Juuri silloin muutamat harvat henkilöt, jotka olivat kaukokatseisempia kuin suuri yleisö, keräsivät kokoon suuret ja kallisarvoiset kokoelmansa. Sellaisista henkilöistä mainittakoon eräs kamreeri Heldt Turussa ja Christian Hammer Tukholmassa. Tavallisesti saivat he ostetuksi vanhoja, vanhanaikaisia tavaroita aivan pilkkahinnalla, mutta joskus he myöskin vaihtoivat itselleen kaikki talon tavarat antamalla sijaan toiset ja uudenkuosiset huonekalut ja talousvehkeet, useimmittain silloin mitä kehnointa lajia. Olen usein käynyt katselemassa heidän kokoelmiaan ja kerrassaan hämmästynyt, sillä niin tavattoman runsaasti niissä löytyy historialliselta ja sivistykselliseltä kannalta tärkeitä ja mielenkiintoa herättäviä esineitä. Ollen liian kallisarvoisia pysymään omassa maassa, jossa ei sitäpaitsi silloin ollut mitään yleistä kokoelmaa tällaista varten eikä myöskään yksityisiä asianharrastajia, ovat kaikki nuo keräyksen tulokset, samoinkuin eversti Sliezen'inkin myöhempinä aikoina Helsingissä kokoilema kokoelma vaeltaneet meiltä pois ulkomaille, hajaantuneet ja häipyneet korvaamattomaksi vahingoksi meidän omalle maallemme.
Lapsuudestani muistan vielä niin perin hyvin sekä »Suur-isoäidin» vanhan kodin Mälkilässä että meidän oman kotimme Björkbodassa. Molemmat nämä kodit olivat vielä silloin milt'ei aivan kokonaan samassa asussa, jollaisina ne jo vuosisadan olivat säilyneet — ei mitään oltu muutettu, vaihdettu, eikä hävitetty. Mutta kun isäni, otettuaan vuonna 1844 eron senaattorin virasta, asettui maalle asumaan, tahtoi hänkin, että kotimme Björkbodassa pitäisi saada sen ajan leima ja päättikin niinollen uusia kodin muodinmukaiseksi. Vanhat, jaloilla seisovat kuvitetut hollantilaiset kaakeliuunit revittiin, jotta niiden sijalle voitaisiin muurata uudenaikaiset, valkoiset, Pietarista tuodut uunit. Laudoitukset, jotka kiertelivät jokaisen huoneen seiniä ja joihin muutamissa huoneissa oli kuvaveistoksia kaiverrettu, kiskottiin paikoiltaan, samoinkuin ovien päältä vanhat koristeetkin; myöskin kankaasta tehdyt ja öljyvärillä maalatut seinäverhot, jotka hienommissa huoneissa olivat runsaasti koristellut, revittiin pois ja vaihdettiin suurikukkaisiin, ranskalaisiin paperitapetteihin, joita — silloin uutuus meidän maassamme — ihailtiin korkeimman hienouden merkkinä. Vanhanaikaiset, kauniit huonekalut siirrettiin ja sijoiteltiin vierashuoneisiin, palvelijain ja palvelusneitsyeiden kamareihin tahi annettiin pehtoreille ja konttoriherroille käytettäviksi, jotka sitten muuttaessaan pois pyysivät saada viedä huonekalut huoneistaan mukanaan, ja siihen usein suostuttiin.
Niin oli asianlaita meillä ja minä luulen, että samalla tavalla ja samoilla perusteilla melkein yht'aikaa ympäri koko maamme hajoitettiin ja annettiin häipyä teille tietymättömille kaikki vanhat taloustavarat — kaikki johtuen vain tuosta yhä enemmän valtaan päässeestä kiihkosta sommitella kodit uudenkuosisiksi. Vanhaa ei siihen aikaan ensinkään tahi ainakin ylen vähässä määrässä kunnioitettiin.
Tavattoman harvassa lienee sellaisia koteja maassamme, jotka olisivat välttyneet tuollaisen yleisen hävityspuuhan alaisiksi joutumasta. Näin minä kuitenkin vielä sangen myöhään, vuonna 1870, yhden sellaisen paikan kun tulin Strömforsin tehtaalle, jonka tehtaanisäntä Pehr af Forselles omisti. Hän oli asuntonsa säilyttänyt koskemattomana, sellaisena kuin se jo kolmen sukupolven ajan oli ollut. Mutta pian senjälkeen luisui sekin samaan hävityksen kuiluun.
Kun minä vuonna 1856 otin Björkbodan halttuuni, oli makusuunta jo jonkun verran muuttunut ja jotkut alkoivat jo huomata ja käsittää kaiken vanhan suuren arvon. Niiden joukossa olin minäkin. Kaikkialta koottiin silloin jälleen käsiin ne rippeet, jotka vielä jälellä olivat. Ullakolta, palvelijain ja neitsyeiden kamarista ja meijeristä löydettiin vielä silloin jonkun verran vanhan komeuden jätteitä, muutamia hienosti tehtyjä, kauniita, vanhoja huonekaluja. Joskin ne olivat jo huonossa kunnossa, puolittain pilallisia, saatiin ne kuitenkin korjatuiksi ja siistityiksi, ja minä voin noilla, ennen kaksikymmentä huonetta täyttäneiden huonekalujen vanhoilla jätteillä sisustaa kolme huonetta, joita kaikki ihailivat ja erinomaisen kauneiksi kehuivat — kerrassaan koko huoneuston kaunistukseksi.
XVII
KOTI JA SEURAPIIRIT.
Samoin kuin kaikki muukin tuona aikana, ovat myöskin elämä ja tavat sekä kodissa että seurapiireissä ihmeellisellä tavalla muuttuneet, jopa niin huikaisevassa määrässä, että ne nyt ovat kerrassaan vastakohtia kaikelle sille, mikä kuvaamanani aikana oli käytännössä.
Sillä mistään seuraelämästä, ainakaan sen mukaan mitä seuraelämällä siihen aikaan käsitettiin, tuskin nykyjään voi puhuakaan; se on näet vähitellen, melkein huomaamatta hävinnyt häviämistään. Ajatellaanpa esimerkiksi, että jonkun nyt syystä tai toisesta täytyisi pitää juhlapidot, niin katsoo hän kaikista sopivimmaksi, ehkäpä ainoaksi mahdollisuudeksi toimeenpanna kemunsa Seurahuoneella. Eihän näet nykyjään voida ajatellakaan, että tuollaista juhlaa kotona voisi viettää.
Myöskin minun nuoruuteni päivinä perheessä vallinnut yhteys ja yhteyden tunne, joka ikäänkuin muodosti koko kotielämän, on nyt milt'ei tyyten hävinnyt tahi ainakin suuressa määrässä muuttunut.