Tyttärilläkin perheessä oli puuhaa yllinkyllin omalla tahollaan. Nuorempina lueskelivat he kotiopettajattaren johdolla — aikaihmisiksi ehdittyään oli heillä täysi työ puuhatessaan itselleen pukimia ja sensemmoista vähä väliä sattuvia kutsutilaisuuksia varten. Ei ollut silloin olemassakaan kaikenlaisia »Magasin du Nordia» tahi »la Parisienneja», joista ilman minkäänlaista vaivannäköä — muutamalla satamarkkasella! — voi tilata itselleen puvun. Nuoret naiset saivat itse pitää huolta kaikesta. Kangasta ja muita tarpeita saatiin Etholénin ja Deckerin myymälöistä, lopusta saivat he itse huolehtia ja valmistaakin usein koko pukunsa joko kamarineitsyeen tahi jonkun päiväpalkkalais-ompelijattaren avulla.
Siinä olikin kankea ja vaikea työ edessä, sillä naispukujen tuli olla usein korko-ompeluksin koristeltuja, ja ompelu- tahi korko-ompelukoneita ei ollut vielä silloin olemassakaan, joiden avulla työ olisi helpommin sujunut. Mutta toimeen sitä kuitenkin tultiin ja välttämättömyys muodostui hyveeksi. Nuoret tytöt tekivät työtä ilomielin ja innolla, sillä muuten saivat he istua kauniisti kotona. Tottumus ja pakko johti erinomaiseen taitavuuteen, niin että he usein oppivat laittamaan paitsi pukujaan myöskin muita tarvekalujaan, kuten hattuja, kukkaisreunustoja, vieläpä joskus — niin kerrottiin — tanssikengätkin valkoisesta silkistä.
Syksyisin, varsinkin joulun eilusaikoina ennenkuin suuri sesonkiaika alkoi, oli tyttärillä taas kiireet hommat valmistellessaan joululahjoja, sohvanpieluksia, matkavöitä, helmiompeluksilla kirjailtuja piipunvarsia, koruompeluilla kaunisteltuja matkalaukkuja, tohveleita, kellonnuoria ja sensemmoisia. Mutta nyt ostellaan kaikki joululahjat valmiina myymälöistä, vähääkään vaivaa niihin uhraamatta. Ei välitetä enää siitä, että kaikkien joululahjain pitäisi olla omatekoisia.
Jos ilma oli suotuisa, oli naisilla tapana ennen päivällistä pujahtaa hieman ajelulle kaupungissa saadakseen hengittää raitista ilmaa tahi pistäytyivät he kävelylle, jolloin »pikenttipalvelija» seurasi heitä suojelusvartijana.
Kun perheen huolenpitäjä sitten hiukan ennen kello 2 tuli kotiin, syötiin päivällisateria.
Joll'ei herrasväkeä oltu kutsuttu muualle illaksi, joka muuten oli sangen tavallista, kävivät he itse silloin vierailulla tahi taas pysyivät kotona ottaen vieraita vastaan, sillä jos kerran kotona oltiin, oli koti silloin myöskin aina avoinna vieraille. Ei silloin suljettujen ovien takana istuttu. Ainoastaan suru ja sairaustapaukset aiheuttivat poikkeuksen tähän sääntöön.
Kellon lyötyä puoli seitsemän, sytytettiin neljä vahakynttilää salongin kattokruunussa ja suuri lamppu sohvapöydällä ja vieläpä mahdollisesti pari kynttilää peilipöydilläkin. Käyntikorttilaatikko otettiin pois eteisen ovelta. Isä oli siirtänyt syrjään senaatin pöytäkirjat, pukeutunut iltaista vastaanottoa varten ja astui salonkiin.
Salonki siihenaikaan oli todellakin oikea salonki. Nyt sitävastoin tällaisen huoneen pitää olla hieman itsekutakin huonelajia, eikä senvuoksi ole oikeastaan mitään; enimmän on se nykyjään kuitenkin buduaari-kammion tapainen, mutta myöskin jonkinlainen harvinaisuushuone, arkihuone, musiikkihuone, kirjoitushuone, vieläpä kasvihuonekin kituvine kasvineen ja usein kaiken päälle vielä tupakkahuonekin. Miksikähän vielä muuttuneekaan tulevien sukupolvien aikana?
Mutta silloin vastasi salonki vielä nimeään ja tarkoitustaan; se oli arvokas ja yksinkertainen, valoisa, ilmava ja tilava — vaikkakin nyt tietysti pidettäisiin silloista huonekalujen järjestystä jäykkänä, kun ne pitkin seiniä oli asetettu ja ehkäpä ne liian kovapohjaisiksikin havaittaisiin, sillä huonekalujoustimia ei vielä silloin oltu keksittykään.
Kauvan eivät kynttilät kruunussa ennättäneet palaa kun jo vieras toisensa jälkeen astui sisään, kaikki hännystakkipuvussa, sillä olisi ollut kerrassaan karkeakäytöksistä ja epähienoa tulla tavalliseen nuttuun puettuna iltavierailulle. Siihen aikaan oltiin näet sangen arkatuntoisia ja tarkkoja vierailuiden suhteen. Paitsi välttämättömiä »kiitos-viimeisestä-visiittejä», oli kylänkäyntejä mitä erilaisimpia sen lisäksi, kuten onnitteluvierailut, jotka milloin mistäkin syystä aiheutuivat, uudenvuoden-, nimipäivä- ja syntymäpäivävierailut j. n. e. Perheen likeisimmän kanssakäymispiirin piti sitäpaitsi vielä sillä välin pistäytyä katsomassa. Poissaolo käsitettiin helposti tahalliseksi ja kylmäkiskoisuudeksi.