.
Tunsin katkerasti ylpeyteni loukatuksi ajatellessani kuinka tässä tuloksetta olin talonpoikaispoikain kilpakosijana ja nähdessäni kuinka sellaisilla moukilla on helppo menestys samalla kuin minun syvemmät tunteeni ivalla ja pilkalla hyljättiin.
Pitäköön Janne kokonaan hänen hellyytensä! — Mielellä hyvällä minun puolestani!
Jääkylmän ryöpyn tavoin vaikutti tuo Maijaliisan töykeä korvapuusti ja sammutti äkkiä kaikki ne keväiset tunteet, jotka olivat hulmahtamaisillaan ilmiliekkiin nuorukaisrinnassa. Ainakin toistaiseksi.
XII.
VELJEKSET NASSE JA NISSE.
1849.