Sillä kun nyt astuu uudenkuosiseen salonkiin, kuinka onkaan kaikki toisenlaista! Useimmittain on se pieni ja sen seinät niin perinpohjin ovien ja ikkunoiden rikkirepimät, että tuskin niiden varsilla löytyy sijaa minkäänlaisille huonekaluille. Paksut, raskaat uudinverhot peittävät akkunat niin että huoneessa vallitsee loppumaton hämärä ja ilma tuntuu ummehtuneelta ja painostavalta. Ensi askeleelta tahtoo väkisinkin arvella, että talossa on parhaillaan suursiivous, tahi että onkin astunut sisään johonkin sekatavarakauppaan, sillä huonekalut seisovat kaikki kaukana seinistä lattialla, joko yksinäisinä tahi sitten ryhmittäin, kaikki sekasin, huolimatta eri muodoistaan ja päällisistään. Koko huone on täpösen täynnä kaikenlaista kapistusta niin että on kerrassaan vaikeaa hapuilla ja kopeloida eteenpäin tuon teeskennellysti epäjärjestykseen olevinaan asetellun, vaan kuitenkin määräpaikoilleen varmasti järjestellyn paljouden keskellä. Täytyy olla peloissaan milloin sattuisi töyttäsemään jotakin taulunjalustaa, jolle suuri valokuva, pölyisellä samettirievulla puolittain verhottuna, on asetettu, tahi tyrkkäsemään nurin jonkun kipsikuvaa tai maljakkoa kantavan pylväspahasen, taikkapa itsekin kompastumaan pieneen ja matalaan, turkkilaiseen, norsunluukoristeilla kirjailtuun pöytään, täynnä kiinalaisia kupposia. Kääntyipä minnepäin tahansa, aina on jotakin tiellä. Tuolla seisoo suuri palmu keskellä lattiaa, sulkien kerrassaan aiheettomasti kulkumahdollisuuden, ja sen terävät lehdet kutkuttelevat niskaan kun siitä ohi täytyy yrittää luovailla; tuolla taas on muinaisaikainen ranskalainen piironki asetettu japanilaisen, koruompeluksilla kirjaillun silkkivarjostimen eteen, ja kaikkialla on etasäärejä, kuvahyllyjä, pylväsjalustoja ja muita hyllyjä, kaikki täynnä sekalaisia posliininukkeja, kuppeja, maljakoita ja lapsellisia, turhanpäiväisiä pieniä kapineita, joilla ei ole minkäänlaista taiteellista arvoa eikä kuosia, erikoisesineitä ja leikkikaluja, jotka sopisivat hyvin lapsille. Jos sitten on vielä jokukaan paikka jäänyt jälelle, on se sullottu täyteen sukulaisten ja heidän kaikkien lapsinypyköidensä joko suurempia tahi pienempiä valokuvia, joiden paikka paljon paremmin olisi valokuva-albumissa ja jotka tuolla tavalla esiin aseteltuina tekevät päinvastoin ikävän ja kuivan vaikutuksen vieraaseen, joka ei niistä välitä. Ja jos tahtoo istahtaa, niin silloinpa sitä joutuu pahempaan kuin pulaan, sillä tuollaisilla mataloilla, pitkin lattiaa venyvillä nojatuoleilla ei tosiaankaan voi istua, vaan ainoastaan maata tahi loikoilla yhtä epämukavassa kuin salonkielämään sopimattomassakin asennossa. Kaikki tuo on huokeahintaista rihkamaa, jonka tyylissä ei ole hienoa siroutta eikä ylevyyttä, vaan joka kyllä kirjavine väreineen, koristeineen ja hullunkurisine muotoineen pystyy loistamaan silmiin.
Tuollainen huoneiden sisustamistapa muistuttaa toimettomasta, loikoilevasta kiemailija-olennosta, jolla ei ole maku-aistia eikä hienompaa sivistystä, ja onkin se luultavasti sellaisista piireistä kotoisin.
Ajatelkaa sitten vielä kuinka suunnattomat pölykerrokset noihin huonekaluihin on kätkettynä ja kuinka niissä piilee miljaardien basillien ja bakterioiden pesäpaikat. Ja entäs sisäneitsyt-raukan vastuunalaisuus kun hänen täytyy pitää puhtaana koko tuo romujoukkio särkemättä mitään!
Kun vanhanaikainen piironki ja kaappi ja kaikenlaiset kapistukset, posliininuket, leikkikalut, pienet valokuvat ja joukottain sensemmoista siirrettiin salonkiin, hävisi samalla koko salonki sen oikeassa merkityksessä ja muuttui jonkunlaiseksi vierashuoneentapaiseksi. Ja kun sekin pian oli täyteen ahdettu, alettiin sitten muutkin huoneet sulloa kukkuroilleen samanlaista rihkamaa. Astiakaapeista ja säiliöistä otettiin esille hopeat ja posliinit, jotka vanhoissa kätköissään olisivat olleet oikeassa ja varmemmassa säilössä. Arvoltaan kutakuinkin epäilyttäviä lautasia ja vateja ripusteltiin ruokasalin seinille kiiltämään. Astiakaapin hyllyille eli niinkutsutulle »senkille« aseteltiin ylen kerskuvasti kaikki kupari- ja lasitavarat mitä talossa löytyi, samoin hopeavehkeet tahi sellaisten puutteessa hopeaa jäljittelevästä sekotusmetallista tehtyjä astioita. Ja saipa vielä päällepäätteeksi nähdä, että salin ympäri kiertävä laudoitushyllykin oli lastattu täyteen vanhoja, rumia tinatuoppia ja pikareja tahi savikulhoja, joiden oikea paikka olisi keittiön laudakoilla ollut. Rauhallinen, tyyni sävy, jonka tulisi miellyttävästi vallita ruokailuhuoneessa, on muuttunut levottoman hajamielisyyden tunteeksi, jonka herättää seinillä ja hyllyillä kiiltelevät korukalut ja koristeet. — Vasta sitten kun koko huoneusto oli muuttunut leikkikalunäyttelyksi oltiin tyytyväisiä.
On luonnollista, että tämä kaikki oli vaikuttanut myöskin tapoihin ja seurustelumuotoihin, jotka nekin olivat samalla muuttuneet. Hieno sävy tässä suhteessa ja salonkielämä yleensä hävisivät samalla kuin todellinen salonkikin.
Tämä kuvaus tuntunee monesta kylläkin räikeältä, mutta kaikki on kuitenkin tarkkaan todellisuuden mukaisesti kerrottu.
Kaikeksi onneksi näyttää tuo makusuunta nyt alkavan kuitenkin väistyä yksinkertaisemman ja järkevämmän tyylin tieltä.
Minun nuoruuteni ajat sattuivat juuri siihen aikaan, jolloin kodit sisustettiin ja kalustettiin silloin aivan yleiseen, tosin jäykkään vaan samalla arvokkaaseen empire-mahonki-tyyliin. Ja se herättikin jo aikaisimpina vuosinani minussa niin syvälle juurtuvan vaikutelman, ettei sitä saanut häipymään sekään makusuunta, joka sittemmin tuli vallitsevaksi ja johti nykyään vallalla olevaan sekasotkutyyliin. Myönnän kernaasti, että käsitykseni juuri tästä syystä on jonkun verran yksipuolinen. Makuasiasta on sangen vaikea väitellä. Pitäköön kukin oman makunsa — kunhan se ei vaan ole huono.
Samoin kuin nykyjään vallalla oleva kuosi ja tapa kalustaa ja koristella kodit — sillä mistään erityisestä tyylistä ei voine enää puhuakaan — on kaikkialle tunkeutunut niin että alemmatkin kansanluokat, vaikkakin heiltä puuttuu sekä ne edellytykset että maku ja arvostelukyky, jotka tässä tulevat kysymykseen, ovat yrittäneet jäljitellä tuota tapaa — niin pääsi empire-tyylikin aikoinaan sellaiseen vauhtiin, että se vähitellen muodostui kerrassaan vallitsevaksi. Kaikki huoneustot olivatkin senvuoksi jotakuinkin samankuosisia, sillä ne, joilla ei ollut varaa hankkia kalliita mahonkihuonekaluja, täyttivät huoneensa yksinkertaisemmilla, kiilloitetusta koivusta tehdyillä kalustoilla — kuitenkin aina samaan tyyliin käyvillä. Tämä seikka loikin senaikuisiin asumuksiin yksitoikkoisuuden leiman, jota nyt pidettäisiin sangen ikävänä. Mutta siitä oli samalla seurauksena se etu, että silloin katsottiin vähemmin huonekaluihin kodissa, kuin siihen viihtymykseen ja henkeen, joka siellä asusti. Huonekaluilla ei siihen aikaan ollut niin tärkeää merkitystä kuin nyt.
Toisenkin ja painavamman huomautuksen voi tehdä suoranaisena seurauksena senaikuisesta huoneiden sisustustavasta. Kun näet empiire-tyyli viime vuosisadan alussa tuli käytäntöön ja piti yleisen makusuunnan vallassaan, seurasi siitä ikävä kyllä, että alettiin halveksia, jopa suorastaan tuntea vastenmielisyyttä kaikkia vanhoja, usein kerrassaan kauniita talon tavaroita kohtaan, jotka siihen asti olivat kodin kaunistuksena olleet. Sirot, hienosti tehdyt, aistikkaat Kustaan aikuiset huonekalut, jotka olivat vanhempaa kuosia, tuomittiin nyt yht'äkkiä vanhanmuotisiksi ja rumiksi, joita ei ansainnut pitää arvossa eikä säilyttää, vaan saivat alentua muuttamaan paremmista huoneista vähemmän huomattaville paikoille tahi joutuivat suoraan ullakolle ja romukamareihin, johon ne kätkettiin ja unohdettiin, tahi menivät siellä pilalle ja hävisivät teille tietymättömille. Kauniita, vanhanaikuisia kaappeja laahattiin säilytyshuoneisiin, jossa ne saivat toimittaa rouvan mausteaineiden pitopaikan virkaa, ja kuvaveistoksilla koristetut, kullatut huonekalut löysivät tiensä lastenkamareihin ja palvelusneitsyeiden huoneisiin. Eivätkä yksin huonekalut joutuneet tällaisen alennushävityksen alaisiksi, vaan sama kohtalo peri myöskin muut vanhat talouskalut, kruunut, kuvastimet, lasitavarat, posliinit j. n. e. Kaikkien sellaisten täytyi nyt väistyä uudempain kuosien ja muotojen tieltä.